Valittaen vallitsevaa vakavuutta vastaan
Pänniikö maailman meno? Keljuttaako liian kaunis kesäsää? Harmittaako loman päättymisen läheneminen?
Kirkonkylän keskustassa, entisissä kunnanviraston tiloissa sijaitsevasta Käpykylästä löytyy nyt ratkaisu harmistukseen. Kiinteistössä avattiin perjantaina valituskoppi.
– Pilke silmäkulmassahan tässä ollaan liikkeellä. Tuntuu, että nykyään ollaan kauhean vakavia ja valitetaan asioista. Halusimme tarjota mahdollisuuden valittaa oikein kunnolla, Käpykylän toiminnanjohtaja Vuokko Kihlanki-Hirvonsalo toteaa iloisesti.
– Idea syntyi toukokuussa Käpykylän porukan kesken pidetyssä aamupalaverissa. Palaveri oli – yllättäen – maanantaiaamuna, jolloin itsellänikin oli naama nurinpäin ja teki mieli valittaa. Enää kenenkään ei tarvitse kyllästyä toisen valitukseen, vaan voi valittaa niin paljon kuin sielu sietää.
’Ei pelkkä läppä’
Valituskoppi on 1970-luvulla käytössä ollut puhelinkopin pleksikupla. Kopin sisällä on saman aikakauden puhelin, jossa voi pyöritellä numeroita mahdollisimman paljon stressiä purkaakseen. Valituskopista löytyy myös lokikirja, johon voi kirjata purnauksensa aiheen, sekä tekstiviestilaatikko, johon valituksensa voi ”lähettää”.
– Aluksi oli tarkoitus, että valituskoppi olisi käytössä vain heinäkuun ajan, mutta kyllä se siellä tulee olemaan tulevaisuudessakin. Jossain vaiheessa varmaan summataan valitusten aiheita ja muutenkin toivomme, että asiakkaat ja kävijät antavat valituskopista palautetta.
– Tarkoituksena on saada koppiin vielä vastaaja, eli valituksensa voisi sitten jättää vaikkapa c-kasettinauhurille, Kihlanki-Hirvonsalo naurahtaa.
– Kyseessä ei toki ole pelkkä ”läppä”. Ihmisen oloa helpottaa, kun voi päästää ulos kaikki asiat, jotka harmittavat. Hyvin usein valittamisen jälkeen tajuaakin asian laidan, ja ihmettelee että miksi asia nyt niin paljon vaivasikaan.
’Voisi edes vähän sataa’
Valituskopin tekstiviestilaatikkoon ja lokikirjan sivuille on ehditty valittaa jo muun muassa liian kuumasta säästä, uusien perunoiden pesemisen kestosta (sata vuotta), tupakansavun ärsyttävyydestä sekä yleisten vessojen puutteesta.
Viimeksi mainitun valituksen takana on olkkalalainen Kenneth Åhlgren.
– Valitin siitä, että kirkonkylän venerannassa tai urheilukentillä ei ole yleisövessoja. Juuri viime viikonloppuna futisturnauksessa niille olisi ollut tarvetta.
– Ja tosiaan, onhan nyt vähän lämmintä. Yöaikaan voisi vaikka vähän sataa, Åhlgren valittaa kopissa – hymyssä suin.
Valituskoppi Vihdin kirkonkylän Käpykylässä. Valittamaan pääsee kesäkautena (14.8. asti) talon aukioloaikoina, arkisin klo 10–18 ja lauantaisin 10–15.
Suosituimmat
- (11:03) Virallinen esitys: Vihti ja Karkkila yhteen 10
- (12:00) Yllätysklassikko hämmästytti Nummelan junnut moneen kertaan 1
- (09:09) Viikonloppuna oli yli 30 astetta pakkasta eri puolilla Vihtiä
- (09:12) Fortumin myrskyillassa opittiin virheistä
- (09:12) Veteraanien SM-kisoissa on 39 joukkuetta ja 366 hiihtäjää
- (09:09) Nummenselän päiväkoti on ihanteellisessa paikassa
- (09:09) PÄÄKIRJOITUS: Arjen sankari tuntee vaarat
- (09:12) Vanjärven kunnostamisen aloitus siirtyy vuodella
Uusimmat
- (12:00) Yllätysklassikko hämmästytti Nummelan junnut moneen kertaan 1
- (11:03) Virallinen esitys: Vihti ja Karkkila yhteen 10
- (09:12) Fortumin myrskyillassa opittiin virheistä
- (09:12) TUUMITTUA: Sulia odotellessa
- (09:12) Vihtiläisten äänestysinto oli yli keskiarvon
- (09:12) Vanjärven kunnostamisen aloitus siirtyy vuodella
- (09:12) Veteraanien SM-kisoissa on 39 joukkuetta ja 366 hiihtäjää
- (09:09) Viikonloppuna oli yli 30 astetta pakkasta eri puolilla Vihtiä
Uusimmat blogit ja kolumnit


Tee oma uutinen Vihdin Uutisiin
Näitkö jotain mielenkiintoista? Tapahtuiko kotikadullasi tai läheisessä leikkipuistossa jotain sellaista, josta muidenkin olisi hyvä tietää? Onnistuitko nappaamaan kuvan yllättävästä sääilmiöstä tai hauskasta tapahtumasta?
Päivän kysymys
Liity Vihdin Uutisten nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.


