Paikkaa huovuttaen vaikka sukka

29.01.2010 11:05

Hanna Keränen

Maisa Virtanen neulahuovutti koulun käsityökerhossa upean huivin. (Kuvaaja: Hanna Keränen)
Maisa Virtanen neulahuovutti koulun käsityökerhossa upean huivin. (Kuvaaja: Hanna Keränen)

– Tästä piti tulla kissa, mutta tämä onkin lintu, sanoo Maisa Virtanen, jonka nystyräinen huovutusneula takoo huovutettavaa villahötöä tiuhaan tahtiin. Vähitellen pehmoinen pilvi alkaa saada muotoja. Viereisen pulpetin kannella nököttää kanariankeltainen tipu ja ylensyöneen näköinen ampiainen. Pieniä ja sieviä kumpainenkin.

Pappilanpellon koulun 5A-luokassa pulpetit on järjestetty suureen puolikaareen. Maisan toisella puolen perhostaan viimeistelee Riikka Parikka.

– Olen minä joskus neulalla sormeen osunut, hän myöntää hymyillen. Luokassa tytöt nyökyttelevät päätään, vaikkei pieni pistos juuri tahtia haittaa. Tekevälle sattuu.

Ikkunan yläpuolella kuivuu lakanakääröjä. Lakanoille on ensin levitetty pystyyn ja poikittain villalankoja ja huovutusvillatupsuja, tämän jälkeen ne on rullattu ja sujautettu sukkahousunlahkeeseen. Kääröt on käytetty jo kertaalleen koulun pyykkikoneessa 40-asteisessa pesussa.

Kaikkien liinatekeleet eivät syystä tai toisesta ole kunnolla huopuneet ja niitä odottaa uusintapesu. Vain Maisan liinalle riitti yksi kerta. Tiistaina hän saikin viimeistellä huivinsa, neulalla, kuinkas muuten.

Altaan äärellä mäntysuopavesissä villaa huovuttavat Tiina Metsovuori ja Ida Rouhiainen. Käsissä pyörittelyn, vuoroin lämpimässä ja kylmässä vedessä huuhtelun tuloksena villakasasta tulee jokaisen kerran jälkeen hieman tiiviimpi ja kovempi.

Tekeillä on lampaan vartalo ja raajat. Mallia tytöt ovat ottaneet kirjasta, jonka opettaja Pirkko Turtiainen on tuonut esimerkiksi ja virikkeeksi.

– Täällä on mukavaa juuri se, että voi tehdä mitä itse tykkää, mutta sitten meillä on opettaja joka kuitenkin neuvoo, tytöt kehaisevat.

– Ja mielekästä tämän pitää ollakin, Turtiainen jatkaa.

Vuosia koulujen harrastekerhot olivat Vihdissä säästösyistä tauolla. Nyt jo toisena vuonna peräkkäin on Pappilanpellonkin koululla järjestetty 3.–6.-luokkalaisille harrastekerhoja, joita vetävät opettajat koulupäivän päätteeksi. Valittavana on musiikkia, tanssia, liikuntaa, kuvaamataiteita sekä käsitöitä.

Pirkko Turtiaisen johdolla käsityökerho kokoontuu tiistaisin kello 14–15.30. Ryhmään kuuluu 11 tyttöä ja Jesse, joka tasapainottaa tyttövoittoista porukkaa.

– Tämä huovuttaminen on yksi niistä käsitöistä, joista yleensä pojatkin tykkäävät. Huovuttaminen on helppoa ja ohjeistus on aika väljä. Luovuudella on sijansa, sillä usein työ on valmiina aivan jotain muuta kuin mitä tekijä oli alunperin suunnitellut, Turtiainen sanoo.

Kerho on osallistujilleen maksuton. Kerhojen järjestäminen on mahdollistettu nuorisotoimelta saadulla taloudellisella tuella.

– Olen tehnyt ohjelmarungon, mutta oppilaiden kiinnostuksesta riippuen käsityökerhon työaiheet sitten valikoituvat, Turtiainen sanoo.

Bookmark and Share

Keskustelua aiheesta


Ihmiset

Luovat harrastukset pitävät Jouko Heikolan virkeänä

– Jokaisella pitää olla harrastus. Se kannattaa hankkia viimeistään silloin kun jää eläkkeelle, Jouko Heikola sanoo.Ohjeestaan hän otti itsekin vaarin ja ryhtyi maalaamaan siirtyessään Oy Lohja Ab:n yritysjohtajasta oloneuvokseksi vuonna 1991. Tuott... Lue lisää »


Ruoka

Reseptikisan voitto irtosi metsäsienillä

Espoolainen Jaana Väänänen voitti Suomen Lehtiyhtymän lehtien reseptikilpailun ohjeellaan Anopin parempi jauheliha-sienipaistos. Raadin pehmitti reseptin monitasoisuus. Siinä on tuttuja elementtejä kekseliäässä muodossa ja ainekset ovat kaikkien saa... Lue lisää »


Kumppanit

Liikuntaleiri juhannusviikolla 21.-24.6.2010

Liikuntaseura Vihti-Gym järjestää taas liikunnallisen kesäleirin 1.-4 luokkalaisille tytöille ja pojille. Päiväleiri pidetään juhannusviikolla 21.-24.6.2010. Lue lisää »

Ykkössija Etelä-Suomen Svoli Showssa

Isänpäivänä, sunnuntaina 8.11.09, neljä innokasta Liikuntaseura Vihti-Gymin ryhmää hioivat taitojaan aamupäivällä Lumon monitoimitalon lämmittelytiloissa Vantaan Korsossa. Etelä-Suomen Svoli Show -aluetapahtuma oli kerännyt 27 tanssi- sekä tanssillisen... Lue lisää »

Vuoden 2009 ohjaaja, valmentajat ja talkoolainen palkittiin joulujuhlassa

Vuoden 2009 ohjaaja, valmentajat ja talkoolainen palkittiin joulujuhlassa Vuoden 2009 ohjaajana palkittiin Merja Lehtosalo, joka on seuran pitkäaikainen, monipuolinen, taidokas ja mukaansatempaava ohjaaja. Merja ohjaa tällä hetkellä hydrobicia, gymsti... Lue lisää »


Terveys

Laktoosi-intoleranssi voi oireilla kuin ärtynyt suoli

Laktoosi-intoleranssia esiintyy joidenkin arvioiden mukaan jopa joka viidennellä suomalaisella. Sen oireina ovat vatsan löysyys, mahan kurina, kipu ja ilmavaivat. Vaivat johtuvat siitä, että elimistö ei siedä maitotuotteista saatavaa maitosokeria el... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish