Keravalla on tällä viikolla säpinää. Näin kerrotaan kaupungin kotisivulla. Oli menossa Keravalle eli ei, kaupungin sivun avatessa tulee sellainen tunne, että Kerava on elinvoimainen ja vauhdikas kaupunki. Nurmijärvellä on Taaborin avajaiset. Tapahtuman esittely on kunnan nettisivujen ensimmäisenä otsikkona niin houkutteleva, että sinne voisi jo lähteäkin. Samoin Nurmijärven kotisivujen esittelykaruselli on aloitussivulla niin koukuttava, että sivuihin uppoutuu mielellään pidemmäksikin ajaksi.
Vihdin kunnan kotisivulla onnitellaan Miiaa Vihdin vihreä teko -palkinnosta. Asia sinällään on tietenkin hyvä ja hieno. Haluaisin kuitenkin tarkastella näitäkin kotisivuja ulkopuolisen näkökulmasta. Vihdin kunnan tonttikauppa ei käy niin kuin pitäisi. Vihdin kunta tarvitsisi alueelleen kipeästi lisää yritystoimintaa. Ihan taatusti jokainen muuttoa harkitseva ihminen käy katsomassa kunnan kotisivuja oli hän sitten ostamassa valmista taloa tai etsimässä tonttia.
Vihdin kunnan kotisivu uuvuttaa kävijänsä heti kättelyssä: Vihdissä kehitetty työkalu uusien asuinalueiden energiatehokkuuden määrittämiseksi. Otsikon jälkeen alkaa kivitalon kokoinen tarina aiheesta, kun pelkkä linkkivinkki vaikkapa kuvan kanssa olisi riittänyt. Kuva olisi ollut saatavana täältä meidän toimituksestamme.
Juttu voisi toimia peräti hyvänä mainoksenakin tontinostajalle, jos siitä kävisi nopealla silmäilyllä ilmi, mitä talon rakentaja hyötyy tästä uudesta työkalusta. Nyt juttu kielii vain sisäänpäin lämpeävyydestä ja lähettää lukijan naapurikuntien virkeämmille ja vehreämmille sivuille. Miksi meillä ei näin kesän kunniaksi esiteltäisi kuvin uimarantojamme, harjumaisemiamme, torielämää, kesäteatteria? Esitellään varmasti jossain monen klikkauksen takana, mutta kuka niitä jaksaa etsiä?
Internetin maailma on hektinen. Mieli kääntyy uutta kohti nopeammin kuin kukaan arvaakaan. Aikaa vaikutuksen tekemiseen on vain jokunen sekunti, jos sitäkään.
Tähän ei panosteta meillä ehkä siksi, että ei ole tekijöitä. Vihdin kunnan työntekijöillä on viime vuonna ollut yhteensä 2 800 sairauspoissaolopäivää ja 3 200 vapaaehtoista palkatonta vapaapäivää.
Tällä menolla ei ehditä toteuttaa maanantaina tehtyä valtuustoaloitetta kunnan Facebook-sivun perustamisesta, kun ydinmarkkinoinnillekaan ei ole aikaa.