ViLePan naisten voittojen sarja katkesi

29.01.2010 11:15

Leo Rouhiainen

Helsinkiläinen Kiri -60 katkaisi Vihdin Lentopallon naisten voittokulun kakkossarjan alemmassa jatkosarjassa, kun puhtaan peli joukkueet kohtasivat keskiviikkona Nummelassa.

ViLePan oli nöyrryttävä kokeneemman ja kovakätisemmän vastustajan edessä, mutta yhden erän kotijoukkue taisteli itselleen jatkopisteillä. Ottelun tulos oli 1–3 (11–25, 29–27, 15–25, 21–25).

Kiri -60 aloitti ottelun murskaavalla ylivoimalla. Avauserää se hallitsi täydellisesti. Sillä oli pahat aloitukset, erittäin tiivis torjunta ja vahva hyökkäys. Myös puolustuksessa osattiin sijoittua oikein. Kiri pelasi lähes virheettömän erän.

Toisessa erässä oli toinen tahti. ViLePa löysi ryhtiä omaan peliinsä, ja palloja alettiin sijoitella oikeisiin kohteisiin sen sijaan, että olisi jatkettu vastustajan torjuntaan törmäilyä. Kirin ote puolestaan herpaantui. Siltä katosi suoritusvarmuus ja virheitä tuli paljon.

Erä oli tasainen johtoaseman vaihdellessa. Lopulta mentiin jatkopisteille, kunnes ViLePan tytöt ratkaisivat erävoiton 29–27.

Kolmannessa erässä Kiri löysi taas omat vahvuutensa käyttöönsä. Se meni jo varhaisessa vaiheessa menojaan, kun ViLePa vielä veti henkeä edellisen erän voittotaistosta.

Neljännessä erässä ViLePa yritti vielä sinnitellä käyden johtoasemassakin, mutta Kiri ei enää antanut yllättää itseään.

ViLePalla oli kuusikon ja liberon lisäksi vain yksi vaihtopelaaja, kun joukkueella oli kaksi passaria. Muille pelipaikoille ei vaihtoehtoja ollut, joten otteluvalmentajana toimineella Tero Kivisellä ei ollut liiemmälti keinoja taktikoida.

Vihdin tytöillä oli vaikeuksia rakentaa kunnon hyökkäyksiä, kun aloitukset ja puolustuspallot nousivat epätarkasti. Torjuntapeliin jäi paljon parantamista. Omat aloitukset onnistuivat kohtalaisesti, mutta Kiri nosti ne enimmäkseen taitavasti.

Vihdin joukkueesta nousivat vahvasti esiin kaikkien lentiksen osa-alueiden taitajat, yleispelaajat Laura Lätti ja Essi Helminen.

Joukkueessa vuorottelivat passareina Hennariikka Hyytiäinen ja Katariina Laiho. Keskipelaajina olivat Laura Suominen ja Susa Liusvaara. Kolmas yleispelaaja oli Meeri Koivunen ja libero Sini Eerola.

Bookmark and Share

Keskustelua aiheesta


Kumppanit

Liikuntaleiri juhannusviikolla 21.-24.6.2010

Liikuntaseura Vihti-Gym järjestää taas liikunnallisen kesäleirin 1.-4 luokkalaisille tytöille ja pojille. Päiväleiri pidetään juhannusviikolla 21.-24.6.2010. Lue lisää »

Ykkössija Etelä-Suomen Svoli Showssa

Isänpäivänä, sunnuntaina 8.11.09, neljä innokasta Liikuntaseura Vihti-Gymin ryhmää hioivat taitojaan aamupäivällä Lumon monitoimitalon lämmittelytiloissa Vantaan Korsossa. Etelä-Suomen Svoli Show -aluetapahtuma oli kerännyt 27 tanssi- sekä tanssillisen... Lue lisää »

Vuoden 2009 ohjaaja, valmentajat ja talkoolainen palkittiin joulujuhlassa

Vuoden 2009 ohjaaja, valmentajat ja talkoolainen palkittiin joulujuhlassa Vuoden 2009 ohjaajana palkittiin Merja Lehtosalo, joka on seuran pitkäaikainen, monipuolinen, taidokas ja mukaansatempaava ohjaaja. Merja ohjaa tällä hetkellä hydrobicia, gymsti... Lue lisää »


Terveys

Laktoosi-intoleranssi voi oireilla kuin ärtynyt suoli

Laktoosi-intoleranssia esiintyy joidenkin arvioiden mukaan jopa joka viidennellä suomalaisella. Sen oireina ovat vatsan löysyys, mahan kurina, kipu ja ilmavaivat. Vaivat johtuvat siitä, että elimistö ei siedä maitotuotteista saatavaa maitosokeria el... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish