Vihdin asutushistoria on nyt kirjassa

Paikalliset
Kommentoi

Vihdin asutushistoriaa, kulttuurimaisemaa ja vanhaa rakennuskantaa -kirja on valmis. Vihdin Rakennuskulttuurisäätiön julkaiseman kirjan tekeminen on ollut iso urakka.

– Tämä työ on vaatinut uskomattoman märän aikaa, inventointityöryhmän puheenjohtaja Pentti Kurunmäki sanoi kirjan julkistustilaisuudessa.

Hän antoi lämpimät kiitokset koko työryhmälle innostuksesta ja lukuisista talvipäivistä joita on vietetty asian parissa.

Kirjan on inventointitiedoista koonnut rakennustutkija Eija Hurme ja toimituskuntaan on kuulunut Kurunmäen lisäksi Rauno Pulkkinen, Timo Roms, Mikko Yli-Rosti ja sihteerinä museonjohtaja Heidi Tammelin.

Vihdin asutushistoriaa, kulttuurimaisemaa ja vanhaa rakennuskantaa -teos perustuu Vihdissä vuosien varrella kunnan, museon ja Vihdin Rakennuskulttuurisäätiön yhteistyössä tuottamaan rakennusinventointityöhön, jota on tehty viimeisen 20 vuoden ajan. Pääasiassa inventoidut kohteet ovat ennen 1950-lukua rakennettuja. Julkaisuun on otettu myös nuorempia, varsinkin julkisia, rakennuksia.

Tämä teos avaa mahdollisuuden tutustua vihtiläiseen ympäristöön ja sen historiallisiin kerroksiin.

– Kirja tarkoituksena on antaa lukijalleen tietoa Vihdin asutushistoriasta, maisemallisista olosuhteista ja vanhasta rakennuskannasta, Rauno Pulkkinen sanoi julkistustilaisuudessa puheessaan.

Vihdin asutushistoriaa, kulttuurimaisemaa ja vanhaa rakennuskantaa -kirjan kantava rakenne lähtee maarekisterikylistä, joita on 53.

– Ne ovat muita kuin nykyään tuntemamme postinumerokylät, Pentti Kurunmäki selvitti.

Kaikkea vanhaa asutuskantaa kirjaan ei ole saatu, mutta joka kylästä on esitelty sen vanhin asutus. Julkaisuun on valittu esimerkkejä vanhimmista inventoiduista rakennuksista, joilla on jotain asutushistoriaan tai rakennuksiin liittyvää kerrottavanaan.

Myös maisema on saanut painoarvoa tässä julkaisussa. Kulttuurimaisemaa esitellään karttojen ja valokuvien avulla.

Valokuvia ja karttoja kirjassa on yhteensä reilusti yli 500 kappaletta. Vanhat valokuvat ovat Vihdin museon kokoelmista ja uudemmat rakennusinventoijien ottamia. Myös Vihdin kameraseura on avustanut kuvien ottamisessa.

– Oli välttämätöntä, että saimme kameraseuralta kuvausapua, Pentti Kurunmäki sanoi ja kiitti erityisesti Paavo Hacklinia.

Ilman taloudellista tukea näin laaja julkaisutyö ei olisi Rakennuskulttuurisäätiöltä onnistunut. Rauno Pulkkinen antoikin puheessaan lämpimät kiitokset Vihdin kunnalle ja Ellen ja Artturi Hiidenheimon säätiölle merkittävistä tuista.

Museonjohtaja Heidi Tammelin toi julkistamistilaisuuteen museon puolesta lämpimät kiitokset.

– Yhteistyö on ollut loistavaa sekä Rakennuskulttuurisäätiön, että Eija Hurmeen kanssa.

Tammelin sanoi kirjan olevan hieno, mutta vaikka se on valmis, työ ei lopu.

– Meillä on vielä Vihdissä alueita, joita ei ole ollenkaan inventoitu. Ja aika kuluu, 60-70-luvuilta on paljon taloja, jotka pitäisi saada inventoiduksi.

Vihdin asutushistoriaa, kulttuurimaisemaa ja vanhaa rakennuskantaa, julkaisija Vihdin rakennuskulttuurisäätiö, koonnut Eija Hurme, painopaikka Karprint Oy, 2012. Kirja on myynnissä molemmissa vihtiläisissä kirjakaupoissa 40 euron hintaan.

Inventoida= laatia inventaari, tavaraluettelo, tarkastaa varasto ja arvioida omaisuus

Käyttäjän Maria Aittoniemi kuva
Maria Aittoniemi

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.