Sähköisen äänestyksen ongelmista tehtiin ryhmävalitus
12.11.2008 10:55
Kaikista kolmesta sähköistä äänestystä kokeilleesta kunnasta valitetaan Helsingin hallinto-oikeuteen.
Vihdistä on jo tullut kaksi valitusta, ja keskiviikkona oikeuteen oli määrä jättää kolmea kuntaa koskeva ryhmävalitus.
Kolmen kunnan ryhmävalituksessa on nyt mukana 15 henkilöä, joista osa oli vaaleissa ehdolla. He vaativat kuntavaalien mitätöimistä ja sähköisen äänestysjärjestelmän toteamista vaalilain vastaiseksi.
Oikeus voi asian käsittelyn jälkeen määrätä uudet vaalit järjestettäviksi Vihdissä, Kauniaisissa ja Karkkilassa. Hallinto-oikeuden päätöstä odotetaan alkuvuodesta.
Valituksen tarkoituksena ei niinkään ole uusien vaalien saaminen, vaan juuri huomion kiinnittäminen sähköisen äänestyksen ongelmiin, tietotekniikan asiantuntija Jari Arkko Kauniaisista kertoi tiistaina.
Arkko on yksi ryhmävalituksen tekijöistä.
Valituksessa avustaa mm. kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustava EFFI ry., joka on arvostellut sähköisen äänestyksen kokeilua alusta alkaen.
Kaikkiaan 232 ääntä jäi lokakuun kuntavaaleissa laskematta äänestyksessä tapahtuneen virheen takia. Se vastaa noin kahta prosenttia kaikista sähköisesti annetuista äänistä – yleensä vaaleissa hylätään puolisen prosenttia äänistä.
Oikeusministeriössä on parhaillaan käynnissä sähköistä äänestämistä koskeva sisäinen tarkastus, jonka on määrä valmistua ensi kuussa.



