Liika kofeiini vaikuttaa koulumenestykseen

- En ymmärrä, mihin nuoret tarvitsevat energiajuomia. Luulisi, että heillä riittäisi energiaa, kauppias Juulia Kuikka kommentoi.

Elisa Grönholm

2000-luvulla energiajuomien tarjonta on kasvanut, mikä vaikuttaa etenkin nuoriin.

– Nuorten terveystapatutkimuksen mukaan lähes puolet nuorista käyttää energiajuomia, ja pojat käyttävät niitä tyttöjä enemmän, kertoo ravitsemusterapeutti Leena Niittynen. Yksi syy energiajuomien suosioon voi olla niiden sisältämässä kofeiinisssa.

– Tutkimusten mukaan riippuvuutta voi aiheuttaa jo 100 milligramman kofeiinimäärä, jonka saa parista desistä energiajuomaa tai mukillisesta kahvia, Niittynen sanoo.

Kirkonkylän K-supermarketista alle 15-vuotias ei saa ostettua energiajuomia. Käytäntö otettiin käyttöön vuonna 2005, jolloin Suomen vanhempainliitto antoi suosituksen, ettei energiajuomia myytäisi nuorille. Läheskään kaikki kaupat Vihdissä eivät kuitenkaan suositusta noudata.

– Energiajuoma on erittäin kannattava tuote, kauppias Juulia Kuikka sanoo.

Nummelan K-supermarkettiin 15 vuoden ikäraja energiajuoman ostamiselle tuli viime syksynä. Kauppias Petri Miettinen kertoo, että ennen ikärajaa energiajuomaa kävivät hakemassa todella nuoret. Yksi syy rajan asettamiselle onkin koulujen läheinen sijainti.

– Nuoret hakivat energiajuomia varsinkin ennen kouluun menoa, kun he eivät juo kahvia, Miettinen kertoo. Energiajuomien käytöllä on kuitenkin usein ainoastaan nuoren koulunkäyntiä haittaava vaikutus. Kofeiinin vuoksi keskittymiskyky voi heikentyä, mikä hankaloittaa oppimista.

Nummelan koulun rehtorin Minna Öhmanin ja Vihdin lukion ja Nummelanharjun koulun koulukuraattorin Eeva-Maria Lampikarin mukaan nuorten energiajuomien käyttö ei näy kouluissa tällä hetkellä isona ilmiönä.

– Joillakin oppilailla tuntuu muutenkin helposti menevän unirytmit sekaisin pelaamisesta ja somesta. Siihen päälle vielä energiabuusti sokerilla ei voi olla vaikuttamatta jaksamiseen ja sitä kautta koulussa pärjäämiseen, Öhman arvioi.

Nuorten terveystapatutkimuksen mukaan usein energiajuomia käyttävillä nuorilla onkin huonompi todistus kuin niillä nuorilla, jotka eivät käytä energiajuomia lainkaan tai juovat niitä harvoin.

– Lapsilla ja nuorilla kofeiini vaikuttaa voimakkaammin kuin aikuisilla, joten haittavaikutukset ovat yleisiä, Leena Niittynen selvittää.

Kofeiini aiheuttaa esimerkiksi levottomuutta, uniongelmia, keskittymiskyvyttömyyttä, päänsärkyä, ärtyneisyyttä ja ruoansulatusvaivoja. Niittynen nostaa esiin myös kasaantuvan riskikäyttäytymisen, mikä tarkoittaa sitä, että energiajuomia käyttävät nuoret käyttävät todennäköisemmin myös alkoholia ja polttavat tupakkaa. Hänen mielestään vanhempien tulisikin asettaa lapsille rajoja syömisten ja juomisten suhteen samalla tavalla kuin muillakin elämän osa-alueilla.

– Ei tämä ole sen ihmeellisempi asia kuin se, että käsketään laittaa kypärä päähän pyöräillessä tai kielletään lasta lähtemästä pakkasella päiväkotiin sandaaleissa.

– Nykynuoret ovat fiksuja ja vanhempien kannattaisi luottaa siihen, että kun asioista keskustellaan, nuoret osaavat ja haluavat tehdä hyviä valintoja.

 

Elisa Grönholm

Aikuiset ja energiajuomat

Aikuiset sietävät yleensä kofeiinia lapsia ja nuoria paremmin. Aikuisille kofeiinilla voi olla positiivisiakin vaikutuksia esimerkiksi vireystilaan.

Kofeiiniherkät aikuiset voivat saada pienistäkin määristä sydämentykytystä ja verenpaineen nousua.

Kofeiinipitoisia juomia ei suositella raskaana oleville.

Energiajuomat eivät sisällä mitään tarpeellista ravintoainetta, joten ne vievät tilaa terveelliseltä ruoalta. Runsaan käytön seurauksena paino voi nousta ja hampaisiin tulla vaurioita.

Written by:

Elisa Grönholm

Ota yhteyttä