Hiidenveden Purjehtijat

Hiidenveden Purjehtijat, HiiPu, on purjelautailuun, purjehdukseen ja melontaan erikoistunut Nummelan Tarmon jaosto, joka perustettiin vuonna 1981. Toiminta lähti käyntiin purjelautailun ja purjehduksen merkeissä. Vuonna 2003 myös melonta tuli vahvasti kuvioihin mukaan ja on nyt HiiPun suosituin liikuntamuoto.

HiiPun tukikohta sijaitsee kauniilla Maaniitunlahdella Vihdin Nummelassa. Rannan käyntiosoite on Yli-Haakkointie 11. HiiPu järjestää kesäisin melonta- ja surffauskursseja, ja seuran toimintaan pääsee tutustumaan myös kesätiistaisin, jolloin melontaa ja surffausta voi kokeilla turvallisesti.

 

HiiPu ykkönen Nummelan kanoottipooloturnauksessa

Hiidenveden Purjehtijat - 04.11.2009 23:58

Jouni Lindgren

HiiPu1:n voittomaali on syntynyt
HiiPu1:n voittomaali on syntynyt

HiiPu pelasi loistavasti kotikulmillaan! HiiPun poolojoukkue voitti jo viidennen kerran pelatun Nummelapoolon. Turnaus pelattiin Nummelan uimahallin pienestä altaasta johtuen vain kolmella kenttäpelaajalla normaalin viiden sijaan. HiiPu osallistui turnaukseen kahden joukkueen voimin. HiiPu1 voitti turnauksen päihittäen viimeisessä pelissä naapurijoukkueen Lohjan Melanvääntäjät. Loistavasti pelannut HiiPu2 joutui taipumaan Lahden Vesisamoilijoille ja näin HiiPu2 sijoittui turnauksessa neljänneksi. Tulokset: 1.HiiPu1, 2. Melan vääntäjät, Lohja, 3.Vesisamoilijat, Lahti, 4.HiiPu2.


8


Bookmark and Share

Keskustelua aiheesta


Vihdin Uutisten kumppanit

Haluatteko kumppaniksi?

Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Jos tunnistatte itsenne, ottakaa yhteyttä ja kertokaa halukkuudestanne lähteä mukaan paikallissivuston kumppaniksi. Kumppanuuden kautta teillä on mahdollisuus saada toiminnallenne lisää näkyvyyttä aivan ilmaiseksi.

Ota yhteyttä,
niin kerromme lisää:
viu.toimitus
(a)lehtiyhtyma.fi

 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish