Yhteisvastuusta varoja perheille Haitissa ja Suomessa
10.03.2010 11:15
Susanne Vuorinen
Koko perheen Yhteisvastuutapahtumassa vapaapalokunnan vuoden 1966 Ford 600-F610 oli kiinnostava tutustumiskohde. Lapset pääsivät myös koirareki- ja hevosajelulle seurakuntatalon pihapiirissä. (Kuvaaja: Susanne Vuorinen)
Lauantaina 6. maaliskuuta Nummelan seurakuntakeskuksessa ja sen pihapiirissä pidettiin koko perheen Yhteisvastuutapahtuma. Ohjelmassa oli muun muassa kirppisvaatteiden muotinäytös, draamaesitys, hevos- ja koirarekiajelua, kauneushoitoja, ongintaa ja verenpaineenmittausta.
Kaunis talvisää suosi tapahtumaa, mutta kokonaisosallistujamäärä jäi silti odotetusta. Yhteisvastuun hyväksi saatiin kuitenkin kerättyä mukavasti varoja. Keräys auttaa tänä vuonna köyhiä lapsiperheitä Suomessa ja Haitissa.
Tapahtuman suosituin toimintapiste oli viime vuoden tapaan hevosrekiajelu. Hevosen näkeminen ja rekiajelu on harvinainen elämys monelle. Koiravaljakot kuljettivat myös pieniä kyytiläisiä ahkerasti pihapiirissä.
Vapaapalokunnan vanha auto, vuoden 1966 Ford 600-F610, kiinnosti kävijöitä ja sai ohjaamoonsa vierailulle lukuisia pikkupoikia. Erkki Hakkarainen toimi tapahtumassa juontajana. Martat olivat valmistaneet maukasta keittoa ja karjalanpiirakoita tarjolle, ja esittelivät toimintaansa infopisteessä.
Marttaliitto ja Marthaförbundet toimivat yhteistyökumppaneina tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksessä. Martat ovat Vihdissä osallistuneet aktiivisesti keräyksen toteutukseen ja keräyspäällikkönä toimii aktiivinen martta Marja-Liisa Suontaka.
Draamaryhmä Missioni esitteli läheisen Manna-kirpputorin vaatteita muotinäytöksessä. Diakoni Juha Auvinen muistutti kirpputorivaatteiden ekologisuudesta ja taloudellisuudesta. Näytöksessä nähtiin niin kotiin, töihin kuin harrastuksiinkin sopivia asukokonaisuuksia.
Auvinen kertoi tapahtumaväelle myös Yhteisvastuukeräyksen kohteista.
– Suomessa noin 151 000 lasta kasvaa köyhyydessä. Määrä on lisääntynyt kymmenessä vuodessa 100 000 lapsella. Suhteellinen köyhyys merkitsee usein muun muassa sitä, etteivät lapset voi osallistua harrastuksiin ja siitä voi olla seurauksena syrjäytymistä. Haitissa kaksi miljoonaa ihmistä kärsii nälästä. Kaksi kolmasosaa kansasta elää alle 1,5 eurolla päivässä. Haitissa köyhyys on absoluuttista ja apua tarvitaan valtavasti.
www.vihdinseurakunta.fi, www.yhteisvastuu.fi



