Vihdin vanhin kerho aloittaa uudessa paikassa

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

Vuodesta 1953 lähtien keskeytyksettä pyöritetty Keijon kerho kirkonkylässä aloittaa uusissa ja avarissa tiloissa syyskauden keskiviikkona, sillä Vihdin Yhteiskoulun rannan puoleisesta viipalekoulusta löytyivät sopivat tilat.

Keijo Luodon käynnistämä ja 90-luvun alkupuolelta lähtien Keijon Purjeen (56) jatkama kerho on kautta vuosikymmenten ollut varsin suosittu: viime lukuvuonna keskimääräinen poikamäärä Keijon Kerhossa oli 20.

– Parhaimmillaan poikia oli pienoismalleja kokoamassa yhdellä kerralla yli 50, Keijo Purje kertoo tyytyväisenä.

– Kerhoon tullaan yleensä siinä vaiheessa kun osataan lukea ja se onkin ehdoton vaatimus, sillä pienoismallien piirustuksia pitää pystyä tulkitsemaan.

Keijo Purje itse aloitti Keijon Kerhossa käymisen ensimmäisen virallisen merkinnän mukaan vuonna 1967, joten hänellä on kerhoilusta kokemuksia pitkälti yli neljän vuosikymmenen ajalta.

– Kerho alkoi 57 vuotta sitten kirkonkylässä liikuntapainotteisena kerhona palopojille.

Kuuluisaksi kerho tuli vuosikymmenten saatossa muun muassa siksi, että Keijo Luoto aloitti 60-luvun alussa valtaisan urakan pienoisrautatien rakentamiseksi silloisessa kokoontumistilassa seurakunnan entisessä navetassa.

Pienoisrautatie siirrettiin aikoinaan Liukkaankujalle Säästöpankkitalon alakertaan luotuihin nuorten tiloihin.

Viime vaiheissa Keijon Kerholle tilat järjestyivät talosta entisistä poliisiaseman toimistotiloista, joista esimerkiksi lentokoneiden ja autojen pienoismallit piti kuitenkin kerhoiltojen päätteeksi siirtää kaappeihin.

– Nyt näissä meille uusissa entisissä viipalekoulun tiloissa voitaisiin ryhtyä rakentamaan myös liidokkejakin, Keijo Purje tuumailee.

Hahmotelmissa on myös autoradan rakentaminen tuohon nurkkaan. Monella on varmaan käyttämättömänä esimerkiksi Scalextric -osia, joista tänne voisi rakentaa pojille käyttöön rajan, Keijo suunnittelee.

Harrastaminen Keijon Kerhossa on varsin edullista. Lukukausimaksu on kuusi euroa, joka kattaa ohjauksen, neuvonnan, työkalut, maalit ja liimat.

Koottavia pienoismalleja Keijolla on olemassa ”jonkinlainen” varasto, joten vauhtiin pääsee näppärästi menemällä paikalle

Keijon Kerho (lukutaitoisille) pojille alkaa keskiviikkona 8.9. klo 18 Vihdin kirkonkylässä Vihdin Yhteiskoulun takana rannanpuoleisessa vanhassa viipalekoulurakennuksessa.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.