TUUMITTUA 10.5. Sisariksi toinen toisillemme

Tuttavaperheemme isä jäi hoitovapaalle ja äiti meni töihin kun kuopus oli alle vuoden ikäinen. Äiti vannotti, ettei aio tehdä viikonloppuina ruokia pakastimeen valmiiksi, eikä muutenkaan silottaa isän arkea lasten kanssa. Eikä todella tehnytkään, päätöksessä pysyminen oli helppoa. Apua satoi aivan muualta: lasten molemmat isoäidit riensivät apuun tuoden milloin ruokaa, milloin pullaa, etteivät isän päivät lasten kanssa olisi niin rankkoja.

En tietenkään ajattele, ettei olisi sopinut auttaa, mutta missä se apu oli silloin kun lasten äiti oli kotona?

Toinen ystävättäreni oli viikonlopun matkoilla. Puoli kylää valjastui valmistamaan ruokia ja keksimään lapselle tekemistä, että isä pärjää kaksin hänen kanssaan.

Nuo tapahtuivat 90-luvulla. Ajattelin että aika on nyt toinen, kunnes kuulin saman tarinan viime vuodelta. Lapsia kotona hoitavalle miehelle apua suorastaan sataa, naisen odotetaan pärjäävän omillaan.

Ensi sunnuntaina juhlitaan suuren etuoikeuden päivää. On valtava lahja saada olla äiti. Kuitenkin aivan liian monelle lahjan auvo aukeaa vasta paljon myöhemmin kuin pitäisi. Kuulin tänään haastateltavaltani, että jopa 15 prosenttia äideistä kärsii synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Hyvän äidin odotukset kasaantuvat harteille liian suureksi taakaksi. Naiset rakentavat ja heille rakennetaan odotuksia, joihin äitiyden lyhyellä tai olemattomalla oppimäärällä on vaikea vastata. Meillä muualta tulleilla sukuverkosto on kaukana ja mies pitkää päivää töissä.

Meidän on alettava enemmän sisariksi toinen toisillemme. Apua taatusti saa, mutta sitä pitää myös osata ottaa vastaan. Aina ei tarvitse olla niin reipas.

Written by:

Maria Aittoniemi

Ota yhteyttä

Kommentit

Osallistu keskusteluun