Pää pensaaseen
22.08.2008 13:55
Vesa Valtonen
Raivasin vitikkoa. Päätös hommaan ryhtymisestä ei ollut vaikea: laitoin sananmukaisesti pään pensaisiin ja ymmärsin, että tätä kolkkaa ei valo aurinkoinen milloinkaan kasvukaudella hyväile.
Tuumasta toimeen: saha käteen ja ahnaasti syreeniryteikön ja kaiken maailman mökkiäispesien kimppuun. Runkoa ja vartta oli kovin tiuhaan.
Kätevintä olisi ollut rallattaa polttomoottorisoitua sahaa, mutta sinä päivänä ja siihen aikaan se ei ollut yleisen viihtyväisyyden kannalta vähääkään kelvollinen ratkaisu.
Hiljalleen kasvoi rytökasa pihalla. Ranteen paksuisia ja vähän ohuempia olivat rangat. Ne olivat uhmanneet tuulia ja tuiverruksia perimätiedon mukaan useita kymmeniä vuosia–mutta lopulta ryhtyneet kitumaan.
Puutuin siis jonkun (kasvi- ja hyönteis)yhteisön rikkumattomaan elämään kovakouraisesti kuin ryssä vieraalla maalla, enkä häpeillyt.
Päin vastoin. Ihailin hyttysten kostaessa uutta valoisampaa näkymää moneen otteeseen. Ryteikön alta paljastui maa, jossa ei todellakaan kasvanut mitään. Ei edes rikkaruohoja.
Muutaman päivän aikana sitä muutaman neliön länttiä tuijottelin silloin tällöin ja näin siihen nousevan vaikka mitä. Luulo ei kuitenkaan ole tiedon väärti: läntille ei ole noussut mitään.
En nimittäin ole viitsinyt. Olen päättänyt, että tällä kerralla pohdin asian monelta kantilta. Toivottavasti kaikilta kanteilta. Annan ajan kulua ja ajatusten lentää. Levätä.
Se muutama neliö mustaa multaa muistuttaa elämän kiertokulusta. On monia vaiheita. Välillä on kitkettävä ja välillä on kylvettävä uutta.
Yksi juttu on kuitenkin varma: sillä muutaman neliön mustalla läntillä ei ole mitään virkaa legendaariseksi osoittautuneella lehtipuhaltimella. Vielä. Vaahteranlehdet eivät vielä ole tippuneet, mutta laadukas pienkonepenssiini odottaa jo tankissa ympäristöterrosrismin starttia.
