Petanque-kuulat vierivät kirkonkylässä keskiviikkona

Urheilu
Kommentoi

Keskiviikkoiltana kirkonkylän urheilukentän kupeessa sijaitsevalla hiekkakentällä kokeiltiin porukalla kuulapeli petanqueta urheiluseura Vihdin Iskun järjestämässä peli-illassa.

Petanque on lähtöisin Ranskasta ja pelissä on tavoitteena heittää metallikuulia mahdollisimman lähelle maaliksi asettettua pikkupalloa, eli ”snadia”. Petanqueta pelataan kahden, neljän tai kuuden hengen joukkueissa kentällä, jonka sivuraja on kaksitoista metriä ja päätyraja kolme metriä.

– Idea harrastuksen aloittamiseen syntyi, kun olimme muutaman iskulaisen kanssa olleet seuraamassa pelien etenemistä eri puolilla maata. Talvella tutustuimme karkkilalaisten harrastajien taitoihin heidän sisäpelihallissaan, ja päätimme tarjota mahdollisuuden harrastamaiselle myös vihtiläisille, kertoi Vihdin Iskun puheenjohtaja Ari Michelsson pelin tiimellyksessä.

Mickelssonin mukaan petanque sopii kaiken ikäisille harrastajille ja keveytensä vuoksi myös sellaisille henkilöille, jotka eivät jaksa harrastaa rankempia lajeja.

– Tämä on mukava joukkuepeli, jota emme kuitenkaan pelaa verenmaku suussa. Yhtenä tavoitteena on saada nuoriso liikkeelle ja kokeilemaan jotain uutta tietokoneen ääressä istumisen sijaan, Michelsson totesi.

Peli-illan järjestämiseen käytetty aika ei mennyt hukkaan, sillä paikalle saapui parikymmentä pelaajaa, joista osa tarttui petanque-kuuliin ensimmäistä kertaa. Ilta alkoikin pelin esittelyllä ja sääntöjen läpikäymisellä. Kun joukkueet oli saatu jaettua ja pelikenttien ääriviivat piirrettyä, oli aika aloittaa. Uuden harrastuksen pariin olivat saapuneet myös kirkonkyläläiset Terttu ja Eero Alhokorpi.

– Tulin, koska halusin päästä kokeilemaan uutta lajia ja tiesin, että tänne oli tulossa tuttuja. Petanque on mukava laji siinä mielessä, että se ei rasita kättä samalla tavalla kuin vaikkapa keilaus, Terttu Alhokorpi totesi.

– Mukaan sai lähtemään kiinnostus uutta lajia kohtaan. Paljon on nimittäin tullut eri urheilulajeja kokeiltua, mutta petanque oli vielä testaamatta, Eero Alhokorpi jatkoi.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.