Forsiukselta aloite työttömien liikunnan puolesta
24.02.2010 10:45
Kansanedustaja Merikukka Forsius (kok.) on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa hän ehdottaa hallituksen ryhtyvän toimenpiteisiin työttömien liikuntamahdollisuuksien parantamiseksi.
Aloitteen mukaan opetusministeriön kunnille, säätiöille sekä muille yhteisöille muun muassa eri liikuntapaikkojen rakentamiseen myöntämien avustuksien saamisen edellytyksenä olisi liikuntapaikkojen antaminen maksutta työttömien käyttöön silloin, kun niillä muuten on vajaakäyttöä.
–Suomessa on havaittavissa huomattavia terveyseroja eri sosioekonomisten ryhmien välillä. Karkeasti yksinkertaistaen tämä tarkoittaa, että pitkän koulutuksen saaneet, hyvätuloiset tai hyvässä ammattiasemassa olevat elävät maassamme keskimäärin pidempään ja terveempinä kuin muut, esimerkiksi pitkäaikaistyöttömät ja matalapalkkaisilla aloilla työskentelevät, aloitteessa todetaan.
Monet kunnat ovat nyt suuressa taloudellisessa ahdingossa ja leikkaukset kohdistuvat usein ensimmäisenä ei-lakisääteisiin nuoriso-, kulttuuri ja liikuntamäärärahoihin. Kannustamalla työttömiä ja vähävaraisia liikkumaan voimme edistää kansanterveyttä ja kaventaa terveyseroja, mikä näkyy varmasti myös kuntien taloudessa pienentyneinä sosiaali- ja terveyspuolen menoina.
–Erityisen huolestuttava trendi on yhä kasvava nuorisotyöttömyys. Nuorten työttömyysaste oli joulukuussa 2009 jo 20,2 prosenttia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan lopullinen syrjäytyminen uhkaa noin 30000 nuorta.
Liikunnalla on erityistä merkitystä myös nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä.
–Mielestäni erityisesti nuorisotyöttömyyden lisääntyessä olisi tärkeää huolehtia, että nuorille olisi tarjota jotain mielekästä ja ennen kaikkia työkykyä ylläpitävää toimintaa. Kun talous saadaan kuntoon, ja nuoria taas tarvitaan työelämässä, tulee nuorten olla sekä fyysisesti että henkisesti kykeneväisiä työhön, Forsius toteaa.
–Liikunta voi tarjota monelle työttömälle ja nuorelle sen ainoan onnistumisen tunteen lähteen, tuoda merkitystä elämään ja näin ehkäistä syrjäytymistä. Kaikkien kansalaisten liikunta-aktiivisuuden tukeminen onkin yhteiskunnalle kannattava sijoitus hyvinvointiin. Yksittäiselle ihmiselle liikunta merkitsee elämänlaatua, jota ei voi eikä tarvitse mitata rahassa.
Vihdissä aloitteen mukainen toiminta käynnistyy jo Liikuntasammossa.
–Samalla kun Vihti toimii suunnannäyttäjänä, haastamme myös Suomen muut kunnat ja yritykset tarjoamaan maksutta liikuntapaikkoja työttömien käyttöön, Forsius linjaa.
Keskustelua aiheesta
Työttömät ulos kävelemään. Ja kas, näin hekin saavat liikuntaa. On se kumma, jos ei voi liikkua kuin maksullisissa halleissa tai muissa vastaavissa. Vähän samaa huttua kuin mennä autolla aerobicciin, heh heh. Järjetöntä.
24/02/2010 10:55 am,
lukij
Miten niin järjetöntä "Vähän samaa huttua kuin mennä autolla aerobicciin, heh heh. Järjetöntä. "
En ymmärrä kantaasi lainkaan. Ei tanssi tai vastaavia harrastusmahdollisuuksia ole jokaisen kotitalon nurkilla. Kunta on pinta-alaltaan iso ja välimatka monella pitkiä kotoa harrastusten pariin.
Jos asut esim. 12 km päässä Nummelasta ja haluat tanssiharrastusten pariin pitäisikö polkaista pyörällä salille ja takaisin, talvella ja kesällä. Älä ole Pelle, yritä ymmärtää, että kaikki eivät asu Nummelassa, meitä "syrjäkyläläisiä" on vaikka kuinka paljon.
Ihmiset harrastavat eri lajeja, eivät ne ole toisiaan korvaavia. Ei tanssija halua polkea itseään näännyksiin vaan hän haluaa tanssia ihmisten kanssa ja solmia sosiaalisiakontakteja sekä hoitaa fyysistä kuntoaan. Asia ei ole aivan niin yksioikoinen kuin voisi ajatella.
Suurin ongelma tuntuu olevan ymmärrys ja asenne.
Työttömien harrastusmahdollisuuksia tulee kehittää, ne auttavat työttömiä pysymään toisen ihmisten parissa ja tukevat mahdollisuutta työllistyä. Tässä kunnassa on aivan riittävästi syrjäytyneitä ja alkoholisoituneita työttömiä.
26/02/2010 12:12 pm,
Tanssija
15 kilometrin polkupyöräily ei pistä ihmistä näännöksiin. Jos pistää, on syy vain peilin edessä. Normaali-ihmisen kuntoon ei 15 kilometrin pyöräily per suunta pitäisi hetkauttaa mitenkään. Ja tuollaiseen matkaan menee ehkä enimmillään hissukseen polkiessa kolme varttia, jos ei ole liikaa pysähdyksiä.
Läskeille ja muuten laiskoille (työttömille) vähäinenkin liikunta tuntuu olevan rankkaa. Laiskuuttahan se työttömyys on. Kyllä töitä tekevälle töitä riittää, pitää vain olla olematta ronkeli.
26/02/2010 12:33 pm,
lukij
Sinä voit näyttää mallia kuinka Palojärveltä poljetaan Nummelaan "heittämällä" minä voi tulla kannustamaan. Voi olla, että tarvitse polkupyörän lisäksi aura-auton. Minä en harrasta pyöräilyä, harrastan tanssimista - ne voi jonkun mielestä olla lähellä toisiaan, minun mielestäni ei ole.
Mieheni harrastaa tanssin lisäksi keilailua ja kuten tunnettua keilaamaan pääsee Ojakkalassa ei lähempänä. Keilapallo ja kengät tarakalle sekä polkemaan Ojakkalaa - herää pahvi, ei näin voi toimia oikeassa elämässä.
Ei liikunnassa ole mitään pahaa, mutta ei pyörällä voi mennä harrastuksiin jos on oikeasti tarkoitus harrastaa jotakin. Vaatteet ja välineet reppuun ja autolla harrastamaan, pyöräillä voin muutenkin.
Työttömyys ja laiskuus eivät ole sama asia, mutta tyhmyys ja itsekyys kylläkin tuntuvat kulkevan käsikädessä. Suurin osa työttömistä on työttömyyteensä täysin syyttömiä, töitä ei ole kaikille - näin se vain on.
26/02/2010 1:22 pm,
Tanssija
Jos auton olemassaolo on välttämätöntä harrastuksiin, niin kannattaa vaihtaa joko asuinpaikkaansa tai harrastuksiaan. Kukaan ei pakota ihmisiä asumaan siellä, mistä "ei voi liikkua kuin autolla toiseen paikkaan".
Autoilun harrastaminen on asia erikseen.
26/02/2010 1:36 pm,
lukij
" Kukaan ei pakota ihmisiä asumaan siellä, mistä "ei voi liikkua kuin autolla toiseen paikkaan" tai sitten kukaan ei pakota ihmisiä asumaan missään, jokainen valitsee asuinpaikkansa itse - oletko varma, että itse asut oikeassa paikassa?
Minä asun Vihdissä nyt ja luultavasti myös jatkossakin - tämän lisäksi käytän autoa aina kun siltä tuntuu - ilman minkään sortin tunnontuskia.
26/02/2010 4:16 pm,
Tanssija
Olen sitä mieltä, että ensin heille olisi annettava psyykkistä ja rahallista tukea siihen kun ovat joutuneet työttömiksi. Se paperisota, joka alkaa työttömyyden iskettyä lamauttaa monet ja siitä selviäminen on tuskaa, kun rahaa ei huonossa tapauksissa kuukausiin kuulu lamauttaa ihmisen.
Ensiksi näitä helkutin byrokratian rattaita tällaisessa tilanteessa pitäsi alkaa purkamaan!
Se ei ole helppo pala kenellekään, kun työttömyys kohtaa, niin se ei koske ainoastaan työtöntä itseään, vaan perhettä, ystäviä ja sukulaisia myöten.
Liikunta on kyllä hyvä selviytymiskeino, mutta se ei varmaan tule ensimmäisenä mieleen työpaikan mentyä.
Heikki Parviainen
Kunnanvaltuutettu (Itsenäisyyspuolue)
Nummi-Pusula
26/02/2010 9:27 pm,
Heikki Parviainen