Bussit kulkevat huonosti koulujen loputtua, joten Vihdin seurakunta päätti viitisen vuotta sitten tarttua seurakuntalaisten toiveeseen järjestää kyytejä hautausmaalle kirkonkylälle ja Vihtijärvelle.
Seurakunnan autoon mahtuu kerralla kahdeksan ihmistä ja kyyti lähtee Nummelan seurakuntakeskukselta.
– Kyytiin pitää ilmoittautua etukäteen ja tarvittaessa mukaan otetaan vaikka kirkonkylältä tai Oinasjoelta, aikuistyöntekijä Osmo Vapalahti kertoo.
Kyydit hautausmaalle lähtevät yleensä yhdeltä ja kuljetus takaisin puoli kolmen aikaan. Ennen takaisin lähtöä pidetään myös pieni hartaushetki.
Nummelalainen Leena Peltola on ollut mukana jo useampana kesänä.
– Minulla ei ole omaa autoa, joten kun seurakunta tarjoaa ihanan mahdollisuuden, miksen käyttäisi sitä hyväkseni, Peltola kertoo.
Peltolan mielestä kyydit ovat hyvä asia, sillä on paljon ihmisiä, joilla ei ole omaa autoa ja busseja ei hautausmaalle juurikaan kulje. Kyyti ei myöskään maksa mitään, vaan siihen voivat kaikki seurakuntalaiset hypätä.
Osmo Vapalahti kertoo kyytien olleen suosituimmillaan silloin, kun niitä alettiin järjestää.
– Parhaimmillaan saattoi koko auto tulla täyteen ja kirkonkylältä piti vielä hakea toinen kierros ihmisiä, hän muistelee.
Kyytejä järjestetään kesäkuun ajan, heinä- ja elokuussa niitä ei enää pystytä järjestämään.
– Oikeastaan olen ainut, joka näitä on voinut järjestää, joten siksi kyytejä on vain kesäkuussa. Tämä tosin on kukkien istutusaika, joten tällöin tarve on suurin, Vapalahti miettii.