Valtakunnan vitsauksena opiskelija?
LAUANTAIVIERAS
Ykkösketjun poliitikkoja kuunnellessa voisi luulla, ettei Suomessa juuri suurempaa ongelmaa olekaan kuin opiskelevan nuorison laiskuus.
Nuo käenpojat vetelehtivät yliopistoissa ja täyttävät lukujärjestyksensä kaikenkarvaisella draamantutkimuksella ja klassisella filosofialla, joista kansantalous ei hyödy tipan tippaa.
Valtion opintoraha näyttää riittävän ahkeriin kaljanjuontitalkoisiin. Kaiken tarkoituksena on tietenkin opintoaikojen venyttäminen, jotta vältettäisiin töihin menoa ja muita kansalaisvelvollisuuksia.
En tiedä, millaista yliopistoissa oli päättäjiemme nuoruudessa. Ehkä opiskelu silloin todella oli olutorgiaa ja vapaata itsensä etsimistä.
Nykyään ei edes nopea valmistuminen riitä, se pitää vielä tehdä opintotuella, jonka reaaliarvo on laskenut tasaisesti aina Neuvostoliiton hajoamisesta lähtien.
Perinteisesti opiskelijat ovat olleet ainoa ryhmä, joka ei ole oikeutettu perusturvaan. Nykyään he saavat pärjätä myös ilman opettajia, arvostusta tai varmuutta koulutusta vastaavasta työpaikasta.Oikeastihan opiskelijat eivät ole lainkaan sellainen rahareikä kuin meille yritetään vakuuttaa. Kaupungit suorastaan kilpailevat opiskelijoista, jotka nuorentavat paikkakunnan ikärakennetta, järjestävät kirjavaa kulttuuritoimintaa ja vetävät puoleensa elinkeinoelämää. Esimerkiksi Richard Florida kuvaa tutkimuksissaan, miten erityisesti luovan talouden yritykset keskittyvät elinvoimaisiin ja levottomiin opiskelijakaupunkeihin.
Valitettavasti opiskelijat hyödyttävät paikallista elinkeinoelämää myös joustavana halpatyövoiman reservinä.
Enemmistö työskentelee opintojensa lomassa, tyypillisesti pätkä- tai vuokratyösuhteessa matalapalkkaisilla palvelualoilla.
Parjattu opintoaikojen venyminen johtuu ainakin osittain siitä, että opintojen ohessa myydään, pestään, korjataan, lajitellaan, hoivataan ja kuljetetaan tätä yhteiskuntaa.
Luonnollisesti opiskelijat tuovat rahaa kouluilleenkin. Jokainen uusi opiskelija, opintopiste ja tutkinto voidaan muuttaa korkeakoulujen tukieuroksi. Siten yliopisto toimii sitä ”tehokkaammin”, mitä pienemmillä kustannuksilla sen onnistuu tuottaa opintosuorituksia.
Minua eivät huoleta pitkät opiskeluajat tai nuorten yöelämä. Enemmän olen kummastunut siitä, miten kiltisti opiskelijoiden enemmistö mukautuu asemansa vähittäiseen huonontumiseen.
Aivan kuin he itsekin uskoisivat olevansa yhteiskunnan siivellä eläjiä…
Hei opiskelijat, nyt vähän asennetta!
Anna Kontula
Anna Kontula on sosiologi, kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu ja kolmen lapsen äiti.
Blogit
Uusimmat
- (14:00) Krista Siegfrids median ristitulessa – missä kunnossa ääni on?
- Leffa-arvio: Omintakeinen ja raju Spring Breakers
- Museossa voi aistia vanhojen tanssilavojen tunnelmaa 1
- Jokikunnalla kyläkirppis, bongausta ja juhlakisat
- Enäjärvipatsaan paljastamisen kansanjuhla siirtyy
- URHEILU
- Seurakunnan historiaa on tallessa esineiden muodossa
- Yrittäjä-kysely: Vihdissä riittää kehitettävää
Päivän kysymys
Uusimmat blogit ja kolumnit




Liity Vihdin Uutisten nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.
Ruoka
Olut on ollut pitkään pinnalla ympäri maailmaa. Pieniä panimoita syntyykin nyt mitä eksoottisimpiin paikkoihin.
Kolmisenkymmentä luovaa käsityöläispanimoa kokoontui toukokuun alussa Kööpenhaminan Sparta Halleniin tarjoilemaan ensiluokkaisen maukkaita ja mielenkiintoisia oluita.
Tee oma uutinen Vihdin Uutisiin
Näitkö jotain mielenkiintoista? Tapahtuiko kotikadullasi tai läheisessä leikkipuistossa jotain sellaista, josta muidenkin olisi hyvä tietää? Onnistuitko nappaamaan kuvan yllättävästä sääilmiöstä tai hauskasta tapahtumasta?



