Päivän puheenaihe

Kymmenestä sentistä pariin euroon

Maailman taloudellisen tilanteen ollessa melkoisen epävakaa on syytä tarkkailla ostoksiaan. Mistä sitten saa halvimmalla jotakin?Nummelan kauppoja käydessään läpi huomaa, ettei alle kymmenen sentin saa käytännössä yhtikäs mitään.– No tuo leikkokukka... Lue lisää »


 
Aiheittain » Ajankohtaista » Artikkeli: PÄÄKIRJOITUS: Sairasta touhua

Artikkeli: PÄÄKIRJOITUS: Sairasta touhua

Tiistaina aamuyöstä sytytetyt kolme tulipaloa olisivat voineet aiheuttaa monien ihmisten kuoleman. Nyt ihmishenkien menetyksiltä säästyttiin, mutta aineellisia vahinkoja aiheutui varsin runsaasti.Tapahtumat järkyttivät vihtiläisiä – ja syystäkin. Tu...

Alkuperäinen artikkeli

25/11/2009 12:17 pm, Vihdin Uutiset | Ilmoita asiaton viesti

Onko edes Vihdin aiemmat tuhopoltot selvitetty
Jo vuonna 2004 paloi Tervalammella juhannuksena kaksi suurta rakennusta. Ja toisessa oli nukkumassa lähisukulaisiani, jotka pelastuivat vain hyvällä onnella, kun sattuivat heräämään savun hajuun.
Tulipalot ovat edelleen selvittämättä? Tai ei ainakaan meidän suvulle kukaan ole tullut kertomaan niiden selviämisestä yhtään mitään.

Joskus on jopa käynyt mielessä, että onko näillä tapauksilla yhteyttä opettaja Aili Konttisen murhaan?
Kun Tervalammella poltetun talonkin oli aikanaan rakennuttanut nummelalainen opettajapariskunta.

25/11/2009 12:26 pm, asianosainen | Ilmoita asiaton viesti

Voihan olla, että Konttisen vuonna 1969 murhannut, täysin syyntakeettomaksi todettu mies on päässyt mielisairaalasta, ja vainoaa nyt kaikkia, joilla on vähänkin yhtymäkohtia kansakoululaitokseen.

Herää pahvi!

03/12/2009 10:22 am, Emmett Young | Ilmoita asiaton viesti

Sairasta touhua tuolla naapurikunnassakin Nummi-Pusulassa, kun tiktaattori häärii kuntalaisia vastaan mielin määrin. www.nummipusula.suntuubi.com, kyllä saa virkamiehet kyytiä!

27/02/2010 5:12 pm, koopee | Ilmoita asiaton viesti

Keskusteluohjeet

Nettikeskustelun etiketti

Keskustelupalstalla sana on vapaa, mutta asiattomuudet poistetaan. Suomen Lehtiyhtymä ei vastaa keskusteluissa esitetyistä mielipiteistä. Jokainen keskustelija on vastuussa omien viestiensä sisällöstä. Käyttäjät voivat ilmoittaa asiattomasta viestistä huutomerkki-kuvaketta klikkaamalla. Voit keskustella joko omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Keskustelukommentin jättäminen edellyttää toimivan sähköpostiosoitteen ilmoittamista. Sähköpostiosoite ei kuitenkaan näy julkisesti.

Keskustelun tulee olla

Asiallista ja lainmukaista

Normaalia tekstiä, ei huutamista eli isoja kirjaimia

Mielipide keskustelun aiheesta, ei mainos tai tiedote

Siistiä suomen kieltä, ei kiroilua

Keskustelijan oma kommentti, tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä.

Jos uutisessa on asia- tai painovirhe, laita kommentin sijaan sähköposti osoitteeseen webmaster@lehtiyhtyma.fi. Voit antaa myös palautetta keskustelupalstasta. Keskustelupalstan kommentteja voidaan julkaista myös lehden sivuilla.

 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish