Seurakunta yrittää panostaa päihdetyöhön

10.03.2010 11:05

Vihdin ja Liperin seurakunnat ovat ensimmäisiä seurakuntia, joissa tehtiin kirkkohallituksen hyväksymän päihdestrategian pohjalta päihdetyön toimintaohjelma.

Kirkon pian viisi vuotta vanhalla valtakunnallisella päihdestrategialla pyritään saamaan päihdeasioiden käsittely avoimeksi seurakuntien toiminnassa ja henkilöstöpolitiikassa.

Kirkkoneuvoston tiistai-iltana hyväksymää Vihdin seurakunnan päihdetyön toimintaohjelmaa tehtiin toissa ja viime vuonna Vihdin seurakunnassa diakoni Juha Auvisen ja valmistelutyöryhmän ohjauksessa.

Mukana työryhmässä olivat edustajat seurakunnan eri työaloilta, Vihdin kunnasta, järjestöistä ja poliisista.

Vuoden 2015 loppuun mennessä Vihdin seurakunnassa on tarkoitus järjestää esimerkiksi päihdetyön koulutus ”päihteet puheeksi”

Seurakunta osallistuu muun muassa päihdeasiain yhteistyöryhmän työskentelyyn ja pyrkii lisäämään tiedotusta.

Päihteettömien yhteisöjen ylläpitämisessä ja luomisessa panostetaan erityisesti miesten ja naisten saunailtoihin, päihteettömiin leireihin ja ryhmätoimintaan.

Päihdeongelmista kärsiville vihtiläisille kehitellään vapaaehtoistyötä. Tähän eräs mahdollisuus on talkoiden järjestäminen seurakunnan leirikeskuksessa Riuttarannassa.

Seurakunnan toimintaan luodaan päihdetyön toimintaohjelman mukaan päihteiden käytön ohjeistus.

Asenteisiin seurakunta pyrkii vaikuttamaan järjestämään koulutuspäivän työntekijöille. Seurakunta myös osallistuu Kantti Kestää -kasvatusohjelman järjestämiseen.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Kolumnit

TUUMITTUA: Pikkukaupungin problematiikkaa

Lontoon skidit sanoo Ratsian mukaan, että niillä on tylsää. Varmasti olikin 70-luvun loppupuolella, mutta Ratsian vastine, ”..mut tietääks ne millasta on Pihtiputaalla? Ou nou.” oli mielestäni varsin toimiva sen julkaisuhetken... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Vihtiläisiä työttömiä yli 1 100

Työttömiä vihtiläisiä työnhakijoita oli kesäkuun lopussa 1 118, joka oli 7,8 prosenttia työvoimasta. Helsingin seutukunnan alueella keskimääräinen työttömyysprosentti oli 8,0. Vihdin työttömistä miehiä oli 610 ja naisia 508. A... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Kuusi hehtaaria maastoa paloi Nuuksiossa

Nuuksion kansallispuiston metsässä syttyi maastopalo maanantai-iltana. Palo syttyi Kattilatien pohjoispuolella Vihdin kunnan alueella lähellä Tervalammen kylää.Pelastuslaitos sai hälytyksen hieman ennen iltaseitsemää ohikulkij... Lue lisää »

Urheilu-uutiset

ViPa piti Roihun kurissa, Hämeenlinnasta täydet pisteet

ViPan naiset kaatoivat Nummelassa Roihun 2–0 (7–1, 6–2) ja jatkavat kamppailua ykköspesiksen etelälohkon kärkipaikasta Kouvolan kanssa. Kun kaksi ottelukierrosta runkosarjasta on pelaamatta, Vihti ja Kouvola ovat tasapistein k... Lue lisää »

Urheilu-uutiset

Panu Pasanen tähtää EM-Helsinkiin

Panu Pasanen kertoi neljä vuotta sitten Länsi-Uusimaan haastattelussa tähtäävänsä vuoden 2012 Lontoon olympiakisoihin. Vihdin Viestin 400 metrin aitajuoksija ei ole haudannut olympiaunelmaa, mutta on tarkistanut tavoitteensa a... Lue lisää »


Kysymys

Uskotko Karviaisen tulevaisuuteen?




Päivän puheenaihe - Ota kantaa!

Kymmenestä sentistä pariin euroon

Maailman taloudellisen tilanteen ollessa melkoisen epävakaa on syytä tarkkailla ostoksiaan. Mistä sitten saa halvimmalla jotakin?Nummelan kauppoja käydessään läpi huomaa, ettei alle kymmenen sentin saa käytännössä yhtikäs mitään.– No tuo leikkokukka... Lue lisää »


Terveys

Turistiripuli matkalaisten yleisin vaiva

Eksoottiset infektiotaudit iskevät harvoin matkailijaan, sen sijaan turistiripuli tai odottamaton tapaturma pilaa reissun sitäkin useammin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) nostaa matkailijan suurimmiksi terveysriskeiksi alkoholin, liikenteen ... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish