TUUMITTUA: Ajatukset irti arjesta

Välillä siunaan niitä (harvoja) viikkoja, joina ei tarvitse kirjoittaa tätä kolumnia.

Kun ei aina ole mitään sanottavaa. Jos ei tapahdu mitään ilmeisen koskettavaa, järkyttävää tai pohdituttavaa, ei kolumnin aihe ole helposti valmiina. Ja kun kuitenkin koko ajan on kiire, ei ehdi mitään syvällistä ajatella.

Yleensä ajatukseni pyörivät nimittäin sen ympärillä, pitikö palauttaa jokin kaavake päiväkotiin tai kouluun ja ovatko lasten ulkovaatteet ajan tasalla.

Mitä tänään syötäisiin? Miten anoppi voi? Ovatko kirjaston lainat myöhässä? Minkä väristä pyykkiä pestään? Kenen pitää olla missäkin ja mihin aikaan?

Joinakin viikkoina suurimpia saavutuksiani on muistaa lasten harrastukset ja onnistua toimittamaan oikea osallistuja oikeaan paikkaan ajoissa. Täytyy tunnustaa, että aina tämäkään ei mene ihan putkeen. Eräänkin kerran muistin kahden lapsen partiokokousten alkamisajat väärinpäin. Toinen lapsi oli siis menossa kokoukseen tuntia etuajassa ja toinen tunnin myöhässä. Siinäpä sitten tarvottiin myöhästyneen kanssa pitkin puskia etsimässä hänen porukoitaan. (Löysimme, kiitos lapsen kaverin äidin!)

Ehkä minun pitäisikin siis päinvastoin siunata juuri niitä viikkoja, kun pääsen kirjoittamaan tätä kolumnia. Tämähän nimittäin on tilaisuuteni ajatella jotakin muutakin kuin arkirumbaa. Tilaisuus haastaa itseni miettimään. Tilaisuus ottaa selvää asioista, valita puoleni, tarkistaa kantani. Tilaisuus pysähtyä ihmettelemään maailman menoa.

Viime viikon uimahallireissulla lapsi huokasi autossa: "Äiti, miksi meillä on aina kiire?"

Ei meillä onneksi aina ole kiire – mutta liian usein kyllä. Kiire uimakouluun, töihin, ruoanlaittoon, lääkärille. Silloinkin kun on näennäisen rauhallista, ajatukseni laukkaavat jo miettimässä seuraavaa pesukoneellista tai täytettävää varhaiskasvatussuunnitelmaa.

Kolumnin kirjoittamisen voisikin siis ottaa pakkopysähdyksenä. Mukillinen teetä ja ajatukset irti.

Mitä mieltä minä olen presidenttiehdokkaista? Menikö kirjallisuuden Nobel-palkinto oikeaan osoitteeseen? Entä mikä epäkohta maailmassa voitaisiin korjata? Mitä minä haluan vielä tehdä?

Maija-Liisa Nyman

Kirjoittaja on Vihdin Uutisten toimittaja

Toimitukselta

Tällä palstalla julkaistaan toimituksen kolumneja ja pääkirjoituksia.