Heijastuspintoja ihmisen elämälle

05.03.2010 11:45

Maria Aittoniemi

Pictorin peräseinällä on valtava maalaus. Katsoja on valmis istuutumaan sen varjoisan kujan penkille, levähtämään helteisen päivän lämpö väreile vielä ilmassa. Mieli asettuu kesäiseen Italiaan, pienen kylän tunnelmaan, vaikka se on kuvaus ihan kotoisesta Helsingistämme!

Galleria Pictorissa on maaliskuun ajan taidemaalari Thomas Nyqvistin näyttely

–Meillä on harvoin näin yksivärisiä ja kookkaita töitä näyttelyssämme, sanoi galleristi Auli Nystén näyttelyn avajaisissa.

Näyttelyn avasi kansalais- ja kulttuuritoiminnan lautakunnan varapuheenjohtaja Sanna Kuula. Hän siteerasi puheessaan Turun yliopiston taidehistorian professori Altti Kuusamoa, jonka mukaan Nyqvistin teoksissa ulkopuolisuus muuttuu erikoisella tavalla sisäpuolisuudeksi.

–Katsellessani Nyqvistin maalauksia tässä ympärillämme, voin hyvin eläytyä Kuusamon kuvailuun, Kuula sanoi.–Värien harmonia ja maalausten idylli herättävät ajatuksia, synnyttävät tunteen. Teokset muuttuvat hyvin eläviksi.

Nyqvist sanoo ottavansa töillään kantaa.

–Tietyllä tavalla kyllä. Otan kantaa elementtien puolesta, haluan herättää ajatuksia tyhjien tilojen merkityksestä. kaikkea ei tarvitse täyttää, Nyqvist sanoi.

Hänen työnsä ovat olemassa olevia paikkoja Helsingin reunaseuduilla.

–Kuvaan paikkoja, joissa aistii muutoksen. Nämä ovat heijastuspintoja ihmisen elämälle.

Nyqvist ei kuvaa ihmistä itseään, vaikka hän sanookin töittensä olevan ihmiskuvauksia.

–Ihminen näyttäytyy näissä maisemissa rakentajana.

Pictoriin Nyqvist on halunnut tuoda näyttelyyn vain yhdeksän työtään. Gallerian seinät eivät kuitenkaan ole tyhjiä. Osa töistä on huomattavan suurikokoisia ja helppolukuisiin maisemiin uppoutuminen vaatii aikaa.

–Thomas Nyqvisat halusi ripustaa näyttelyn näin väljästi, galleristi Auli Nystén sanoi ja luonnehti näyttelyä ’aivan upeaksi, barokkisen muhkeine italialaiskylineen’

Galleri Pictor sai taiteilijalta kehuja.

–Tämä on hyvä tila, sopivan rujo. Hienoa, että teillä on tällainen paikka täällä. Tämän kaltaisia hyviä näyttelytiloja ei valitettavasti ole paljon Suomessa.

Myös Sanna Kuula antoi Pictorille kiitosta puheessaan.

–Galleria Pictor tekee Vihdissä jo kolmatta vuosikymmentä vastuullista työtä taide-elämysten mahdollistajana.

Taidemaalari Thomas Nyqvist on toiminut opettajana Vapaassa Taidekoulussa, Kuvataideakatemiassa, Kokkolan Pohjoismaisessa taidekoulussa ja Taideteollisessa korkeakoulussa.

Hänellä on ollut näyttelyitä on kotimaan ja Pohjoismaitten lisäksi USA:ssa. Nyqvistin töitä on lukuisten kaupunkien taidemuseioitten kokoelmissa, Kiasman ja valtion taidekokoelmissa

Thomas Nyqvist, maalauksia 4.3.-25.3.2010 Galleria Pictor Karhumäenpolku 5, 03100 Nummela. Avoinna ti 17-20, to ja la 11-14. Ei pääsymaksua.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Kolumnit

TUUMITTUA: Pikkukaupungin problematiikkaa

Lontoon skidit sanoo Ratsian mukaan, että niillä on tylsää. Varmasti olikin 70-luvun loppupuolella, mutta Ratsian vastine, ”..mut tietääks ne millasta on Pihtiputaalla? Ou nou.” oli mielestäni varsin toimiva sen julkaisuhetken... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Vihtiläisiä työttömiä yli 1 100

Työttömiä vihtiläisiä työnhakijoita oli kesäkuun lopussa 1 118, joka oli 7,8 prosenttia työvoimasta. Helsingin seutukunnan alueella keskimääräinen työttömyysprosentti oli 8,0. Vihdin työttömistä miehiä oli 610 ja naisia 508. A... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Kuusi hehtaaria maastoa paloi Nuuksiossa

Nuuksion kansallispuiston metsässä syttyi maastopalo maanantai-iltana. Palo syttyi Kattilatien pohjoispuolella Vihdin kunnan alueella lähellä Tervalammen kylää.Pelastuslaitos sai hälytyksen hieman ennen iltaseitsemää ohikulkij... Lue lisää »

Urheilu-uutiset

ViPa piti Roihun kurissa, Hämeenlinnasta täydet pisteet

ViPan naiset kaatoivat Nummelassa Roihun 2–0 (7–1, 6–2) ja jatkavat kamppailua ykköspesiksen etelälohkon kärkipaikasta Kouvolan kanssa. Kun kaksi ottelukierrosta runkosarjasta on pelaamatta, Vihti ja Kouvola ovat tasapistein k... Lue lisää »

Urheilu-uutiset

Panu Pasanen tähtää EM-Helsinkiin

Panu Pasanen kertoi neljä vuotta sitten Länsi-Uusimaan haastattelussa tähtäävänsä vuoden 2012 Lontoon olympiakisoihin. Vihdin Viestin 400 metrin aitajuoksija ei ole haudannut olympiaunelmaa, mutta on tarkistanut tavoitteensa a... Lue lisää »


Kumppanit

Vihtiläinen taiteen perusopetus esillä Nummelan kirjastossa

Vihtiläinen taiteen perusopetus esittäytyy Vihdin pääkirjastossa Nummelassa huhtikuun ajan. Kirjaston näyttelysermit ja vitriinit esittelevät taideharrastuksen eri puolia. Esillä ovat kaikki Vihdissä taiteen perusopetusta antavat oppilaitokset: Hiiden... Lue lisää »

Liikuntaleiri juhannusviikolla 21.-24.6.2010

Liikuntaseura Vihti-Gym järjestää taas liikunnallisen kesäleirin 1.-4 luokkalaisille tytöille ja pojille. Päiväleiri pidetään juhannusviikolla 21.-24.6.2010. Lue lisää »

Ykkössija Etelä-Suomen Svoli Showssa

Isänpäivänä, sunnuntaina 8.11.09, neljä innokasta Liikuntaseura Vihti-Gymin ryhmää hioivat taitojaan aamupäivällä Lumon monitoimitalon lämmittelytiloissa Vantaan Korsossa. Etelä-Suomen Svoli Show -aluetapahtuma oli kerännyt 27 tanssi- sekä tanssillisen... Lue lisää »


Terveys

Turistiripuli matkalaisten yleisin vaiva

Eksoottiset infektiotaudit iskevät harvoin matkailijaan, sen sijaan turistiripuli tai odottamaton tapaturma pilaa reissun sitäkin useammin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) nostaa matkailijan suurimmiksi terveysriskeiksi alkoholin, liikenteen ... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish