Hoivaosastolla alkoi keskitetty ruokapalvelu
Vihdin terveyskeskuksen kirkonkylän hoivaosasto on siirtynyt keskitettyyn ruokapalveluun elokuun puolessa välissä. Omaisten mielestä potilaiden ruoka-annoksissa on nykyisin vähemmän kasviksia ja juureksia. Vihdin kunnan ruokapalvelupäällikkö Tuija Wickström kertoo, ettei kunta ole saanut palautetta omaisilta.
– Keskitetyssä ruokapalvelussa jokainen potilas saa oman annoksen. Näin ollen potilaalle on mahdollista tarjoilla yksilöllinen ateria juuri hänen ravitsemustarpeeseen ja hoitosuunnitelmaan soveltuvana. Aiemmin hoitajat tarjoilivat ruokaa, ja nyt heidän aikaa säästyy enemmän vanhusten hoitotyöhön Wickström kertoo.
Nälkäisenä ei tarvitse olla
Nummelan vuodeosastolle on ruoka tullut jo pidemmän aikaa keskitetysti, sama käytäntö saatiin nyt kirkonkylälle. Jokainen potilas saa oman tarjottimen omalla nimellään.
– Kasvikset eivät ole vähentyneet, mutta voi olla että aterioissa on joitain muutoksia. Toki joskus voi sattua myös inhimillinen erehdys. Nykyisin potilaalle tarjoillaan myös jälkiruoka. Ruokalistat ovat nähtävillä Internetissä Vihdin kunnan sivuilla kohdasta palvelut ja edelleen linkistä ruoka- ja siivouspalvelut.
Annokset tulevat Kuoppanummen keittiöltä, ja vanhukset syövät päivässä aamupalan, lounaan, päivällisen, iltapäiväkahvin ja iltapalan.
– Päivän perusannoksessa on 1 700-1 800 kaloria. Halutessaan vanhus voi saada suuremman annoksen jossa on 2 150 kaloria. Kenenkään ei tarvitse jäädä nälkäiseksi sillä leipää ja maitoa saa ottaa ruuan lisäksi, Wickström toteaa.
Suosituimmat
- (11:03) Virallinen esitys: Vihti ja Karkkila yhteen 11
- (12:00) Yllätysklassikko hämmästytti Nummelan junnut moneen kertaan 1
- (09:09) Viikonloppuna oli yli 30 astetta pakkasta eri puolilla Vihtiä
- (09:12) Fortumin myrskyillassa opittiin virheistä
- (09:12) Veteraanien SM-kisoissa on 39 joukkuetta ja 366 hiihtäjää
- (09:09) Nummenselän päiväkoti on ihanteellisessa paikassa
- (09:09) PÄÄKIRJOITUS: Arjen sankari tuntee vaarat
- (09:12) Vanjärven kunnostamisen aloitus siirtyy vuodella
Uusimmat
- (12:00) Yllätysklassikko hämmästytti Nummelan junnut moneen kertaan 1
- (11:03) Virallinen esitys: Vihti ja Karkkila yhteen 11
- (09:12) Fortumin myrskyillassa opittiin virheistä
- (09:12) TUUMITTUA: Sulia odotellessa
- (09:12) Vihtiläisten äänestysinto oli yli keskiarvon
- (09:12) Vanjärven kunnostamisen aloitus siirtyy vuodella
- (09:12) Veteraanien SM-kisoissa on 39 joukkuetta ja 366 hiihtäjää
- (09:09) My Muru syntyi rakkaudesta eläimiin
Uusimmat blogit ja kolumnit


Tee oma uutinen Vihdin Uutisiin
Näitkö jotain mielenkiintoista? Tapahtuiko kotikadullasi tai läheisessä leikkipuistossa jotain sellaista, josta muidenkin olisi hyvä tietää? Onnistuitko nappaamaan kuvan yllättävästä sääilmiöstä tai hauskasta tapahtumasta?
Päivän kysymys
Liity Vihdin Uutisten nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.


