Sellomusiikin helmiä Vihdin kirkossa sunnuntaina

Vihdin kirkko kesällä 2017.

Vesa Valtonen

Tiesitkö, että ikivanha juutalainen sovituspäivän rukous soi erään saksalaisen säveltäjän tunnetun sellokappaleen teemana? Entä miksi jollekin teokselle on annettu nimi Sanaton laulu? Tai miksi säveltäjä kirjoittaa eläinaiheisia kappaleita, mutta kieltääkin myöhemmin niiden esittämisen?

Erkki ja Sari Rautio soittavat Vihdin kirkossa sunnuntai-iltana sellomusiikin tunnetuimpia pikkukappaleita ja kertovat teosten taustoista.

Sari Rautio työskentelee Espoon Olarin seurakunnan johtavana kanttorina. Hän tuntee erityistä lukkarinrakkautta vanhaa musiikkia kohtaan, jota hän on opiskellut useana vuonna Sastamala Gregorianan Wanhan musiikin päivillä.

Raution pääinstrumentti on laulu, jonka lisäksi hän johtaa kamarikuoro Wähäpaimenta. Hänelle myönnettiin Director cantus -arvonimi vuonna 2014. Rautio toimi klassisen kirkkolaulutaiteen lipunkantajan, Cantor-seura ryn puheenjohtajana vuosina 2012-2015.

Erkki Rautio on tehnyt elämäntyönsä sellotaiteen professorina 1965-1994 ja toiminut rehtorina 1990-1993 Sibelius-Akatemiassa.

Hän on pitänyt lukemattoman määrän konsertteja ja mestarikursseja koti- ja ulkomailla sekä toiminut monien kansainvälisten kilpailujen tuomariston jäsenenä. Rautiolle myönnettiin Pro Finlandia -mitali 1968 ja Valtionpalkinnon hän sai vastaanottaa 1990.

Erkki Rautio, sello, Sari Rautio, piano, "Juoksevan virran rannalla" - sellomusiikin helmiä Vihdin kirkossa su 22.10. klo 18, vapaa pääsy, ohjelma 10 euroa.

Written by:

Ota yhteyttä