PÄÄKIRJOITUS: Muna vai kana?

10.03.2010 10:55

Uudenmaan maakuntahallitus antoi Vihdin kunnalle maanantaina ukaasin, jonka mukaan Nummelan eteläosan toteuttaminen tulee aloittaa vasta kun Länsiradan toteutus varmistuu.

Tuota Espoo–Lohja–Salo-oikorataa, Länsirataa, rakkaan lapsen monen nimistähän, on odotettu jo tovi ja toinenkin.

Nummelan eteläosien osayleiskaavaluonnos ei siis ole maakuntakaavan mukainen kaikkien taajama-alueiden eikä vähittäiskaupan suuryksiköiden osalta, lausunnossa sanotaan. Nykyinen maakuntakaava sallii suuria kauppakeskuksia ainoastaan Nummelan keskustaan. Suomeksi siis, älkää havitelko sinne Vihtiin mitään Ideaparkia ennen kuin siellä on junanrata.

Vihdin kehittymiseen mieluusti puuttuva asuntoministeri Jan Vapaavuori sanoi tammikuussa Siuntion vierailullaan, että turha haaveilla radasta ennen kuin tiedätte, mitä sen varteen rakennatte.

– Vasta sen jälkeen päätettäisiin, mikä hanke toteutetaan, kun kunnat kertoisivat, miten sitoutuvat hyödyntämään rataa. Ratahankkeet ovat isoja satsauksia ja niiden pitää vaikuttaa yhdyskuntarakenteeseen, Vapaavuori lausui.

Muna vai kana? Maakuntahallitus sanoo, että ei Ideaparkia ennen rataa, Vapaavuori tällä kertaa, että ei rataa ennen ideaparkia. Joskin Vapaavuori saattaa pian taas muuttaa mieltään, hänhän ei mielellään soisi Helsingin ulkopuolisten alueitten kehittyvän.

Rautatien osaltahan tässä ei vielä ollut kaikki. Samaan aikaan kun Liikennevirasto on jalkautunut esittelemään Espoo-Lohja-Salo-oikoradan alustavaa yleissuunnitelmaa, Hämeen liitto, Satakuntaliitto ja Uudenmaanliitto ovat saaneet valmiiksi Helsinki-Forssa-Pori-radan esiselvityksen. Kyseinen rata pinkoisi kakkostietä mukaellen läpi Nummelan kohti Poria, ja toiseen suuntaan tietenkin kohti Helsinkiä, mikä tässä vihtiläisten kannalta on se oleellisin suunta.

Poriin vievän radan on haaveiltu valmistuvan vuoden 2022, Saloon vievän radan aikaisintaan vuonna 2030. Tosin Porin radan toteutuminen edellyttää Vihti–Lohja-radan toteuttamista.

Kovin toivottavaa on, että tässä monen mielen ja linjan risteyksessä Vihti ei antautuisi heittopussiksi, vaan jämäkästi ilmaisisi, mitä tahtoo ja kulkisi painavin askelin sitä kohti.

maria.aittoniemi@lehtiyhtyma.fi

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta

Hyvin sanottu! Ratayhteys on tarpeen, ennemmin kuin myöhemmin. Turuntie tukossa autoista jo nyt ja kunta haalii lisää väkeä tänne kaavoittamalla kymmenittäin omakotitalotontteja. Työpaikkoja ei kuitenkaan Vihdissä ole, joten pendelöinti on lähes pakollista.

Sitä vielä ihmettelen, että miten se sitten on Vapaavuoren mielestä ympäristöystävällistä, että kaikki ne neljä miljoonaa Helsingin ulkopuolella asuvaa tulevat autoillaan ja bussilastittainkin jopa shoppaamaan kehäkolmosen sisäpuolelle kun maakuntien ei anneta kehittyä?

10/03/2010 1:42 pm, NaapurinAkka

Ei se rata niin yksinkertainen ratkaisu ole kuin voisi olettaa. Radan saannin edellytyksenä on että kunta kaavoittaa vähintään useita kymmeniä tuhansia ihmisiä lisää pelkästään tämän kunnan alueelle. Ja niitä ihmisiä tarvitaan lisää joka kuntaan jonka läpi rata tulisi kulkemaan. Kerrannaisvaikutus on moninkertainen. Niistä tänne ja läntiselle uudellemaalle haalituista ihmisistä ei kuitenkaan junaa siirtyisi käyttämään kuin murto-osa mikä entisestään ruuhkauttaisi väylää Helsingin seutuville. Histan rakentuminenkin 30000 asukkaalle lisäisi merkittävästi moottoritien ruuhkia. Kaikkein työpaikka ei sijaitse Helsingin keskustassa tai junaradan varrella, eikä rata näin ollen helpota yhtään ruuhkia tai nopeuta työmatkaa. Junaradan tulo pikemminkin hankaloittaisi töissäkäyntiä. Vaatimamman tason työpaikkoja on lisäksi mahdotonta saada näin kauas pääkaupunkiseudusta, joten pendelöinti jatkuu. Kaupan alan työntekijät tuskin nytkään tukkivat väylää Helsinkiin?

13/03/2010 2:21 pm, Meneekö se noin?

Kolumnit

TUUMITTUA: Pikkukaupungin problematiikkaa

Lontoon skidit sanoo Ratsian mukaan, että niillä on tylsää. Varmasti olikin 70-luvun loppupuolella, mutta Ratsian vastine, ”..mut tietääks ne millasta on Pihtiputaalla? Ou nou.” oli mielestäni varsin toimiva sen julkaisuhetken... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Vihtiläisiä työttömiä yli 1 100

Työttömiä vihtiläisiä työnhakijoita oli kesäkuun lopussa 1 118, joka oli 7,8 prosenttia työvoimasta. Helsingin seutukunnan alueella keskimääräinen työttömyysprosentti oli 8,0. Vihdin työttömistä miehiä oli 610 ja naisia 508. A... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Kuusi hehtaaria maastoa paloi Nuuksiossa

Nuuksion kansallispuiston metsässä syttyi maastopalo maanantai-iltana. Palo syttyi Kattilatien pohjoispuolella Vihdin kunnan alueella lähellä Tervalammen kylää.Pelastuslaitos sai hälytyksen hieman ennen iltaseitsemää ohikulkij... Lue lisää »

Urheilu-uutiset

ViPa piti Roihun kurissa, Hämeenlinnasta täydet pisteet

ViPan naiset kaatoivat Nummelassa Roihun 2–0 (7–1, 6–2) ja jatkavat kamppailua ykköspesiksen etelälohkon kärkipaikasta Kouvolan kanssa. Kun kaksi ottelukierrosta runkosarjasta on pelaamatta, Vihti ja Kouvola ovat tasapistein k... Lue lisää »

Urheilu-uutiset

Panu Pasanen tähtää EM-Helsinkiin

Panu Pasanen kertoi neljä vuotta sitten Länsi-Uusimaan haastattelussa tähtäävänsä vuoden 2012 Lontoon olympiakisoihin. Vihdin Viestin 400 metrin aitajuoksija ei ole haudannut olympiaunelmaa, mutta on tarkistanut tavoitteensa a... Lue lisää »


Kysymys

Uskotko Karviaisen tulevaisuuteen?




Päivän puheenaihe - Ota kantaa!

Kymmenestä sentistä pariin euroon

Maailman taloudellisen tilanteen ollessa melkoisen epävakaa on syytä tarkkailla ostoksiaan. Mistä sitten saa halvimmalla jotakin?Nummelan kauppoja käydessään läpi huomaa, ettei alle kymmenen sentin saa käytännössä yhtikäs mitään.– No tuo leikkokukka... Lue lisää »


Terveys

Turistiripuli matkalaisten yleisin vaiva

Eksoottiset infektiotaudit iskevät harvoin matkailijaan, sen sijaan turistiripuli tai odottamaton tapaturma pilaa reissun sitäkin useammin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) nostaa matkailijan suurimmiksi terveysriskeiksi alkoholin, liikenteen ... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish