Tekisi mieli saksia bonuskortit palasiksi. Lompakossani on sentin paksuinen nippu niin ruokaketjujen kuin vaatekauppojenkin kanta-asiakaskortteja. Olen alkanut pohtia, tarvitsenko niitä oikeasti vai onko minulle luotu vain tehokas illuusio tarpeesta.

Ruokakaupat tarjoavat monta pakettia yhden hinnalla, mutta yksin asuvana saan hädin tuskin syötyä 400 gramman broileripaketin viidessä päivässä. Kuusi purkkia huomenna vanhaksi menevää jogurttia on toki hyvä tarjous, mutta vain suurperheelle. Pakastin on keksitty, mutta sekin on rajallinen tila.

Kauppa seuraa yhä tarkemmin sitä, mitä ostamme, jotta voisi markkinoida meille entistä paremmin juuri sitä, mitä eilenkin ostimme. Kotiini tulevien mainosten perusteella haluan ostaa hunajamarinoituja broilerisuikaleita, mansikkajogurttia ja irtokarkkeja. Kahta ensimmäistä en muista ostaneeni ikinä. Tämä herättää epäilyn, kohdennetaanko mainontaa oikeasti. Juoksemmeko todella bonuskortti kädessä sokeina tarjousten perässä vain siksi, että tuotteet ovat tarjouksessa.

Yksilöity mainonta on sinällään hieno ajatus, mutta jos ostat kerran broilerin, saatko jatkuvasti kotiisi broilerimainoksia?

Sanotaan, että kanta-asiakaskorttien tietojen avulla pystytään paremmin ylläpitämään valikoimaa. Uskallan väittää, että valikoimaa kyetään pitämään yllä ilman kanta-asiakaskorttejakin. Kaikki tuotteet menevät kuitenkin kassan kautta, jolloin nähdään, mitä tuotetta ostetaan. Ja tyhjeneehän se hylly suosituimpien tuotteiden kohdalta. Olisikin mielenkiintoista tietää, käytetäänkö korteista saatavia tietoja vai jäävätkö ne vain jonkun kovalevylle pölyttymään.