Kunta lomauttaa aikaisintaan ensi vuonna
Henkilöstön lomautuksiin ei Vihdin kunnalla ole tarvetta – jos säästötavoitteisiin päästään muilla keinoin. Näin linjasi kunnanhallitus maanantaina lukuisten äänestysten jälkeen.
Mikäli henkilöstömenoissa edellytettyä leikkausta ei saada toteutettua palveluita uudelleen järjestämällä, vapaaehtoisin keinoin tai työnantajan käytössä olevin töiden ja työaikojen järjestelyin, tullaan mahdolliset lomautukset tekemään aikaisintaan ensi vuonna.
Vihdin kunnan henkilöstömenoissa tavoitellaan valtuustokaudella 2010 - 2012 säästöjä yhteensä vähintään 1,9 miljoonaa euroa.
Kuluvan vuoden henkilöstösäästötavoite on 910 000 euroa. Se koostuu pääsääntöisesti vapaaehtoisin toimin ja työnantajan käytössä olevin töiden ja työaikojen järjestämisin aikaansaatavasta säästöstä.
Kunnanvaltuuston joulukuussa hyväksymän taloussuunnitelman mukaan vuosina 2010 – 2012 tehdään lisäksi miljoonan euron vähennys henkilöstömenoissa ja henkilöstökuluja korvaavien palveluiden ostoista. Yksityiskohdista päätetään vuosien 2011 ja 2012 talousarvioiden käsittelyissä.
Palvelujauudistetaan
Kunnan henkilöstösäästöt tehdään kunnanhallituksen maanantaisen linjauksen mukaan pääsääntöisesti palvelutarjontaa ja palvelurakennetta uudistamalla ja palveluja uudelleen järjestämällä.
Henkilöstösäästöä tavoitellaan myös vapaaehtoisin toimin, muun muassa suosittelemalla palkattomia virka- ja työvapaita henkilöstölle.
Henkilöstön lomautus on viimesijainen keino henkilöstösäästön aikaan saamiseksi, ja siihen turvaudutaan vain siinä tapauksessa, että kunnanvaltuuston edellyttämää henkilöstösäästöä ei muutoin saada toteutettua.
Henkilöstömenojen nousua leikataan valtuustokauden aikana muun muassa vähentämällä vakansseja ja määräaikaista työvoimaa.
Palvelutuotannon muutokset ja palveluiden uudelleen järjestäminen ovat kunnanhallituskäsittelyn mukaan ensisijaisia keinoja henkilöstösäästön saamiseksi.
Meneillään olevassa palveluverkon kehittämistyössä selvitetään tarjottavia palveluja, palveluvalikoimaa sekä palvelujen laatua ja laajuutta. Kunnanvaltuusto päättää palveluverkkosuunnitelmasta keväällä.
Lisäätuottavuutta
Tuottavuutta pyritään parantamaan suunnitelmallisesti kaikissa Vihdin kunnan toiminnoissa.
Kunnan henkilöstön sairauspoissaolojen ja tapaturmien vähentämiseksi asetetaan vuosittain selkeät tavoitteet. Henkilöstön työhyvinvointia ja työssä jaksamista kehitetään kunnanhallituksen maanantaisen hahmotelman mukaan suunnitelmallisesti.
Vapautuvia virkoja ei automaattisesti täytetä. Jokaisen viran ja tehtävän vapautuessa arvioidaan mahdollisuudet täyttämättä jättämiseen. Kaikkien vapautuvien virkojen ja tehtävien täyttämistä myöhennetään mahdollisuuksien mukaan kahdella kuukaudella.
Pysyvät tehtävät hoidetaan pääsääntöisesti toistaiseksi voimassa olevissa palvelussuhteissa ja määräaikaisen työvoiman käyttöä rajoitetaan. Määräaikaisten palvelussuhteiden käytön rajoittaminen vaikuttaa suoraan palvelutasoon.
Alle neljän työpäivän poissaoloihin ei pääsääntöisesti oteta sijaista, vaan työt pyritään järjestämään muun henkilöstön töitä ja työaikoja muuttamalla.
Säästösuunnitelmien mukaan työvuorojen ja loma-aikojen suunnittelua parantamalla pyritään tehostamaan työajan käyttöä ja välttämään työn teettämistarvetta yli säännöllisen työajan.
Henkilöstöä kannustetaan pitämään palkattomia virka- ja työvapaita henkilöstösäästön aikaan saamiseksi. Tavoitteena on, että jokainen kunnan työntekijä pitää valtuustokauden aikana palkatonta virka- tai työvapaata keskimäärin kolme kalenteripäivää vuodessa. Tällä tavoitellaan yli 300 000 euron säästöä vuosittain.
Suosituimmat
- Jatkuuko Haavisto-ilmiö toisella kierroksella? 544
- Kylä on olemassa niin kauan kuin siellä on asutusta 1
- Aloitteen mukaan elinkeinopäällikölle olisi tilausta 5
- Vihdin työvoimatoimisto on nyt lopetuslistalla 2
- Valtuustoaloite: kulttuuriseteleillä hyvinvointia pienituloisille kuntalaisille 2
- ViPu esittää senioritaloja Ojakkalaan ja Otalammelle
- Meritietä ehdotetaan 2+2 -kaistaiseksi
- (07:00) URHEILU
Uusimmat
- (10:00) Rakennusmestari- ja insinööriyhdistys on ollut 30 vuotta mestarin asialla
- (08:00) Pentti Lagus odottaa keksinnöltään paljon
- (07:00) URHEILU
- (07:00) JÄRJESTÖT
- TUUMITTUA 5.2. Voihan virhevastuu 1
- PÄÄKIRJOITUS 5.2. Hienoja projekteja
- ViPu esittää senioritaloja Ojakkalaan ja Otalammelle
- Valtuustoaloite: kulttuuriseteleillä hyvinvointia pienituloisille kuntalaisille 2
Uusimmat blogit ja kolumnit


Tee oma uutinen Vihdin Uutisiin
Näitkö jotain mielenkiintoista? Tapahtuiko kotikadullasi tai läheisessä leikkipuistossa jotain sellaista, josta muidenkin olisi hyvä tietää? Onnistuitko nappaamaan kuvan yllättävästä sääilmiöstä tai hauskasta tapahtumasta?
Päivän kysymys
Liity Vihdin Uutisten nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.


