Näin ilmoituksen, josta tulin kateelliseksi. Sanottakoon nyt, että seinäjokelaissyntyisen kateus lapualaisia kohtaan on tavatonta ja erittäin harvoin perusteltua, mutta nyt kateus jäytääkin vihtiläismieltäni. Lapualla avattiin perjantaina kesäuimala. Kokonaisuuteen kuuluvat 25 metrin ulkouimala, lasten matala-allas sekä kaksi vesiliukumäkeä, pukeutumistilat, suihkut ja kioski. Uimala on rakennettu jokimaisemaan. Altaan vesi lämpenee kaukolämmöllä ja on siis miellyttävää uida vähän huonommallakin säällä. Meille myös!
Lapualla uimalan tekivät yksityiset yrittäjät. Siellä kunta on erittäin yrittäjäystävällinen ja valmis yhteistyöhön, joten otollinen paikka löytyi helposti.
Vihti on järvenrantapitäjä, vaikkei sitä aina uskoisikaan. Venelaituri on Hiidenrannassa sisäänpäinlämpeävästi ja ulkopuolisten katseilta piilossa. Uimarannoille pitää oikein erikseen lähteä autolla. Paitsi kauniimmassa taajamassamme kirkonkylällä. Siellä on rantaa, siellä on venelaituri ja kaikki keskellä ja näkösällä.
Sain taannoin valtavan haukkuryöpyn niskaani kun menin väittämään, että kirkonkylän raitin yläpäässä on verraten hiljaista; paljon tyhjiä liiketiloja. Eilen ajelin iltasella samaista raittia ja jäin taas pohtimaan, mitä asialle voisi tehdä. Tyhjyys levittää tyhjyyttä mutta toiminta toimintaa. Nyt toimiin pitäisi ryhtyä.
Voisiko Vihdin kirkonkylästä tulla kesäinen keidas: upea järvimaisema, vilkas venesatama, lähdön ja paluun tunnelmia, ihmisten iloisia ääniä, värikkäitä aurinkovarjoja ja altaassa lämmintä vettä aikaisesta keväästä pitkälle syksyyn? Ravintolassa tarjoiltaisiin päivisin kylmiä juomia ja illan rauhoittuessa kynttilälyhtyjen loisteessa herkullisia päivällisiä. Kunta on tuloksetta yrittänyt vuokrata ranta-aluetta ravintolayrittäjille. Entäpä jos laajennettaisiin hakua, haluttaisiinkin vähän enemmän? Vaikka uimalan verran.
Herätys! Ei kannata haaveilla. Hankkeiden edetessä joku kuitenkin valittaisi niistä. Tulisi lasten kiljuntaa ja veneiden pörinää. Juoppoja ja häiriöitä. Antaa olla.