TUUMITTUA 3.6: Oletettuja kiireitä

Kolumnit
Kommentoi

Mitähän tekisi tänä vuonna kesälomalla – niinku oikeen lomalla?

Lomani on parissa pätkässä, joten pääsen hienosti nauttimaan alkukesän vehreydestä ja loppukesän kuulaudesta. Aivan mahtavaa.

Moni kerää listaa lomalla tehtävistä asioista, mutta minäkään en sellaista tee. Teen mitä pyydetään tekemään – se kohtalaisen hyvä lomasuunnitelma mielestäni. Toki tiettyinä päivämäärinä pitää tehdä tiettyjä asioita.

Monta kertaa olen päättänyt, että kesälomalla en iltaisin virittele kännykkää herättelemään seuraavana aamuna tiettynä minuuttina.

Se herätysvirittely on joka tapauksessa aivan turhaa ilman lomiakin, sillä herään yleensä muutama minuutti ennen kun herättävä laite parkaisee – siis ihmettelemään että miksi tuo tekninen laite ei vielä sirkuttele.

Onko siis kiire heräämiseen, ihmettelen lähes joka aamu sen jälkeen kun olen pelästynyt peilissä aika räjähtäneen näköistä ja häijysti tuijottavaa Valtosta.

Kauan sitten ensimmäisessä kesätyöpaikassani oli sosiaalisissa tiloissa peilissä tarra ”Asiakas näkee sinut tämän näköisenä”. Se oli oikein hyvä tarra.

Voi kunpa jokainen ainakin joskus muistaisi ottaa värkkiinsä sellaisen ilmeen, joka loistaa iloa, riemua ja tekemisen meininkiä ympäristöön.

Voihan sitä tietysti mörrittää, manailla, tuskailla, nälviä, jurottaa ja arvostella pitkillä miinuksilla lähes kaikkea ympäristössä olevaa. Kumpikohan elää pidempään? Mitään tilastotietoa ei liene olemassa.

Me olemme onneksi niin kovin erilaisia.

Nyt siis anturit loma-asentoon: Kirjoja, ruohonleikkuuta, kitkemistä, venehommia, siivousta, huoltotöitä, klapintekoa, juhlia...

Siis ei mitään työlistaa yhtään mistään tänäkään vuonna. Hymyä ja hyvää mieltä kaikille!

Käyttäjän Vesa Valtonen kuva
Vesa Valtonen

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Emme ota kommentteja vastaan viikonloppuisin. Voit osallistua keskusteluun jättämällä kommenttisi maanantain klo 8.00 ja perjantain klo 16.00 välisenä aikana.