Sotaorpojen rekisteröiminen on alkanut

05.02.2010 9:55

Elossa olevien sotaorpojen määrästä on vain arvioita. Sota jätti jälkeensä noin 50000 sotaorpoa. Paljonko heitä on yhä elossa? Lukumäärää ei kukaan tiedä.

Sotaorpoyhdistysten kattojärjestönä toimiva Kaatuneitten Omaisten Liitto ry on päättänyt selvittää elossa olevien sotaorpojen määrää, sillä viranomaiset eivät selvitystyötä saadun tiedon mukaan pysty sitä tekemään.

Kaatuneitten Omaisten Liitto on laatinut rekisteröintilomakkeen, joka pyritään saamaan kaikkien sotaorpojen tietoisuuteen ja täytettäväksi.

Lomakkeen avulla selvitetään yksityiskohtia muun muassa kaatuneesta vanhemmasta ja siitä onko asianomainen sotaorpo saanut aikanaan koulutustukea vai ei. Useimmat sotaorvot uskovat, ettei koulutustukea ole koskaan saatu.

Valtaosa sotaorvoista ei ole minkään sotaorpoyhdistyksen jäsen, eikä rekisteröinti edellytä liittymistä mihinkään yhdistykseen.

Jokainen yritetään nyt tavoittaa tiedotusvälineiden avulla. Tärkeää olisi, että mahdollisimman moni sotaorpo täyttäisi rekisteröintilomakkeen ja palauttaisi sen lähimpään sotaorpoyhdistykseen.

– Rekisteröinnin tavoitteena on sotaorpojen tunnustaminen. Sotaorpotunnuksen avulla voisimme osoittaa, että olemme joutuneet antamaan sodan johdosta isänmaallemme raskaimman uhrin - oman isämme .

– Rekisteröitymisellä emme tavoittele sotaorvoille sosiaalisia etuisuuksia, mutta tosi asia on, että eräillä kohtalotovereillamme on taloudellisia ym. muita vaikeuksia. Heille toivomme yhteiskunnan tukea - tällaista tukea on jo myönnetty eräissä muissa sotaa käyneissä maissa.

Lomakkeen saadakseen sotaorvon tulee ottaa yhteyttä Länsi-Uudenmaan Sotaorvot ry:n puheenjohtaja Juhani Rantaan puh 0500817373 e-mail: juhani.ranta@elisanet.fi tai sihteeri Aino Suutariin puh 0400252442 e-mail: aino.suutari@elisanet.fi.

Rekisteröintilomake on tulostettavissa myös Kaatuneitten Omaisten liiton internet-sivuilta www.kolry.fi. Sivuilla on nähtävissä myös luettelo kaikista sotaorpoyhdistyksistä yhteystietoineen.

Länsi-Uudenmaan Sotaorvot ry:n jäsenille rekisteröintilomake lähetetään ensimmäisen jäsenkirjeen mukana helmikuun puolessa välissä.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Paikalliset kumppanit

Vielä ehdit - tanssikurssit alkaneet

Haluatko oppia tanssimaan? Vielä ehdit mukaan! Uusiin alkeisryhmiin mahtuu vielä. Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Simeon ja Elisa - uusi kilpapari Vihtiin

Tanssiurheiluseura Vihdin Quickstep iloitsee siitä, että uusi ja innostunut junioripari, Simeon Rantamäki ja Elisa Tenhunen, on saatu edustamaan Vihtiä. Lue lisää »

Paikallisuutiset

Laskunmaksuautomaatit katoavat Osuuspankeista ja Sammosta

Nykyiset laskunmaksuautomaatit katoavat ensi vuoden aikana Osuuspankeista ja Sammosta. Päätös järjestelmästä luopumisesta koskee koko OP-Pohjola -ryhmää. Samalla loppuu maksuautomaattien käyttö myös Sampo Pankissa, jolla on ol... Lue lisää »

Kolumnit

TUUMITTUA: Syksyn mukavat tuulet

Vesa ValtonenMuutama viikko sitten moni vaikersi hellettä yleistä surkeutta herättelevällä innolla. Tuntui kuin nämä marisijat olisivat olleet hellevaivojensa vankeja.Esimerkiksi vilvoittava uiminen tai huoneuston maalaisjärje... Lue lisää »

Kolumnit

PÄÄKIRJOITUS: Kallista harjoittelua

Ensi vuoden talousarvion kokoaminen Vihdin seurakunnalle näyttää sujuvan valtuustokauden viimeisenä syksynä tutuilla turvallisilla poluilla –vaikka verotilitykset ovat hitusen jäljessä, samoin toimintatuotot.Kulukuri on kuiten... Lue lisää »


Kumppanit

Vielä ehdit - tanssikurssit alkaneet

Haluatko oppia tanssimaan? Vielä ehdit mukaan! Uusiin alkeisryhmiin mahtuu vielä. Lue lisää »

Simeon ja Elisa - uusi kilpapari Vihtiin

Tanssiurheiluseura Vihdin Quickstep iloitsee siitä, että uusi ja innostunut junioripari, Simeon Rantamäki ja Elisa Tenhunen, on saatu edustamaan Vihtiä. Lue lisää »

Uudet tanssikurssit alkavat

Tanssikursseista kiinnostuneet voivat suunnata Vihdin kirkonkylään, Puistolaan, keskiviikkona 1.9. klo 19:00 jolloin Vihdin Quickstep pitää lajiesittelyn uusille aloittajille. Lue lisää »


Terveys

Keski-iän kriisit ovat pientä murrosiän rinnalla

Nuoruus on suurten mullistusten aikaa. Mieli myllertää ja keho muuttuu silmissä. Helsingin kaupungin koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa työskentelevä lääketieteen ja kirurgian tohtori Hannu Penttinen muistuttaa, että muutamien vuosien aikana nuori... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish