Zonta-aate tuli Vihtiin

Parikymmentä oman alansa naispuolista asiantuntijaa yhdistää voimansa. Syntyy Zonta-kerho. Kerho numero 1892 perustettiin reilu kuukausi sitten; sen nimi on Hiidenveden Zontakerho ja se toimii Vihdin, Karkkilan ja Nummi-Pusulan alueella.

Kerhon puheenjohtaja Kirsti Hillebrand sanoo, että Zonta-toiminta on Suomessa vielä melko vähän tunnettua. Järjestö on kuitenkin liki sata vuotta vanha: se on perustettu vuonna 1919 Yhdysvalloissa ja kattaa nykyään 65 maata.

Zonta-kerhojen tavoitteena on parantaa naisten ja tyttöjen asemaa niin maailmanlaajuisesti kuin paikallisestikin. Niin ikään tavoitteena on verkostoitumisella edistää eri ammateissa toimivien naisten keskinäistä ymmärrystä. Kerhot pyrkivät lisäksi edistämään oikeudenmukaisuutta ja yleismaailmallista ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioitusta.

– Olemme me aika etuoikeutettuja täällä Suomessa, jos ajatellaan naisten asioita maailmanlaajuisesti, Hiidenveden Zontakerhon varapuheenjohtaja Taina Laitonen miettii.

Hän huomauttaa kuitenkin, että parantamisen varaa on myös kotimaassa: esimerkiksi johtavissa asemissa työskentelee aina vain enimmäkseen miehiä. Osaamisen ja pätevyyden tulisi ratkaista myös johtoportaan paikkoja jaettaessa, ei sukupuolen.

Kirsti Hillebrand puolestaan muistuttaa, että ammatillisen sektorin lisäksi myös arkielämässä muhii epäkohtia.

– Edelleen tarvitaan esimerkiksi turvakoteja äideille ja lapsille, Hillebrand sanoo.

Zonta-kerhon jäsenten tulee sitoutua taisteluun tällaisia epäkohtia vastaan. Tämän lisäksi jäseneksi aikovan tulee työskennellä tai olla työskennellyt johtavassa asemassa tai itsenäisenä ammatinharjoittajana.

– Jäsenen tulee olla toiminut vastuunalaisessa asemassa ja olla valmis toteuttamaan zonta-järjestön periaatteita, Taina Laitonen toteaa.

Naiset kertovat, että Suomen kenties kuuluisin zonta oli edesmennyt Helvi Sipilä, jonka nimiin perustetusta rahastosta on jaettu varoja sekä kansainvälisiin että kotimaisiin avustuskohteisiin.

Zonta-kerhon jäseneksi kutsutaan. Tavoitteena on saada kerhoon naisia mahdollisimman erilaisilta aloilta. Perustamisvaiheessa jäsenten tulee edustaa viittä eri työalaa. Kirsti Hillebrand työskentelee finanssisektorilla, Taina Laitonen it-alalla.

– Meiltä puuttuu ainakin pappi ja lääkäri, mainitsee Kirsti Hillebrand. Hiidenveden Zontakerhossa on 22 perustajajäsentä.

– Zonta-kerhon optimaalinen koko on vajaa 30 henkeä, Taina Laitonen kertoo. – Silloin se toimii parhaiten.

Toiminnan muotoja kerho numero 1892 vasta miettii. Kirsti Hillebrand ja Taina Laitonen sanovat, että tavoitteena on löytää avustuskohde kerhon toiminta-alueelta. Kerhot tekevät joka tapauksessa palvelutyötä, hyväntekeväisyyttä.

Kerätyistä varoista osa menee kansainväliseen rahastoon. Zonta International toimii tällä hetkellä mm. Ruandassa, jossa palveluprojektin tavoitteena on ehkäistä hiv-tartuntojen siirtymistä äideiltä vauvoille.

Zonta Internationalin palveluprojektit toteutetaan yhteistyössä YK:n kanssa.

Laitonen sanoo, että järjestön tavoitteena on lisätä hyvää eikä mustasukkaisesti varjella esimerkiksi omia avustuskohteitaan. Niinpä järjestö haluaakin tehdä yhteistyötä muiden hyväntekeväisyystahojen kanssa.

Pian on Suomen ja Viron muodostamassa Zonta-piirissä alkamassa Keltaisen ruusun kampanja, joka toteutetaan Vanhustyön keskusliiton kanssa. Tarkoituksena on tukea vanhusten ystäväpiirien toimintaa.

– Nyt Hiidenveden Zontakerhossa valmistellaan myös kerhon viralliseen aloitukseen liittyvää Charter-juhlaa, Laitonen kertoo. Juhla on syyskuun lopussa.

Lisätietoa: www.zonta.org sekä puheenjohtaja Kirsti Hillebrand kirsti.hillebrand@samlink.fi ja varapuheenjohtaja Taina Laitonen, taina.laitonen@kolumbus.fi.

Written by:

Maija-Liisa Nyman

Ota yhteyttä