Kivivirran kova posliinitaide herkistää Pictorissa

Hieno näyttely. Tiina Veräjänkorva (vas.), Kirsi Kivivirta ja galleristi Lotta Ingman valmiina avajaisiin.

Vaativa materiaali. Kirsi Kivivirta ilmoitti aikoinaan ryhtyvänsä "tekemään laattoja". Paljon muutakin on syntynyt.

White Mosaic. Kivivirran tänä vuonna valmistunut teos saa ajatuksen lentämään.

Nykyinen kaupungistunut maisema, elinympäristö, sen arkkitehtuuri ja tilat ovat Kirsi Kivivirran työskentelyn sisällön ja muodon lähtökohtia.

– Pääasiallinen materiaalini on kuvataiteessa harvinainen posliini, mikä edustaa ikiaikaista materiaaliestetiikka, kertoo Kivivirta, jonka näyttely ”Tempo” avattiin Nummelassa Galleria Pictorissa tiistai-iltana.

– Taiteellani pyrin saamaan aikaan näennäistä järjestystä ja harmoniaa hajanaisen ja tasapainottoman tilan rinnalle. Teoksissani maisemallinen horisontti muodostaa usein rauhoittavan tekijän, taiteilija kuvailee.

– Tämän näyttelyn veistoksissa yhdistän kolmiulotteisia kappaleita arkisiin muotoihin, jolloin syntyy uusia visuaalisia kokonaisuuksia. Säröilevä ja oikukas lasite viimeistelee veistoksen pinnan.

– Lisäksi esillä on palapelin tapaan koostettuja seinäteoksia, joissa viivojen verkosto voi olla orgaanisen abstrakti tai yksinkertaistetun esittävä. Näissä teoksissa käytän myös geometriaa, perspektiiviä ja illuusiota kuvan rakentamisen apukeinona.

– Tempo -sarjan teoksissa yhdistän kolmiulotteiseen muotoon serigrafian. Valokuvaan asuinympäristöäni ja muokkaan aikaansaamani materiaalin. Tempo -sarjan maisemalliset viitteet kertovat urbaanin ihmisen suhteesta ympäristöön. Villi luonto on olemassa vain muistoissa, Kirsi Kivivirta tietää.

Galleria Pictorin näyttelyn lisäksi hänen teoksiaan on tänä vuonna esillä muun muassa kesäkuussa Schloss Ludwigsburgissa Saksassa, International Academy of Ceramics (IAC) Members Exhibitionissa Dublinissa ja Helsinki Fat Clay -ryhmän yhteisnäyttelyissä Gallery Marianne Hellerissä Heidelbergissa sekä Arabian museon galleriassa.

Tempo -näyttelyn Galleria Pictorissa avasi Suomen Kuvanveistäjäliiton toiminnanjohtaja, vihtiläinen Tiina Veräjänkorva. Hän tuntee Kirsi Kivivirran ja hänen taiteentekemisensä noin 30 vuoden ajalta.

– Olemme opiskelleet samaan aikaan, olleet samoissa näyttelyissä ja Kirsi on Ornamon taidejaoston puheenjohtaja, Veräjänkorva esitteli.

– Kirsin työt liikkuvat, hän tekee myös käyttöesineitä, mutta pääpaino on keramiikkataiteessa. Muistan hyvin kun Kirsin perhe tuli matkalta Portugalista ja silloin Kirsi ilmoitti ryhtyvänsä tekemään laattoja!

Laatat tulivat olemaan aivan jotain muuta kuin perinteiset laatat – Kirsi Kivivirta on Suomen johtavia keramiikkataiteilijoita.

– Posliinia ja viivaa, perspektiivitiloja. Nämä työt ovat hiljaisia töitä, mutta näitä jaksaa katsella, tutkia. Näissä on myös merkittävä kaupunkiperspektiivi, Tiina Veräjänkorva innoitti avajaisyleisöä.

Galleria Pictorin huhtikuun näyttelyssä on mukana myös Kirsi Kivivirran töitä, joihin valokuvia on siirretty seritekniikalla.

– Sinä todellakin hallitset tämän materiaalin – töitäsi on lukuisissa merkittävissä kokoelmissa, Veräjänkorva muistutti.

Hän oli niin kuvanveistäjäliiton toiminnanjohtajana kuin vihtiläisenä erittäin tyytyväinen Galleria Pictorin toimintaan.

– Tänne saadaan aina eturivin taiteilijoita. Tästä tilasta pidetään, tämä on valtakunnallisesti tunnettu ja arvostettu galleria, Tiina Veräjänkorva luonnehti luovuttaessaan gallerian kuukauden taiteilijalle kukkatervehdyksenä onnenpensaanoksan.

Kirsi Kivivirta ”Tempo”, keraamisia seinäteoksia ja veistoksia, Galleria Pictor, 1.4.-26.4. (suljettu pääsiäislauantaina 19.4.) Galleria Pictor, Karhumäenpolku 5, 03100 Nummela, avoinna ti 17-20, to ja la 11-14. Tiedustelut 050 360 5239. Lisää: www.kivivirta.com

Written by:

Vesa Valtonen

Ota yhteyttä