Ammattina aviomies
26.11.2008 13:05
Piia Kimppa
Mitä tehdä, kun Ikeasta ostettu hylly uhkaa jäädä kasaamatta? Tai kattoon pitäisi saada lamppu?
Apu löytyy Aviomiespalvelusta, jonka on perustanut vuonna 2003 tamperelainen Petteri Ikonen.
Vihdin oma vuokra-aviomies, rakennusalan yrittäjä Juha Wikman, on puhelinsoiton päässä ja saapuu tuntiveloituksella tekemään työt.
– Aviomiespalvelurinkiin lähdin mukaan nähtyäni Länsi-Uusimaa -lehdessä ilmoituksen, missä Lohjalle haettiin ”aviomiestä”
– Otin yhteyttä Petteri Ikoseen, tapasimme ja siitä homma sitten lähti pyörimään, kertoo Juha Wikman.
Aluksi Juha Wikman keskittyi ainoastaan Lohjan alueelle, mutta kun Vihdin vuokra-aviomies ei omilta työkiireiltään ehtinyt aluettaan hoitaa, toimialue kasvoi Vihdin puolelle.
Keikat etenkin Nummelassa ovat lisääntyneet huomattavasti.
Vuokra-aviomiehen työkeikat vaihtelevat laidasta laitaan.
– On lamppujen vaihtoa, rännien puhdistusta, puutarhan hoito- ja huoltotöitä, kylpyhuone- ja saunaremontteja, hiirenloukkujen asennusta, kissojen ulkoiluhäkkien rakentamista, kalusteasennuksia, luettelee Juha Wikman.
Vaikka voisi luulla, että vuokra-aviomiehen apuun turvautuisivat eniten yksinäiset naiset, Juha Wikmanin asiakaskunta on kuitenkin kaikenikäistä, niin yksin asuvia, perheitä kuin eläkeläisiä.
– Usein työkeikan tilaa vaimo ja ovella onkin ihan oma aviomies, joka ottaa minut vastaan!
Joskus käy niin, että pikkuhommasta saattaa kehkeytyä isokin projekti. Asiakas voi esimerkiksi huomata, että Juha Wikmanilta luonnistuu juuri se kylpyhuoneremontti, jota on suunniteltu vuosia.
– Kesäisin puutarhakeikat työllistävät myös vaimoani, jolla on parempi viherpeukalo kuin minulla, sanoo Juha Wikman.
Asiakkaat ovat löytäneet Aviomiespalvelun lehti-ilmoittelun ja netin välityksellä, unohtamatta viidakkorumpua. Osasta asiakkaita on tullut vakituisia palvelun käyttäjiä: aina kun kotona ilmaantuu jotain, missä tarvitaan apua, asiakas soittaa Juha Wikmanille.
Vaikka keikkaa riittää, yksin vuokra-aviomiehenä ei tule toimeen. Aviomiespalvelun työt täydentävät Juha Wikmanin leipätyötään rakennusalan yrittäjänä.
Vihdissä on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista, ja yksi tapaus on vailla vertaansa.
– Opetin täysin kaupunkilaistuneelle asiakkaalle, miten ruohonleikkuria käytetään. Hän ei ollut koskaan elämässään edes koskenut ruohonleikkuriin, naurahtaa Wikman.
Tästä asiakassuhteesta kehittyi pitkäaikainen ja erityisen lämmin. Perheen kesämökillä Juha Wikman on tehnyt kesän aikana runsaasti erilaisia kiinteistönhoitotöitä.
Juha Wikmanin mukaan Aviomiespalvelulle on ehdottomasti tilausta. Palaute on ollut pelkästään hyvää ja positiivista.
– Tämä on hyvin pitkälti asiakaspalvelua, joten auttamisenhalun tulee olla voimakas. Asiakkaita täytyy toisinaan myös kuunnella: kahvikupposen äärellä on tovi jos toinenkin mennyt asiakkaan kanssa rupatellessa.
Talvella töitä on saman verran kuin kesäisin. Lumitöitä Juha Wikman ei tee, eikä kukaan olekaan vielä lumitöihin pyytänyt. Lumettomat talvet saavat hänen puolestaan jatkua.
Entä mitä tekee vuokra-aviomies jouluna?
– Pyhitän joulun perheelle, joten joulupukkina minua ei nähdä.



