ViLePalla kovia vastustajia A-poikien SM-turnauksessa

03.02.2010 9:15

Leo Rouhiainen

Rafael Lemarchand jujuttaa Kosken Kaiun keskitorjujan ohi. Takana varmistuksessa Markus Määttä ja Roope Hellgren.
Rafael Lemarchand jujuttaa Kosken Kaiun keskitorjujan ohi. Takana varmistuksessa Markus Määttä ja Roope Hellgren.

Vihdin Lentopallo järjesti lauantaina Nummelanharjun koululla A-poikien SM-sarjan turnauksen. Turnaus kuului niin sanottuun E-pooliin, jossa on tämän jälkeen vielä jäljellä kaksi turnausta. ViLePan oma joukkue on tähän ikäluokkaan nuori, eikä sarjapisteitä nyt ropissut plakkariin.

ViLePa pelasi neljä ottelua, joista kaikista tuli tappio. Nurmon Jymyltä ViLePa sai erän ottelussa, jossa käytiin erittäin tiukkaa kamppailua alusta loppuun.

Kaikki kolme erää Nurmoa vastaan päättyivät niukimmalla mahdollisella eli kahden pisteen erolla.

Päivän ensimmäisessäkin ottelussa Kosken Kaikua vastaan ViLePa taisteli avauserän hyvin. Kaiku oli lopussa onnekkaampi, eikä ViLePa erän menetyksen jälkeen enää pystynyt parhaimpaansa.

A-ikäluokassa vanhimmat täyttävät tänä vuonna 20 vuotta. ViLePa antaa melkoisesti ikätasoitusta, sillä sen vanhimmat pojat täyttävät tänä vuonna 18 ja nuorimmat 16 vuotta. Suuri osa pojista pelaa myös omassa ikäluokassaan eli B-pojissa SM-sarjaa.

Pieksämäen Tsemppi, Nurmon Jymy ja Vammalan Lentopallo olivat turnauksen kovimmat joukkueet.

Turnauksen ottelutulokset: VaLePa-Tsemppi 1–2, Kaiku-Jymy 0–2, ViLePa-VaLePa 0–2 (16–25, 14–25), Tsemppi-Kaiku 2–0, ViLePa-Tsemppi 0–2 (15–25, 22–25), VaLePa-Jymy 2–0, ViLePa-Kaiku 0–2 (23–25, 17–25), Tsemppi-Jymy 1–2, Jymy-ViLePa 2–1 (25–23, 25–27, 15–13), VaLePa-Kaiku 1–2.

Bookmark and Share

Keskustelua aiheesta


Kumppanit

Liikuntaleiri juhannusviikolla 21.-24.6.2010

Liikuntaseura Vihti-Gym järjestää taas liikunnallisen kesäleirin 1.-4 luokkalaisille tytöille ja pojille. Päiväleiri pidetään juhannusviikolla 21.-24.6.2010. Lue lisää »

Ykkössija Etelä-Suomen Svoli Showssa

Isänpäivänä, sunnuntaina 8.11.09, neljä innokasta Liikuntaseura Vihti-Gymin ryhmää hioivat taitojaan aamupäivällä Lumon monitoimitalon lämmittelytiloissa Vantaan Korsossa. Etelä-Suomen Svoli Show -aluetapahtuma oli kerännyt 27 tanssi- sekä tanssillisen... Lue lisää »

Vuoden 2009 ohjaaja, valmentajat ja talkoolainen palkittiin joulujuhlassa

Vuoden 2009 ohjaaja, valmentajat ja talkoolainen palkittiin joulujuhlassa Vuoden 2009 ohjaajana palkittiin Merja Lehtosalo, joka on seuran pitkäaikainen, monipuolinen, taidokas ja mukaansatempaava ohjaaja. Merja ohjaa tällä hetkellä hydrobicia, gymsti... Lue lisää »


Terveys

Laktoosi-intoleranssi voi oireilla kuin ärtynyt suoli

Laktoosi-intoleranssia esiintyy joidenkin arvioiden mukaan jopa joka viidennellä suomalaisella. Sen oireina ovat vatsan löysyys, mahan kurina, kipu ja ilmavaivat. Vaivat johtuvat siitä, että elimistö ei siedä maitotuotteista saatavaa maitosokeria el... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish