Vihdin Salisudet piinasi pitkään paikallisvastustajaa

20.01.2010 12:25

Markku Nikkanen

Pallo kateissa. LoSBin Janne Savela ja Salisusien Jari Junkkari ottivat mittaa toisistaan. (Kuvaaja: Jarno Koivula)
Pallo kateissa. LoSBin Janne Savela ja Salisusien Jari Junkkari ottivat mittaa toisistaan. (Kuvaaja: Jarno Koivula)

Perjantaina Lohjalla Tennarissa käyty salibandyn miesten II divisioonan paikalliskamppailu Lohjan Salibandy–Vihdin Salisudet oli sähköinen, mutta ei tarjonnut hienouksia.

Kahdella kentällisellä matkassa olleet vihtiläiset jaksoivat kaksi erää panna kampoihin LoSBille. Päätöserässä kotijoukkue terästyi ja nousi neljällä maalilla voittoon 6–3 (1–2, 1–1, 4–0).

– Jalat loppuivat meiltä kolmannessa erässä, myönsi VSS:n pelaaja-valmentaja Timo Turunen.

– Paikalliskamppailu oli juuri niin vaikea kuin osasimme odottaakin. Olimme molemmilla erätauoilla tappiolla, mutta onneksi nousimme päätöserässä voittoon, sanoi LoSBin valmentaja Mikko Sinkko.

LoSB jatkaa sarjakakkosena ja Salisudet toiseksi viimeisenä, kymmenentenä neljällä pisteellä. Vihdillä on matkaa neljä pistettä kahdeksantena putoamisviivan yläpuolella olevaan SB Falconsiin.

– Olen luottavainen, että säilymme. Molemmat ottelut vuodenvaihteen jälkeen ovat olleet hyviä. Voitimme SHC:n ja kaaduimme saappaat jalassa LoSBille, Timo Turunen sanoi.

LoSB sai kolmanteen erään salama-alun, kun Janne Savela tasoitti ottelun 3–3:een vain neljä sekunnin pelin jälkeen. LoSB löysi osumasta kateissa ollutta itseluottamusta, ja pelin painopiste siirtyi Vihdin maalille.

LoSB karkasi 5–3-johtoon Tero Metson ja Eddy Sobottin maaleilla puolen erän vaiheilla.

Salisudet sai vielä mahdollisuuden, kun LoSB sai kaksi jäähyä. Kotijoukkue taisteli kuitenkin hyvin kapteeni Sobottin johdolla, eikä Vihti päässyt kaventamaan.

Vihtiläiset yrittivät kaksi viimeistä minuuttia kavennusta kuudella kenttäpelaajalla ilman maalivahtia. Runsas minuutti ennen loppua Samuli Reijonen viimeisteli loppulukemat 6–3 Juuso Jolkkosen syötöstä tyhjään maaliin.

Pelin alku oli naapurien kohtaamisessa tyypillisen hermostunutta, kun vauhtia oli ajoittain liikaa.

– Meillä oli aivan liikaa latausta, eikä sovittu paketti pysynyt kasassa, Mikko Sinkko totesi.

Avauserässä molemmat joukkueet sortuivat jäähyihin. VSS teki kaksi maalia ylivoimalla ja LoSB yhden. LoSBin osuma oli yksi kauden hienoimmista. Pertti Pekki nousi hyvään vetopaikkaan, mutta hän antoikin viuhuvan syötön takatolpalle rynnänneelle Tommi Paleniukselle, joka latasi pallon tyhjään maaliin.

– Tarkoituksenamme oli panostaa hyvään alkuun ja välttää jäähyjä, mutta kaikki meni päälaelleen, pohti LoSBin kakkosvalmentaja Tommi Fäldt.

Toinen erä oli tasaista vääntöä. Jolkkonen tasoitti 2–2:een 27. minuutilla. Timo Turunen vei vihtiläiset uudelleen johtoon 30. minuutilla ylivoimalla. LoSB sai tasoitusmahdollisuuden vajaat kaksi minuuttia myöhemmin rankkarista mutta Jerry Ståhlberg ei saanut palloa maaliin.

– Meille tuli turhia jäähyjä aivan liikaa, ja naapuri onnistui tekemään kaikki kolme maaliaan ylivoimalla. Alivoimamme oli huonoa, mutta onneksi maalissa pelannut Antti Herlevi onnistui mainiosti, Sinkko sanoi.

26 laukausta torjunut Herlevi palkittiin kotijoukkueen parhaana pelaajana. Savela teki kotijoukkueelle kaksi maalia. Jolkkonen oli tehokkain saldolla 1+2.

– Herlevin lisäksi olen tyytyväinen Metson tekemään maaliin, sillä hän oli syyskaudella pitkään sairaslistalla, ja polvi haittaa vieläkin pelaamista.

Vihdin Salisudet on nostanut tasoaan kauden edetessä.

– Pelasimme 50 minuuttia hyvin ja hallitsimme kaksi erää. Syyskierroksen ottelussa pysyimme lohjalaisten vauhdissa vain kymmenen minuuttia, Turunen sanoi.

VSS:llä on pulaa pelaajista.

– Meillä on paljon loukkaantumisia, ja muutama pelaaja lähti armeijaan.

VSS voi turvata paljon maalivahti Timo Ketoseen, joka on entinen liiga- ja maajoukkuepelaaja. Hän torjui ottelussa 33 laukausta ja palkittiin Salisusien parhaana pelaajana.

– Timppa pelasi jälleen hyvin, kuten Lohjankin maalivahti, Turunen totesi.

LoSB-Salisudet 6–3 (1–2, 1–1, 4–0)

1. erä: 10.30 Tommi Palenius (Pertti Pekki) 1–0 yv, 14.17 Jarkko Miettinen (Markus Narva) 1–1 yv, 19.43 Jami Veijalainen (Ilkka Soini) 1–2 yv.

2. erä: 26.21 Juuso Jolkkonen (Petri Aaltonen) 2–2 sr, 29.06 Timo Turunen (Oskari Saari) 2–3 yv, 30.56 Jerry Ståhlberg LoSB rl (ei maalia).

3. erä: 40.04 Janne Savela (Jerry Ståhlberg) 3–3, 49.48 Tero Metso (Tommi Palenius) 4–3, 51.40 Eddy Sobott (Juuso Jolkkonen) 5–3, 58.13 Janne Savela (Juuso Jolkkonen) 6–3.

Jäähyt: LoSB 6x2 min, VSS 2x2 min.

Maalivahtien torjunnat: LoSB Antti Herlevi 26 (7 + 10 + 9), VSS Timo Ketonen 33 (14 + 9 + 10).

Yleisöä: 150.

Bookmark and Share

Keskustelua aiheesta


Kumppanit

Liikuntaleiri juhannusviikolla 21.-24.6.2010

Liikuntaseura Vihti-Gym järjestää taas liikunnallisen kesäleirin 1.-4 luokkalaisille tytöille ja pojille. Päiväleiri pidetään juhannusviikolla 21.-24.6.2010. Lue lisää »

Ykkössija Etelä-Suomen Svoli Showssa

Isänpäivänä, sunnuntaina 8.11.09, neljä innokasta Liikuntaseura Vihti-Gymin ryhmää hioivat taitojaan aamupäivällä Lumon monitoimitalon lämmittelytiloissa Vantaan Korsossa. Etelä-Suomen Svoli Show -aluetapahtuma oli kerännyt 27 tanssi- sekä tanssillisen... Lue lisää »

Vuoden 2009 ohjaaja, valmentajat ja talkoolainen palkittiin joulujuhlassa

Vuoden 2009 ohjaaja, valmentajat ja talkoolainen palkittiin joulujuhlassa Vuoden 2009 ohjaajana palkittiin Merja Lehtosalo, joka on seuran pitkäaikainen, monipuolinen, taidokas ja mukaansatempaava ohjaaja. Merja ohjaa tällä hetkellä hydrobicia, gymsti... Lue lisää »


Terveys

Laktoosi-intoleranssi voi oireilla kuin ärtynyt suoli

Laktoosi-intoleranssia esiintyy joidenkin arvioiden mukaan jopa joka viidennellä suomalaisella. Sen oireina ovat vatsan löysyys, mahan kurina, kipu ja ilmavaivat. Vaivat johtuvat siitä, että elimistö ei siedä maitotuotteista saatavaa maitosokeria el... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish