Siirilää on kunnostettu pienin askelin. Vihdin taidetaloyhdistys Siirilä ry osti rakennuksen vuonna 1998 purkukuntoisena ja lähti korjaamaan sitä talkoovoimin. Siitä on tultu pitkälle. Nyt julkisivu on saatu maalattua.
Maalaus rahoitettiin Museoviraston avustuksella, jota saatiin 10 000 euroa. Museovirasto myöntää vuosittain rahoitusta kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten entistämiseen. Siirilän ulkokuorikin on kaavassa suojeltu.
– Rahaa haettiin 50 000 euroa, mutta saatiin vähemmän. Sen takia vain julkisivu saatiin maalattua ja muut seinät jäivät myöhemmäksi, yhdistyksen puheenjohtaja Heikki Leino kertoo.
– Täytyy vain tehdä hyvin perusteltuja hakemuksia.
Siirilä näyttää varsin hyvältä, kuin se olisi kasvonsa pessyt. Viime vuonna kunnostettiin ikkunat ja maalattiin ikkunanpuitteet, joiden väritys luo kauniin kontrastin vaaleaan seinään.
– Hyvin on rahat käytetty. Julkisivu näyttää kauniilta ja on tehty hyvin, kehuu rakennustutkija Tellervo Saukoniemi Länsi-Uudenmaan maakuntamuseosta.
Mikään helppo työ julkisivun maalaus ei ollut. Pohjalla oli vääränlainen, lateksipohjainen maali, joka jouduttiin raaputtamaan pois käsin. Hiekkapuhallusta ei Siirilän ulkoseinään saa tehdä.
– Restaurointimaalaus Nykänen hoiti kyllä homman todella hyvin. Maali on nyt öljypohjainen ja se tarvitsee uusia kymmenen viidentoista vuoden päästä, jolloin urakka ei ole enää niin kova, Leino sanoo.
Vaikeuksista huolimatta taidetaloyhdistys ei ole luovuttanut. Taloa kunnostetaan pala kerrallaan ja tälläkin hetkellä maksetaan pois lainoja, joita on otettu alkuvaiheen kunnostuksia varten. Kiinteistön vakuudet kuitenkin riittävät, sijaitseehan talo arvotontilla.
– Ei tässä konkurssiin olla menossa, Leino naurahtaa.