Kovakuntoisen ViLePan uhriksi joutui nyt Laajasalo

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

Kovakuntoisen Vihdin Lentopallon ykkössarjajoukkueen uhriksi joutui nyt Laajalon Voima. ViLePa oli vieraalleen murskaavan ylivoimainen vastus. Mahtavasti torjuneella ja puolustaneella Vihdillä oli jopa varaa ottaa sarjapeli hyvänä harjoituksena, ja se saattoi kokeilla omien kuvioidensa sujumista.

Ensimmäisessä erässä jännitettiin, ehtiikö Laajasalo 10 pisteeseen ennen erän päätöstä. Ehti kuin ehtikin, mutta sen jälkeen ei mitään tarvinnut jännittää. Huimaan vireeseen päässyt ViLePa hoiteli rennosti, mutta tehokkaasti voiton kotiin lukemin 3-0 (25-10, 25-20, 25-16).

- Pelimme on parantunut koko ajan kauden mittaan. Jos näin jatkamme, voimme mennä vaikka kuinka pitkälle tällä kaudella, totesi nyt penkillä valmentajan roolissa ollut Lasse Aakula.

- Aloitusten vastaanottomme toimi nyt hyvin, kuten viime aikoina muutenkin. Pelaajat ovat oppineet tuntemaan toisensa ja luottavat toisiinsa. Tämä näkyy myös puolustuspelissä.

- Ensi viikonvaihteessa ovat sitten edessä todennäköisesti pudotuspelien kannalta ratkaisevat ottelut Kontiolahdella ja Enonkoskella. Sillä reissulla pelaamme ilmeisesti vuorotellen Sallisen Pasin kanssa passareina, Aakula kertoi.

Sallinen jakeli nyt passarina namupasseja ja peluutti välillä kokeeksi harvemmin nähtyjä kuvioitakin. Ja aina soi.

Hakkuri Olli Aakulan tykitysten edessä Laajasalo oli täysin voimaton. Myös yleispelaajat Jukka Sohlberg ja Juho Suojalehto iskivät voimalla palloja vastustajan kenttään.

Heti ottelun alussa Sallinen jakoi sopivasti nopeita passeja keskimiehille Daniel Kusnetsoffille ja Tero Pakkaselle, jotka hoitivat pallot onnistuneesti. Se teki kummasti tilaa verkolle jatkossa, ja laidoiltakin päästiin herkuttelemaan täysillä.

Liberona pelannut Jarkko Björn nosti aloituksia varmoin ottein, ja esitti kenttäpuolustuksessa päivän komeimmat pelastukset.

Niistä näyttävin tuli ensi erässä, kun hän kahden käden hihalyönnillä pelasti pallon kaukaa sivulta tarkasti peliin. Tavoittaessaan pallon vaakalennossa Jakella ei mikään vartalon osa koskettanut lattiaa! Tämä syöksy on opittu pesiskentällä kopparin tontilla.

ViLePa otti suuren määrän pisteitä torjunnoilla. Ja koko joukkue osallistui erittäin liikkuvalla pelillä onnistuneeseen kenttäpuolustukseen.

Koko ottelussa vain yksi ns. helppo pallo putosi Vihdin kenttään. Muuten päästiin jatkuvasti tehokkaisiin vastahyökkäyksiin.

ViLePan peli-ilme oli nautiskeleva, mutta silti palloa poltettiin täydellä teholla. Ainakaan otteluväsymystä ei ole näköpiirissä. Itseluottamuskin on kohdallaan, tulihan nyt jo yhdeksäs peräkkäinen voitto näyttävällä esityksellä.

Urheiluhenkikin oli kohdallaan. Peli oli kovaa, mutta reilua. Siitä antoi näytön hakkuri Olli Aakula. Tuomarit olivat jo antaneet Vihdille pisteen Laajasalon pitkäksi menneestä iskusta, mutta Olli kävi näyttämässä, että pallo hipaisi torjunnassa hänen sormiaan.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.