Jokikunnan Murheilijat – 12 vuotta suojalkapalloa

Jokikunnan Murheilijat 2017. Suopotkupalloilijoita henkeen ja vereen. Ylärivissä: (vas.) Pasi Saario, Joel Mansokoski, Jussi Kokkala, Niklas Sipponen, Tomi Tanninen ja Lassi Moisio. Alarivissä: Olli Rintala, Antti Seppä, Jani Outila, Matti Paulavaara, Totti Mansokoski, Janne Saario.

Suosta ei siistinä selviä. Jokikunnan Murheilijoiden hyökkääjä Totti Mansokoski ja maalivahti Pasi Saario.

Hyrynsalmella pelattu suopotkupallon MM-turnaus keräsi jälleen paljon tuon mutaisen extreme-lajin ystäviä mittelemään mestaruuksista.

Heinäkuun 14.-15. päivinä pelatussa turnauksessa kisailtiin miesten kilpa- ja harrastesarjassa, naisten harrastesarjassa sekä sekasarjassa. Joukkueiden kokonaismäärä oli tänä vuonna pudonnut takavuosien lähes 300 joukkueesta, mutta vipinää Kainuun suolla silti riitti.

Perinteiseen tapaan mukana suokarkeloissa oli myös Jokikunnan Murheilijat.

– 12 vuotta sitten suopotkupalloa varten perustettu joukkue on syntymästään saakka ollut mukana MM-kisoissa, ilman välivuosia, kertoo joukkueenjohtaja Pasi Saario.

– Meidät tunnetaan jo hyvin peliasuistamme ja maskotistamme, Saario virnistää ja kertoo, että joukkuetta on useana vuonna kuvattu ja haastateltu niin kotimaan kuin ulkomaidenkin medioihin – niin myös tänä vuonna.

Jokikunnan Murheilijoiden kanssa miesten harrastesarjassa oli 58 muuta joukkuetta. Samaan alkulohkoon oli arvottu 3 muuta joukkuetta: FC Sulttaanit, Pitskun Sport sekä VPJ.

Perjantain avauspelissä Murheilijat kohtasivat FC Sulttaanit. Erittäin märällä ja upottavalla kentällä pelaaminen oli vaivalloista, mutta sitkeiden ja kokeneiden futismiesten kunto oli terästä ja Murheilijat iskivät vaikeasta pelialustasta huolimatta kahdesti. Maalintekijöinä olivat Joel Mansokoski ja Jussi Kokkala.

Perjantain toisessa pelissä oli vastassa Pitskun Sport. Pitsku on takavuosilta tuttu, sillä sama joukkue kylvetti Murheilijoita pahemman kerran muutama vuosi sitten, joten painitrikoiset murheilijat lähtivät ottamaan revanssia.

Puoliksi upottava ja puoliksi kantava kenttä oli pelialustana haasteellinen, mutta Jokikunnan Murheilijat painoivat pelin väkisin Pitskun päätyyn ja hallitsivat ottelua selvästi. Maalikin syntyi, kun Joel Mansokoski onnistui ampumaan maaliin. Murheilijoiden hallinnassa mentiin ihan loppuhetkiin asti, kunnes Pitsku onnistui lähes ainoasta maalipaikastaan tekemään tasoituksen pelin viimeisellä minuutilla.

Tasapelin myötä Murheilijoiden jatkopaikan kohtalo selviäisi vasta lauantai-aamupäivän viimeisessä alkusarjan pelissä.

Lauantain aamupäivän pelissä Murheilijat kohtasivat VPJ:n. Pelin panoksena oli sijoitus lohkon kärkeen ja jatkopelipaikka. Murheilijoille olisi riittänyt pelistä tasapeli, mutta varmistelemaan ei joukkue lähtenyt. Pehmeästä kentästä huolimatta palloa survottiin kohti VPJ:n päätyä ja lopulta Totti Mansokosken onnistui ampua pallo maaliin. Totin maalilla Jokikunnan Murheilijoille voitto ja jatkopelipaikka lohkon kakkosena.

Ensimmäisessä jatkopelissä Murheilijoille tuli kova vastus, venäläinen UC Junics LLS.

Ottelu pelattiin sekin varsin märällä kentällä. Peli oli tasaista vääntöä puolin ja toisin. Junics sai aikaan hieman parempia maalipaikkoja, mutta Murheilijoiden puolustus oli rautaa. Tiukka ja tasaväkinen peli päättyi lopulta 0-0, joten voittaja oli ratkaistava rangaistuspotkuilla.

Pehmeä, vähintään puolisääreen upottava suo on vaikea alusta rangaistuspotkun ampumiseen, vaikka laukoja saakin palloa pitää kädessään. Pasi Saario Murheilijoiden maalissa torjui venäläispelaajan ensimmäinen laukauksen, mutta kaksi seuraavaa vetoa olivat mahdottomia kopattavia. Kun Murheilijoiden omat laukaukset eivät maalille asti lentäneet, voitti vastustaja pelin rankkareilla. Murheilijoilta kuitenkin tiukka ja ajoin kuumakin taistelu. Jopa tuomari kehui pelin jälkeen hyvin vääntäneinä murheilija-pelaajia.

Murheilijoiden pelit päättyivät siis ensimmäiseen jatkopeliin. Tie terävimpään kärkeen jäi haaveeksi, mutta joukkue ylsi silti 24. parhaan joukkoon. Kun lisäksi ottaa huomioon, että rankkareissa voittanut venäläisjoukkue voitti loputkin pelinsä ja nappasi lopulta harrastesarjan mestaruuden, niin huonolle vastustajalle eivät Murheilijat hävinneet!

Murheilijat valitsivat keskuudestaan joukkueen parhaaksi pelaajaksi ensikertaa mukana olleen Jussi Kokkalan.

Jokikunnan joukkueessa pelasivat: Pasi Saario (mv.), Antti Seppä, Janne Saario, Tomi Tanninen, Niklas Sipponen, Olli Rintala, Matti Paulavaara, Joel Mansokoski, Totti Mansokoski, Jani Outila, Jussi Kokkala, Lassi Moisio.

Written by:

Ota yhteyttä