Muokkaa

Nummelan Kumakaille menestystä Taidon MM-kilpailuista

Henrika Ylirisku

Henrika Ylirisku

Henrika Ylirisku

Henrika Ylirisku

Henrika Ylirisku

Henrika Ylirisku

Nummelan Kumakain maajoukkue-edustajat menestyivät erinomaisesti elokuun vaihteessa Taidon MM-kilpailuissa Kofussa, Japanissa.

Nummelan Kumakaita edustava Laura Pellikka osallistui niin henkilökohtaisiin kuin joukkuelajeihin. Liikesarjassa Laura sai vastaansatoisella kierroksella edellisen 2013 MM-kilpailun neljänneksi sijoittuneen Aiko Hiyaman. Laura meni kuitenkin jatkoon dynaamisella suorituksella.  Semifinaalissa voitto Japanin Akiko Inamista ja näin Laura kultakamppailuun.

Päivän todellinen yllättäjä oli Suvi Nissinen Järvenpään Taidoseurasta. Suvi päihitti tiukasti kierros kierrokselta vastustajansa ja voitti hokein edellisen maailman mestarin Yuki Seton semifinaaleissa. Näin molemmat kaksi suomalaisnaista pääsivät komeasti kultaotteluun. Tiukan kamppailun voitti 18-vuotias järvenpääläinen, Lauran tuodessa Nummelan Kumakaille upeasti hopeaa. Laura pääsi myös naisten otteluissa mitalitaistoihin ja hokein tappiosta sisuuntuneena haki vielä ottelussakin pronssisen mitalin.

Kaksoisvoitto on historiallinen, ensimmäistä kertaa henkilökohtaisessa MM-lajissa sekä kulta että hopea lipuivat lajin emämaan Japanin ulkopuolelle.

Laura osallistui myös joukkueotteluun saaden siinä hopeaa ja tenkaisiin, jossa tuli pronssia. Naisille oli todella hyvä joukkueliikesarja, mutta Essi Pelttarin loukkaannuttua alkuerissa, joutuivat naiset jättämään dantai hokein väliin.

-Olen todella tyytyväinen suoristuksiin tänään, vaikka ennen finaaleita sattuneet kolhut hieman painoivat viimeisissä finaaleissa, ainut harmittava asia oli ettemme päässeet esittämään joukkueliikesarjaamme, totesi kisapäivän jälkeen kaksinkertainen henkilökohtainen MM-mitalistimme.

Nummelan Kumakain oma kasvatti, 10-vuotiaasta saakka taidoa Nummelassa harjoitellut Mikael Palmén pääsi kesällä tapahtuneiden loukkaantumisten vuoksi loppujen lopuksi kaikkiin lajeihin. Hokeissa tie nousi pystyyn heti toisella kierroksella Mikaelin kohdatessa nelinkertaisen hokein maailmanmestarin Tetsuji Nakanon. Mikael teki päättäväisesti todennäköisesti parhaan suorituksensa koskaan, mutta Nakano vei hokei voiton puhtaasti 3-0. Myös ottelussa Mikael pääsi toiselle kierrokselle. Dantai hokei joukkueeseen Mikael nousi varamiehenä, mutta hyvin tekikin - joukkueelle pronssia. Tenkaissa miesten joukkue myös pronssille. Joukkueottelu oli tiukka kamppailu. Kultakampailussa vastassa oli Japanin ykkösnyrkki ja Mikaelin lähtiessä omaan otteluunsa tilanne oli tasan 2-2. Vastaansa Mikael sai kenetkä muun kuin ottelun monikertaisen maailmanmestarin Tomokazu Kanekon. Hyvästä yrityksestä huolimatta ottelu päättyi ennen täyttä aikaa, Kanekon saatua kaksi puolenpisteen arvoista suoristusta.

-Kiitos koko huippujoukkueella ja mahtaville valmentajille. Vielä on vaikea käsittää näitä saavutuksia, mutta tästä on hyvä jatkaa kohti Suomen EM2019 tapahtumaa, toteaa nuori taidoka hymyissä suin.

Suomi on Japanin jälkeen menestynein maa taidossa. Tutustu taidoon www.nummelankumakai.fi. Taidon pystyt aloittamaan elokuussa: alakouluikäiset su 27.8 klo 13 ja aikuiset (yli 13 v) ma 28.8 klo 20. Ilmoittautumiset kursseille tehdään seuran nettisivujen kautta.

Nummelan Kumakai on myös Wuosisatamarkkoinoilla 26.8, jossa myös mukana MM-mitalistimme Laura. Lajinäytöksiä pitkin päivää ja lapsille trick track temppurata.

Nummelan Kumakai

Nummelan Kumakai on vihtiläinen kamppailulajiseura. Seurassa pääset harrastamaan taidoa, japanilaista budolajia.  Taido on monipuolinen laji, jossa kunnon lisäksi kehittyvät myös motoriset taidot sekä koordinaatio- ja keskittymiskyky.   Harrastus sopii kaikenikäisille ja kaikenkuntoisille.  Taidon voit aloittaa läpi vuoden.

Kiinnostuitko?  Katso lisää www.nummelankumakai.fi