LAUANTAIVIERAS

Ykkösketjun poliitikkoja kuunnellessa voisi luulla, ettei Suomessa juuri suurempaa ongelmaa olekaan kuin opiskelevan nuorison laiskuus.

Nuo käenpojat vetelehtivät yliopistoissa ja täyttävät lukujärjestyksensä kaikenkarvaisella draamantutkimuksella ja klassisella filosofialla, joista kansantalous ei hyödy tipan tippaa.

Valtion opintoraha näyttää riittävän ahkeriin kaljanjuontitalkoisiin. Kaiken tarkoituksena on tietenkin opintoaikojen venyttäminen, jotta vältettäisiin töihin menoa ja muita kansalaisvelvollisuuksia.

En tiedä, millaista yliopistoissa oli päättäjiemme nuoruudessa. Ehkä opiskelu silloin todella oli olutorgiaa ja vapaata itsensä etsimistä.

Nykyään ei edes nopea valmistuminen riitä, se pitää vielä tehdä opintotuella, jonka reaaliarvo on laskenut tasaisesti aina Neuvostoliiton hajoamisesta lähtien.

Perinteisesti opiskelijat ovat olleet ainoa ryhmä, joka ei ole oikeutettu perusturvaan. Nykyään he saavat pärjätä myös ilman opettajia, arvostusta tai varmuutta koulutusta vastaavasta työpaikasta.Oikeastihan opiskelijat eivät ole lainkaan sellainen rahareikä kuin meille yritetään vakuuttaa. Kaupungit suorastaan kilpailevat opiskelijoista, jotka nuorentavat paikkakunnan ikärakennetta, järjestävät kirjavaa kulttuuritoimintaa ja vetävät puoleensa elinkeinoelämää. Esimerkiksi Richard Florida kuvaa tutkimuksissaan, miten erityisesti luovan talouden yritykset keskittyvät elinvoimaisiin ja levottomiin opiskelijakaupunkeihin.

Valitettavasti opiskelijat hyödyttävät paikallista elinkeinoelämää myös joustavana halpatyövoiman reservinä.

Enemmistö työskentelee opintojensa lomassa, tyypillisesti pätkä- tai vuokratyösuhteessa matalapalkkaisilla palvelualoilla.

Parjattu opintoaikojen venyminen johtuu ainakin osittain siitä, että opintojen ohessa myydään, pestään, korjataan, lajitellaan, hoivataan ja kuljetetaan tätä yhteiskuntaa.

Luonnollisesti opiskelijat tuovat rahaa kouluilleenkin. Jokainen uusi opiskelija, opintopiste ja tutkinto voidaan muuttaa korkeakoulujen tukieuroksi. Siten yliopisto toimii sitä ”tehokkaammin”, mitä pienemmillä kustannuksilla sen onnistuu tuottaa opintosuorituksia.

Minua eivät huoleta pitkät opiskeluajat tai nuorten yöelämä. Enemmän olen kummastunut siitä, miten kiltisti opiskelijoiden enemmistö mukautuu asemansa vähittäiseen huonontumiseen.

Aivan kuin he itsekin uskoisivat olevansa yhteiskunnan siivellä eläjiä…

Hei opiskelijat, nyt vähän asennetta!

Anna Kontula