Roni Nikander hallitsi nuorten EM-enduroa Italiassa
Roni Nikander hallitsi viikonloppuna Italian Val di Nizzassa ajettua enduron junioreiden kolmatta EM-osakilpailua. Hän voitti lauantain lähdön 32 sekunnilla ja sunnuntain lähdön 16 sekunnilla.
– Kisat menivät ihan nappiin, iloitsi Nikander.
Fiat Husqvarna Teamissa kilpaileva Roni Nikander nousi jo pisteen päähän EM-sarjaa johtavasta Michael Pognasta, kun jäljellä on enää yksi osakilpailu.
Nikander sai kahdesta voitosta täydet 50 pistettä. Pogna oli lauantaina kolmas ja sunnuntaina toinen ja sai 42 pistettä. Kolmen voiton lisäksi Nikanderilla on sijat kaksi, kolme ja viisi.
– Olen voittanut nyt kolme osakilpailua peräkkäin ja kamppailen tiukasti Euroopan mestaruudesta. Näin hyvä menestys on ollut pieni yllätys, Nikander myönsi.
’Piti kunnolla tankata,jotta jaksoi’
Nikander hallitsi selvästi E2/E3-luokan sarjaa kumpanakin päivänä. Helteessä ajetut kisat olivat rankkoja. Reitti oli italialaiseen tapaan kovapohjainen ja sillä oli paljon kiviä.
– Kisat olivat rankkoja, kun lämpöä oli 32–36 astetta. Sai kunnolla tankata, jotta jaksoi puristaa maaliin asti, Nikander kertoi.
– Minulla ei ollut kumpanakaan päivänä suuria ongelmia. Sunnuntaina kaaduin kerran, mutta siinä ei mennyt kauan aikaa.
Sunnuntain ratkaiseva erikoiskoe oli enduro-testi, jossa pahojen kivikoiden lisäksi oli lähellä syviä rotkoja. Nummelan Moottorikerhon Nikander oli sillä ylivoimainen ja ajoi samaa tahtia jopa yleiskilpailun kärkijoukon kanssa.
– Ajoimme ison vuoren rinnettä ja pudotukset olivat isoja. Onneksi ei tarvinnut lähteä katsomaan niitä lähempää. Ei siinä ehtinyt pelätä.
Euroopan mestaruus ratkeaa viimeisessä osakilpailussa syyskuussa Portugalissa, jossa ajetaan kaksi lähtöä.
– Tietojeni mukaan päätöskisassa ajetaan kovalla savipohjaisella reitillä, jossa on paljon kiviä. Eiköhän alusta sovi minulle, Nikander mietti.
– Tällä hetkellä kaikki tuntuu hyvältä. Se näkee sitten viimeisen lähdön jälkeen, miten kävi.
Maanantaina kotiin palannut Nikander ei ehdi kauan huilata. Hän osallistuu lauantaina Mikkelissä ajattavaan viidenteen SM-osakilpailuun. Hän on A 250-kuutioisten nelitahtiluokassa neljäntenä, kun kaksi osakilpailua on ajamatta.
– Yritän päästä myös SM-mitaleille, Roni Nikander sanoi.
Suosituimmat
- Jatkuuko Haavisto-ilmiö toisella kierroksella? 544
- Kylä on olemassa niin kauan kuin siellä on asutusta 1
- Aloitteen mukaan elinkeinopäällikölle olisi tilausta 5
- Vihdin työvoimatoimisto on nyt lopetuslistalla 2
- Valtuustoaloite: kulttuuriseteleillä hyvinvointia pienituloisille kuntalaisille 2
- ViPu esittää senioritaloja Ojakkalaan ja Otalammelle
- Meritietä ehdotetaan 2+2 -kaistaiseksi
- (07:00) URHEILU
Uusimmat
- (10:00) Rakennusmestari- ja insinööriyhdistys on ollut 30 vuotta mestarin asialla
- (08:00) Pentti Lagus odottaa keksinnöltään paljon
- (07:00) URHEILU
- (07:00) JÄRJESTÖT
- TUUMITTUA 5.2. Voihan virhevastuu 1
- PÄÄKIRJOITUS 5.2. Hienoja projekteja
- ViPu esittää senioritaloja Ojakkalaan ja Otalammelle
- Valtuustoaloite: kulttuuriseteleillä hyvinvointia pienituloisille kuntalaisille 2
Uusimmat blogit ja kolumnit


Tee oma uutinen Vihdin Uutisiin
Näitkö jotain mielenkiintoista? Tapahtuiko kotikadullasi tai läheisessä leikkipuistossa jotain sellaista, josta muidenkin olisi hyvä tietää? Onnistuitko nappaamaan kuvan yllättävästä sääilmiöstä tai hauskasta tapahtumasta?
Päivän kysymys
Liity Vihdin Uutisten nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.



