Sympatiakeräys jatkuu Vihdissä

26.08.2008 8:00

Sympatiakeräys on yksi vanhimmista kansalaiskeräyksistä Suomessa. Se rantautui Ruotsista 1921 ja toteutettiin sadonkorjuun aikoina maaseudulla kärryjä työntäen ja maanviljelijöiltä vilja- ja vihanneslahjoituksia keräten.

Useimmat suomalaiset ovat osallistuneet keräykseen lipas- tai listakeräyksen kautta vuosien saatossa. Vapaehtoiset Sympatia-kerääjät ovat välittäneet suomalaisten osoittamaa ”sympatiaa” ympäri maailmaa luotettavasti jo 87 kertaa vuodesta toiseen.

Adventtikirkon avustusjärjestö ADRA varmistaa, että keräyksen tuotto käytetään mahdollisimman tehokkaasti niihin kohteisiin, joihin se on tarkoitettu.

Suomen ulkoministeriö tukee ja valvoo kehitysapukohteiden toteutusta, sekä vapaaehtoiset avustustyöntekijät ja tarkkailijat raportoivat muutoksista, mitä on Sympatia-lahjoituksin saatu aikaan. Sympatiakeräyksen ulkomaanosuus toimii samalla omavastuuosuutena valtion myöntämille kehitysyhteistyömäärärahoille.

Avustuskohteet suomessa : Yksinhuoltajat, lapset, nuoret ja työttömät, sekä syrjäytymisen esto.

Ulkomaan kohteet; Kenia: Varattomien lasten kampurajalkaleikkaukset, äärettömässä köyhyydessä elävien suunterveydenhoito, kompostoiva ekovessa ja vesihankkeet, 2 milj. puun istutus, AIDS kylien orvot, aasien hankinta ja pienteollisuuden käynnistämisen tukeminen.

Luonnonkatastrofien uhrien auttamiseen ohjataan väh. 5% tuotosta. mm. Myanmar ja Kiinan tulva-alueet.

Kertoi ADRAN toiminnanjohtaja Markku Heinäsen Sympatia-keräyksestä.

Vihdissä keräyksen järjestää Nummelan adventtiseurakunta, Sykkivä sydän, Hopeaniemen adventtiseurakunta ja Kopun koulu .

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Jotta voit lisätä tapahtumasi tapahtumakalenteriin, sinun tulee kirjautua sisään tunnuksillasi. Jos et vielä ole rekisteröitynyt paikallissaitin käyttäjäksi, voit tehdä sen täältä.

Tapahtumakalenterin ohje

Näin jätät tapahtuman

Tapahtumakalenteriin voit jättää tiedot erilaisista tapahtumista ilmaiseksi. Tapahtumatietoja pääset jättämään henkilökohtaisten tunnuksien avulla. Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, rekisteröitymislinkin löydät verkkosivujen vasemmasta alalaidasta. Ohjeet rekisteröitymiseen löydät täältä.

Kun olet kirjautunut sisään sivustolle, tapahtumakalenterin alle ilmestyy oranssi Luo uusi tapahtuma –linkki. Tätä painamalla pääset jättämään tapahtumatiedot. Ohjeet tapahtumakaavion täyttämiseen löydät täältä.

Tapahtumajärjestäjä on vastuussa tapahtumakalenteriin ilmoittamistaan tapahtumatiedoista.

Tapahtumakalenterin tapahtumatietoja voidaan julkaista myös lehden sivuilla.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä webmaster@lehtiyhtyma.fi

Ihmiset

”Olen nähnyt todellisuudessa sen, mitä nuoremmat filmeissä”

Sotaa ei uskottu tulevan. Ajateltiin vain, että Neuvostoliitto uhkailee ja pelottelee. Pommituksiin asti kuviteltiin sodalta vältyttävän ja sotapuheita pidettiin vain propagandana. Toisin kuitenkin kävi. Sota alkoi ja vei liikaa ihmishenkiä, terveyt... Lue lisää »


Ruoka

Annen keittiössä: Miksi kauppaan nykyään paleltuu?

Kesän helteillä eikä syksyn lämpimillä tule juurikaan vedettyä päälle kovin tuhtia vaatekerrosta. Nyt kuitenkin pitäisi, ainakin jos aikoo ruokakaupan kautta pyörähtää. Elintarvikkeita myyvät liikkeet nimittäin jäähdyttävät tuotteitaan sellaisella v... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish