Kommentit
Tästä on kysymys Ryttylässäkin Hausjärvellä, lapset oireilevat ja kunnanpäättäjät käyvät vuosittain selittelemässä miten taas koulun rakentamista siirretään.
Vanhempain yhdistys joutuu omalla kustannuksellaan selvittämään tilojen huoneilman tilaa.
Katsotaan miten kunta suhtautuu vahvoihin epäilyksiin ja merkkeihin ongelmista.
Hyvä Anna Kontula,
Meillä on vastaavanlainen on kokemus paikallisesta päiväkodista: täysin terve lapsemme (ei allergiaa, ei tupakka, ei kotieläimiä) aloitti 2+ vuotiaana päiväkodin. Alle puolessa vuodessa hänelle kehittyi krooninen kuiva yskä, useita keuhkoputkentulehduksia, lopulta kolme keuhkokuumetta, joista viimeisin vei sairaalahoitoon. Myös muita oireita... ja verikokeista näkyi altistuminen sisätilan homeille.
Ensimmäiset epäilykseni sisätilan ongelmista heräsivät, kun päiväkodista suositeltiin hakeutumaan sellaisen keuhkolääkärin vastaanotolle, joka voisi määrätä hengitettävät suihkeet lapsemme krooniseen yskään. Eli astmapiiput. Kyselin ystäviltäni onko astma näin yleistä – kun huomasin muillakin lapsilla olevan myös päivähoidon aikana annettavia astmasuihkeita. Myös vaatteisiin jäi outo haju ja avaamalla lapsen repun päivän jälkeen kotona tuon hajun huomasi kyllä.
Me emme jääneet tuohon päiväkotiin, mikä on nyt osoittautunut lapsemme terveyden kannalta oikeaksi ratkaisuksi.
Kaikki ihmiset eivät reagoi sisäilman ongelmiin. Meillä tuo puolen vuoden altistuminen aiheutti lapsellemme astman, jota nyt parhaillaan tutkitaan ja seurataan. Oireet ovat helpottaneet huomattavasti päiväkodin vaihdoksen jälkeen. On ollut jo pitkä jakso ilman astma-lääkitystäkin. Keuhkolääkärimme on antanut myös toivoa, että alle puolen vuoden altistumisen ei pitäisi jättää elinikäistä vammaa.
Kaikki muut koti & pölyt kotona, kyläilypaikat yms. ovat säilyneet ennallaan – ainoastaan yksi ympäristötekijä on vaihtunut eli päiväkoti – ja lapsemme voi paremmin. Tästä päiväkodinvaihdoksesta on nyt kulunut reilu vuosi ja päivä päivältä olen vakuuttunut siitä, että teimme oikean ratkaisun vaihtamalla paikkaa. Minulla on syvä huoli muista lapsista kyseisessä päiväkodissa. Olen antanut palautetta asiasta kaikille tahoille tuloksetta. Jokainen tällä tavalla aiheutettu astma on turha ja kallis yhteiskunnalle. On arvioitu että astma maksaa 400.000 euroa – ’yhden astman hinnalla’ tekisi jo huomattavia perusparannuksia.
Yhdyn täysin viime aikoina julkisuudessa olleiden homekoulujen vanhempien huoleen ! Näitä asioita ei tulisi vähätellä.
Tuttua tarinaa. 9kk eskarina hometarhassa laukaisi astman. Tällaisten ongelmien vähättelijät voivat miettiä mielessään miltä tuntuu olla 6-vuotias lapsi, joka ei montaa askelta jaksa ottaa. Ei kulje henki. Tuntuu kuin "iso mies kuristaisi suurilla käsillä kurkusta". Tyhmän lastentarhanopettajan toimesta lapsi leimattiin epäsosiaaliseksi, kun ei jaksanut muuta kuin istua keinussa.
Jos koti (=äiti) ei taistele lapsen puolesta, en voi kuin kuvitella mitä olisi tapahtunut. Henkisten kolhujen paikkaaminen oli vaikeampaa kuin viedä lapsi asiantuntijalääkärille ja aloittaa 10-vuoden hoitoputki! Nyt on lapsi jo teini ja astma huomattavasti helpottunut. Kaikki koulut on syynätty eskarioppien jälkeen sitä silmällä pitäen, että pitäisi henki kulkea.
Tämä ei nyt enää ole uusi ja ihmeellinen asia, että kaikki koulut ja päiväkodit on homeessa. Myös henkilökunnan tulisi ymmärtää, että jos ei heillä itsellään ole oireita ja sairauksia, ovat ne kuitenkin raakaa ja rankkaa todellisuutta monille lapsille. Myötäelämisen kykyä kaivattaisi. Ja tietenkin varoja 70-luvun hometalojen korjaamiseen!
Nyt kun Vantaa aikoo maksaa hillittömän hintaisen Heurekan laajennuksen, voisi varmaan miettiä sitäkin mitä sairaat lapset tulevat yhteiskunnalle maksamaan. Nykyinen Heureka on ihan kiva ja riittävän iso. Uusia puhdasilmaisia päiväkoteja ja kouluja tarvitaan, ei Heurekan laajennuksia.
Tuttua tarinaa...Myös tässä kyseisessä päiväkodissa vedottiin siihen, ettei heidän henkilökunta sairasta kovinkaan paljon...
Voi olla, että puhumme samasta kiinteistöstä.
Nyt kun on tullut selväksi, ettei lapsemme terveys kestä hometta... meillä on jo nyt syvä huoli siitä, mistä löydämme hänelle terveen koulun tulevaisuudessa!!!
Eli sama syynaus edessä...
Asunnon myyjältä voi pyytää kuntotarkastusta, kosteusmittausta, autot katsastetaan vuosittain - miksei päiväkodeilta ja kouluilta voisi vaatia vastaavanlaista vuosittaista kuntotodistusta, jonka kaupungin / kunnan taho allekirjoittaa! Löytyisiköhän allekirjoittajia?
Eikös puhdas sisäilmä kuulu lapsen perusoikeuksiin! Jos henkilökunta ei nyt oireile, homesair ovat sen verran salakavalia, että voivat altistaa syövälle pitkän ajan altistumisen jälkeen. Pienten lasten sairastumisiin ko tiloissa tulisi suhtautua vakavasti. Kaikki eivät reagoi, valitettavasti osa lapsista joutuu uhraamaan terveytensä ja toimimaan 'homemittareina' ja silti ei opita mitään.
Ja sekä omasta että useamman lähipiiriin kuuluvan kokemuksista voin kertoa, että kun henkilökuntaan kuuluva oireilee ja sairastuu astmaan hometalossa leimataan hänet helposti hankalaksi tai työhön soveltumattomaksi. Esimiesten taholta voi tulla melkoistakin painostusta että asiasta pitää vaieta.
Puhutaan paljon siitä miten paljon hometelojen korjaus maksaa. Kukapa laskisi paljonko maksaa perheille, työntekijöille ja koko yhteiskunnalle homeen takia menetetty terveys?
Niin, Suomeen tullaan maailmalta ihmettelemään erinomaista opetusohjelmaa, että millä metodeilla lapsemme pärjäävät erinomaisesti Pisa -kisoissa.
Täältä pitäisi pikimiten lähettää rakennussuunnittelijat ja rakennusliikkeiden vastaavat mestarit ym ym asianosaiset maailmalle talonrakennusta opiskelemaan. Vaikuttaa että lähes KAIKISSA kouluissa, päiväkodeissa, julkisissa rakennuksissa, kerros- ja OK -taloista puhumattakaan, on lähes poikkeuksetta HOMEONGELMIA
Vuosia sitten jopa asuntomessujen homevastaisen rakentamisen mallitaloon tuli vuodessa-kahdessa SE itse, huhhuh tätä onnetonta tunarointia täällä.
Olen ollut alalla, jossa olin tekemisissä monenmoisten rakennusalan yrittäjien kanssa. Tyypillisin asenne oli se, että kunhan ratkaisut kestää edes takuuajan, niin SE RIITTÄÄ. Ja halvin tavara vain kelpaa, laadusta viis.
Suomalaisella rakennualan yrittäjältä, tekijältä, puuttuu lähes totaalisesti:
AMMATTIYLPEYS
Ulkoistamisen sivutuotteita väitän suurenosan näistä koulujen homeongelmista olevan, talonmiehet on aikoinaan poistettu ja huoltoliike on otettu tilalle, eikä kukaan välitä/tai huomaa, kuinka sadevesi valuu pitkin seinää, kun rännit potkittu lyttyyn tai jatkuvasti raollaan oleva ulkoikkuna vuotaa seinän sisään. Pienestä asiasta on tullut suuri ongelma. Ei ole enää halpaa...
Neil Hardwick näki tarkasti suomalaisen pihistelyasenteen sarjassa Tankki täyteen. Kun halavalla saa niin pitää ostaa se.
Tämä asenne näkyy selvästi rakentamisessa ja syytä on lähes kaikissa meissä suomalaisissa. Kun pitäisi korottaa veroja korjauskustannusten kattamiseksi, niin moni valitttaja ottaa heti toisen nutun niskaansa ja vaatii veron alennuksia.
Rahoja todella käytetään myös vääriin kohteisiin esim. Heurekan laajennus, konserttitalo ym.
Toisaalta me vaadimme rakennuksilta monia mukavuuksia, joita vanhoissa terveellisissä kouluissa ei ollut. Itse kävin koulua, jossa oli ulkovessa ja mitään peseytymistiloja ei ollut. Kosteutta tuottavia kohteita ei ollut koulun tiloissa.
Koulu lämmitetiin puu-uuneilla, jotka hoitivat tehokkaasti luokkahuoneiden ilmanvaihdon. Luokat tuuletettiin avaamalla ikkunat välitunnilla eikä koneellisella ilmanvaihdolla.
Pitäisi muistaa näitä asioita, kun ihaillaan vanhaa kestävää rakentamista.
Minulle jäi kuitenkin erittäin mielyttävä kuva kouluajoistani näissä olosuhteissa.
Olen suurta ikäluokkaa, joten mielestäni tästä kokemuksesta ei ole aivan mielettömän kauan aikaa. Oma kouluni on purettu ja tilalle rakennettu nykyaikaiset mukavuudet kattava koulu. Ehkä homekoulu en tiedä?
Olen käynyt samanlaista kansakoulua kuin nimimerkki Tama. Aika kultaa muistot, mutta ei ne koulut niin kaksisia olleet. Nenät vuotivat ja köhää oli läpi talven suurella osalla koululaisia kun lähes neljäkymmentä räkänokkaa niiskutti samassa luokassa. Välitunnilla juostiin aina kiltisti ulos satoi tai paistoi.
Vesijohdosta ei vettä tullut kouluun, mutta vuotavasta vesikatosta tai ikkunoista varmaan kyllä. Kukaan ei ollut kuullutkaan mistään homeongelmista ja pienet köhät kuuluivat asiaan. Ei niistä lähdetty heti tutkimuksia vaatimaan ja nimilistoja keräämään. Vanhemmilla oli isompiakin murheita toimeentulon hankkimisessa ym.
Ulkovessakin oli joo. Se oli niin kaukana, että yksi Mikko tekaisi hätäpäissään läjän koulun käytävän nurkkaan kun ei ehtinyt juosta pihan perälle.
Ihmeellisintä tässä kaikessa on se, että koulut on suunnitellut, rakentanut tai rakennuttanut ja ainakin rakentamista valvonut kunta, joka edustaa hyvinvointiyhteiskuntaa. Olisiko käynyt niin, että urakan sai hyvä veli, joka antoi siivun puolueelle ja kestitsi kivasti.
Ei tässä taas hyviä veljiä tarvitse etsiä. Vantaalla (kuten niin monessa muussakin kasvukunnassa) on rakennettu aivan hysteerisesti 70-luvulla. Koulut, kodit, päiväkodit, kauppakeskukset, terveysasemat jne ovat kaikki järestään homeessa. Oli niin kiire rakentaa, ettei laadulla ollut mitään väliä. Oli uusi uljas elementtirakentamisen aikakausi. Saumat eivät ole pitäneet, fyllingit kostuneet ja seuraukset nyt näkyvät ja tuntuvat.
Ei tarvitse ihmetellä, että ennen oli niiiiin hyvin. Silloin "ennen" rakennettiin eri tavalla. Tarkoitus oli, että rakennus kestää ikiajat. Rakennettiin korkean kivijalan päälle. Rakenteet hengittivät, eivätkä keränneet kosteutta. Ei ollut lapsilla hengitysvaikeuksia ei. Vaan nytpä on ja asialle olisi kiirus jotakin tehdä. Kohta meillä on sairaiden vanhusten sukupolven lisäksi sairaat lapsisukupolvet. Siitä välistä kun vielä kansa hapertuu, niin kuka tätä maata pyörittää?
Koulujen ilmastoinnit sammutetaan paitsi kesäisin myös joka päivä keskimäärin klo 16. Kesällä putkistoon kertyy roskaa, pölyä ja kosteutta. Päivittäinen sammuttaminen kerää kosteutta, laskee pölyn, joka lähtee lentoon taas seuraavana aamuna.
Eli niissäkin kouluissa, joissa ei ole hometta on sisäilmaongelma. Se vaikuttaa jaksamiseen ja sitä kautta oppimiseen.
Ilmastointiahan EI SAA SAMMUTTAA kokonaan ikinä. Mitä ihmettä siellä teillä puuhastellaan.
Kun se ei ole vain sitä että otetaan jotain astmapiippua oireuden ilmaantuessa, vaan siinä on paljon muutakin. Eli se joka itselleen ja muille selittää, että homma on hallussa kun kaikki on hoidettavissa on täysin väärässä ja edesvastuuton ihminen.
Ihmisiä ei voi pitää sellaisessa tilassa joka on terveydelle haitallinen. Kun sellainen on eläinten kohdalla laitonta, miksi se ei olisi sitä ihmistenkin kohdalla.
Ahneudella ja kiireellä huitaisten rakennetut talot pitäisi kaikki purkaa. Tässä ilmastossa ei pilipali-rakentaminen onnistu. Nykyajan osaamisella ja tietämyksellä varustetut homerakentajat on vedettävä vastuuseen, sillä he ovat toimineet vastoin parempaa tietoaan.
Huh mitä skeidaa "asiantuntijat" kirjoittaa...
Home sweet Home!
On se vaan onnenpotku, että on noita homeongelmia... kuuden ällän vekkihamenynnyjen ei tarvitse selitellä miksi kouluissa ei opita muuta kuin rikkomaan paikkoja... ei tietenkään opita kun on sitä hometta :-)
Rakennusten homevaurioihin ei ole aihetta suhtautua ironisesti. Astmaoireet eivät ole läheskään homeiden aiheuttamia vakavimpia oireita. Kosteusvauriosta kärsivät kiinteistöt
sisältävät valtavan määrän erilaisia home ja sienimyrkkyjä.
Sieni ja homemyrkyt aiheuttavat vakavia sairauksia pitkällä altistuksella.
Myrkyt vaikuttavat mm. ihmisen immuunipuolustukseen, ovat hermomyrkkyjä ja vaikuttavat moneen ihmisen elimeen kuten maksaan, sydämeen, pernaan, munuaisiin ja keuhkoihin.
Sanonpahan vaan, että "ennen vanhaan" asumukset olivat täynnä hometta ja niin oli myös ruokakaapin sisältö. Pelkkää hometta. Mummoni söi aina homeista leipää ja asui taatusti homeisessa rintamamiestalossa, mutta ainoa vaiva oli reumatismi ja viimevuosina sydämen vajaatoiminta. Nykyväestön terveys romahtaa pienimmästäkin epäpuhtaudesta, joten heitä varten tulisi rakentaa laboratoriopuhtaita asuin- ja työskentelytiloja. Täysin turhaa valittaa 50-90-lukujen rakennustekniikan puutteista.
Homeella myös parantava voima, "penisiliini". Vanha kansa syötti kipeille eläimille homeiset leivät, varsinkin hevosille. Useat antibiotit, on kehitetty puitten juurista ja penilisiini homeesta. Luonnossa eläimille on myös omat apteekit, jossa talviaikaan vierailukäyntejä on paljon. Pajunkuori on niitä kysytyimpiä, josta valmistetaan"aspiriinia", jänikset ovat pajunkuoren suurkäyttäjiä, jolla hoitavat terveyttään.
Anna Kontulalle sanoisin näin, niistä teidän ihannoimista elävistä"iduista", lähti Saksan-ruokaepidemia liikkeelle.
Sairastelun ja allergian suurin aiheuttaja, on liian sterili ympäristö.
Yleensä sanotaan näin,"tieto lisää tuskaa", minulla se toimii toisinpäin.
Se että saat "penisilliinihoitoa" homevaurioisessa talossa tai asunnossa hämmästyttää meitä kaikkia. Itse asiassa et taida tietääkään, että aika moni on allerginen penisilliinille, ja "hoitava" asuntosi ei heillekään sovi.
Minun homeongelmani on Aurajuusto: on mielestäni niin "suun makuista", että loppuu aina liian nopeasti.
Osa kirjoittajista lienee kaupungin virkamiehiä, joiden tarkoitus on mitätöidä nimimerkin turvin kirjoituksillaan kaupungin kiinteistöjä vaivaava vakava kosteus- ja homeongelma.
Joo... ja osa pullamössöämmiä jotka valitta nimimerkin turvin kaikesta mahdollisesta.
Tarkkailijalta tulee taas tuttuun tapaan älyvapaata tekstiä, nyt on siis kyse homeongelmasta joka on levinnyt laajalle. Virastotalot, koulut, lastentarhat jne jne, jokapuolella on. Ja ihmisten kärsimyksiä ei oteta vakavasti, koska korjaukset maksaa rahaa
Suomalainen laaturakennustaito = naurettavaa ja vastuuntunnotonta sähläämistä
"Hamteri", "Rambo" ja "Eläkeläinen" veivaavat minä itte -kokemuksia, eivätkä pätkän vertaa välitä muista ihmisistä. Varsinkaan lapsista.
"Sairastelun ja allergian suurin aiheuttaja on liian sterili ympäristö". Saiskos tähän vähän faktoja, mistä tämä syvällinen tieto tuli? On se jännä, että Rambo on ratkaissut kysymyksen, johon ei ikänsä asiaa tutkineet allergialääkärit ja -tutkijatkaan ole pystyneet vastaamaan.
Väliinpitämättömien tyhjänjauhajien on turha ottaa kantaa joka asiaan, varsinkaan niihin, joista eivät mitään tiedä. Allergiat ja tulehduskierteet eivät ole mitään pikkujuttuja. Monen lapsen elämä lähtee sekä fyysisesti että henkisesti huonoon suuntaan jatkuvan sairastamisen vuoksi. Ongelma on iso, todellinen ja pahimmillaan voimakkaasti elämän tasoa laskeva. Jopa tappava.
Aikuiset pystyvät useimmiten rajaamaan elämänsä niihin puitteisiin, että vakavat oireet jäävät taka-alalle. Ympärivuotinen allergia- ja astmalääkitys ovat kuitenkin väsyttäviä ja esim kortisooni haurastuttaa luut. On hirveän kivaa varmaan paukutella "totuuksia" milloin mistäkin vakavasta sairaudesta, kunhan se ei vaan koske itseään? Kaikkien elämä ei ole noin yksinkertaista, joten myötäelämisen kykyä voisi harjaannuttaa. Suosittelen.
Kiitoksia kritiikistä, ei siinä mitään, se vain pitää ottaa nöyrästi vastaan, kestää ja ottaa opikseen.
Kukaan meistä ei ole samassa muotissa valettuja ja jokainen taaplaa tyylillään.
--"Hamteri", "Rambo" ja "Eläkeläinen" veivaavat minä itte -kokemuksia, eivätkä pätkän vertaa välitä muista ihmisistä. Varsinkaan lapsista--
Juuri näin, ne on noita (sensuroitu) jotka tuntee mielihyvää heittäessään kilvan mitä hölmöimpiä tekstejä keskustelupalstoille
Ikäviä, turhia ja tyhjänpäiväisiä kommentteja. Mutta se on terapiaa heille. Yrittäkää suhtautua heihin, kuten kuuluukin suhtautua. Nuo nimimerkit räksyttää, mutta karavaani kulkee
Elämän perusasiat laaditaan kotona. Ruokavaliolla on suuri merkitys, lapsen kehitykselle. Useat uus-avuttomat nykyäidit, pilaavat lapsen elämän kasvattajana, jo ensimetreillä.
Pahin virhe tapahtuu siinä, lähdetään kilpailemaan"pupun" kanssa, samoista ruuista.
Ruokavaliolla on selvä yhteys allergioihin, lapsi terveesti kasvaakseen, tarvii hiilihydraatteja, sekä broteenia.
Silloinko ruokavalio alkaa muuttua elämäntavaksi, pitäisi hälytyskellojen soida viimeistään.
Äitien painonhallintaongelmista, loppupelessä kärsii koko perhe ja allergiat lisääntyy.
Tälläistä kehitystä tukee vielä heidän tarjoamansa, omasta mielestään monipuolinen ruokavalio.
-einekset
-sipsit
-energia-juomat
-hampurialaisateriat
-idut
-karkit ja suklaat
-limut
-sekä karkeista verenpaineelle pahin,"lakritsi"
Jatkakaa vain tällä linjalla, tulette myöhemmin huomaamaan, olette pilanneet lapsen terveyden.
Minullakin on yksi ja ainoa allergia, nätit, nuoret ja sopivan painoiset naiset.
"Sopiva paino" kaipaa tarkempaa määrittelyä... muuten mä en tiä kannatanks mä... vai vastustan :-)
"Tarkkailijalta tulee taas tuttuun tapaan älyvapaata tekstiä, nyt on siis kyse homeongelmasta joka on levinnyt laajalle. Virastotalot, koulut, lastentarhat jne jne, jokapuolella on. Ja ihmisten kärsimyksiä ei oteta vakavasti, koska korjaukset maksaa rahaa"
Lisään rambon listalle. Haloo, nyt on kyse HOMEKOULUISTA !!! Ei ruokavaliosta, ei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa jos lapset pakotetaan hengittämään homeilmaa koko koulupäivän ajan, ja siitä sairastuvat
Mieti ensin mistä on kyse, kirjoita vasta sitten, tai mielellään kuitenkaan älä ollenkaan. Tekstisi on yleensä ala-arvoista luettavaa.......
Tarkkailijalle hiukan täsmennän, naisen ihannemitat +170- 60-70kg, mieluummin 70kg, ettei luut kolise.
Home Sweet:lle, en ole väheksynyt homekouluja. Vaan se ihmetyttää, kun kaikki mahdolliset asiat, laitetaan "homeen piikkin".
Olen tekemässä gradua, sivuavasta aiheesta.
Löytyy runsaasti asiantuntijalausuntoja siitä, mitä laboratoriotyyppinen asuinympäristö ja teollinen ruokavalio tekee lapsille. Kun tästä teknologiaympäristöstä joudutaan epäpuhtaaseen julkiseen rakennukseen päivittäin, on aivan selvää, että oireita ilmenee. Helppo ensiaskel oireiden hoitoon on luopua monityydyttymättömistä teollisista rasvoista. Tämä käy siten, että jätetään ne alimman hyllyn halpaöljypullot rauhaan ja jos leivälle pitää jotain levittää, se olkoon luonnonmukaista vatkattua kermaa.
"graduntekijä"rambo: "Minullakin on yksi ja ainoa allergia, nätit, nuoret ja sopivan painoiset naiset"
Selvennän, kun et ymmärrä. Tuo yo tarkoittaisi sitä, että vältät kyseisiä kuin ruttoa. Ja tarkoitat juuri päinvastoin!
"Gradusi"tekoon pari vinkkiä oikeinkirjoitukseen, siis: "penisilliini" ja "antibiootti". Lykkyä "pyttyyn"
Noin vinkiksi, että lasten ruokavaliolla ja kaupungin homekouluilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Kannatteisi pysyä aiheessa.
Minkäköhän Amiksen gradua Rambo tekee?
Kun toi sweet, alkoi puhua astmasta ja homeallergiasta. Yksi suurin syy astman syntymiseen, on ruokavalio, se on tiedetty jo pitkään. Joten ei kaikkia, kodista johtuvia ongelmia, opettajien ja koulun piikkiin.
Poissaolomäärät koulusta, ovat ylipainoisilla kaksinkertaiset ja liikalihavilla nelinkertaiset.
Kontula on väärä henkilö arvioimaan, koulujen homeongelmia, koska häne suhtautumisensa ruokaan, on pahasti kieroutunut.
Ihan kaikkia Amerikasta noukittuja uutisia ei ehkä kannattaisi kritiikittä uskoa. Niihinn kuuluu tämä uutinen lihavien poissoloista kouluista.
Toivoisin sitä, kun kritisoit minun kirjoituksiani, kertoisit itse jotain faktatietoa asiasta.
Minulla on tutkimus, samasta aiheesta, siis suomalaisista koululaisista, joka on aivan saman suuntainen. Ei savua ilman tulta.
Kun kaupungin kiinteistöt ja koulut ovat kosteus-ja homevaurioisia , ne ovat niitä, vaikka
lapset olisivat lihavia tai laihoja ja söisivät mitä tahansa ruokavaliota. Nämä asiat eivät sitä hometta kaupungin kiinteistöistä poista. Näin on näreet.
Hei, pääsiäinen ei ole vielä ovella.
Rambo sanoi "Sweet", joten lensimme puolustamaan Sinua. Tarviitko apua, oletko pulassa?
Kuten olette huomanneet, pärjään täällä ihan hyvin. Kiitos kuitenkin tarjouksesta. Minun väittämät perustuu yleensä johonkin, en ala väittelemään mututuntumalta.
Kuntaliitosneuvotteluista, minulla oli silloin alussa sellainen tuntuma, ettei siitä tule mitään.
Asiat ovat luettavissa, vuodentakaisista ketjuista, kuka on ollut mitäkin mieltä ja miten mielipiteet toteutui.
Homma meni lohjan osalta pieleen siinä, valtuutetut jostain syystä unohtivat, miksi heidät on valittu valtuustoon. Heidäthän on sinne valittu siksi, koska äänestäjät edellyttää heiltä lojaalisuutta, valtakirjan antajia kohtaan, eli asukkaita.
Homma meni poliittiseksi pelleilyksi, kun suututtivat siuntiolaiset.
Kaikista pahin moka oli, kun ei annettu lohjalaisten äänestää, näinkin vakavasta asiasta, siuntiossa äänestivät jopa kaksikertaa.
Nykyinen vaaltuusto, ei tule tässä asiassa enään mitään päättämään, he ovat jo näyttönsä antaneet, joten saavat mennä.
Syksyllä katsotaan vaalit, sen jälkeen uusi-valtuusto tekee päätöksen, jolla palautetaan demokratia lohjalle. Eli lohjalaiset pääsevät äänestämään sittenkin, parempi myöhään, kuin milloinkaan.
Nummipusula tulee osaksi lohjaa, jossain vaiheessa, siuntio ei koskaan. Me emme halua kaksikielistä kuihtuvaa lohjaa, vaan elinvoimaisen yksikielisen kaupungin.
Tässä toteutuvat visiot, josta en laskuta konsultin palkkiota.
Ok, luulimme sen "Sweet" -sanan olevan kutsu. Sinä pärjäät, olemme huomanneet. Niinkin hyvin, että olemme kohta toimettomia.
Mutta kuten huomaat, pidämme aina puoliasi.
Määräysten mukainen ilmanvaihto vanhoilla laitteilla tulee hirmuisen kalliiksi. Koska kalliiksi tulee myös laitteiden uusiminen, ei jää muuta vaihtoehtoa kuin sulkea järjestelmä ja toivoa, että kaikki eivät sairastu. Jos Suomen koulut halutaan saada nopeassa aikataulussa korjattua, pitäisi kerätä lasten vanhemmilta erityinen kiinteistömaksu, esim. 250 Eur/lukukausi/lapsi. Tästä kertyisi vuosittain n. 3.000.000.000 Euroa ja homma olisi hoidettu 2-3 vuodessa. Ja kaikilla hyvä mieli ja terve ruumis.
Koneellinen ilmastointi, muovinkäyttö rakenteissa, kiinteistön huollon laiminlyönti ovat suurimpia kosteusvaurioiden aiheuttajia. Kosteusvaurio on eri asia kuin homeongelma. Homettahan on jokatapauksessa tavallista sekä ulko- että sisäilmassa. Ilmastointihormithan tulisi puhdistaa tarpeen mukaan, eikä pidättäytyä missään 10 vuoden välein tehtävässä yleisohjeella: saman määritelmän taakse mennään niin luonnonhelmessa järvenrannalla olevissa kiinteistöissä kuin valtaväylien varrelle sijoittuvissa asuinkiinteistöissä.
Perheissä, jotka asuvat esim 40-60 -lukujen taloissa, käyttävät vettä nykyajan mukaan, jolloin sisäilmaan kautta rakenteisiin tiivistyy vettä aivan eri tavalla kun asuinkiinteitöjen valmistumisen aikakautena on totuttu. Suihkut, saunat, pyykkien kuivatus sisällä on eri luokkaa kuin entisaikaan.
Kuten Anna Kontula kirjoitti, jotkut voivat sairastua astmaan joka tapauksessa, mutta tietystä altistumisesta johtuen sairastuminen saattaa tai ei saata nopeutua.
Jollekin totuus löytyy taudin puhekamiseen altistumisesta, mikä on ikävää.
Ps. Minusta asiaan kuulumatonta ja aivan toinen juttu lasten lihasvuus, mikä täällä on näkynyt kirjoitukissa: lihava lapsi aivan varmasti on poissa koulusta mm. kiusaamisen vuoksi, lihava ei sama kuin sairas. Lihava voi hyvin olla, vaikka painoa onkin. Lisäksi aikuisen on syytä miettiä, miten kohtelee ylipainoista lasta. Lihava, ylipainoinen, läski, tyhmä...ei aikuisia, mutta niin tavallisia nimityksiä. Hohhoi.
Kouluissa ja päiväkodeissa ei yleensä ole ilmastointia, vaan on koneellinen ilmanvaihto.
Ilmastointiin kuuluu myös jäähdytys ja joskus ilmankosteuden säätö.
Vanhoihin rakennuksiin ei olisi koneellista ilmanvaihtoa koskaan edes kannattanut laittaa koska kiinteistöjä ei ole suunniteltu ja rakennettu "pulloiksi".
Ilmanvaihto voi olla myös ilman koneita, painovoimainen ilmanvaihto.
Itse kun kävin koulua, niin tämä painovoimainen ilmanvaihto riitti aivan hyvin.
Nyt samassa rakennuksessa on koneellinen vaihto ja kuulemma valitellaan ilmanlaadusta.
Tuntuu että joissain paikoissa tämä homeoireilu on verrattavissa lääkkeiden plasebovaikutukseen, kun tarpeeksi luullaan että koulu on homeessa niin alkaa oireilu...korvienväli tekee ihmeitä.
Rambolle vinkiksi että ei niitä pilkkuja tarvitse käyttää joka kerta kun vedät henkeä ;-)
No juu, ilmastointi ja ilmavaihto ovat tosiaan eri asioita. Kiva kun korjasit. Tarkoitin tosiaan ilmanvaihtoa tuossa ed.tekstissäni, uskon kuitenkin muidenkin päässeen asiasta jyvälle.
Mutta onhan tuosta itse ilmastoinnistakin huonoa kuulunut (väärät asennukset).
Rambon jutut on niin typeriä, ettei niistä kannata provosoitua. Ihminen on kokonaisuus. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Lasten elimistö reagoi useasti yliherkästi lähes kaikkeen, ruoka-aineisiin, hengitysilman homeeseen ja muihin epäpuhtauksiin.
Jos emme olisi asuneet hometalossa, tuskin ruoka-allergiatkaan olisivat äityneet niin pahaksi. Tiedoksi Rambon gradua (hah,hah) varten: Kun lapsi on reippaasti ruoka-aineille allerginen, saattaa ruokavalio olla esim tällainen: Täysjyväriisiä, poron lihaa.
Ei, ei lista loppunut kesken, mitään muuta vaan ei saanut syödä! Edelleenkin kehoittaisin tästä (-kään) asiasta mitään tietämättömien opiskelemaan kantapään kautta edes perusasiat allergioista. Näitä ei voi ohittaa "musta tuntuu", "mä haluun" -kannanotoilla.
"Korvien välin oireilua" ei homeongelmat todellakaan ole. Vantaalla koulut, päiväkodit yms laitokset on lähestulkoon kaikki rakennettu kultaisella 70-luvulla. Huonosti, nopeasti, voitot maksimoiden ja kaikkein pässeintä - tasakattoisina.
Elementtirakentamisen myötä alkoi myös home-ongelmien kulta-aika. Ei mitkään väärin säädetyt ilmastointikoneet tai ikuisesti putsaamattomat sellaiset pysty pitämään hometalon hengitysilmaa hyvänä! Ikkunoita ei saa, eikä pysty avaamaan, kosteus jää sisälle, ongelma kehittyy ja etenee.
Tehdyt remontit on vain kosmeettisia ja esim Hämeenkylän koulun iso remontti tehtiin niin huonosti, ettei se auttanut mitään. Pikkasen lääpitään pintaa ja vaihdetaan verhot ja WOT ongelma poistuu?
Jos rahaa olisi (muuhunkin kuin Marja-Rataan ja Kehä III kunnostukseen) voisi järjestelmällisesti vetää kaikki tasakattoiset elementtikoulut kasaan ja rakentaa tilalle talot, joilla ei olisi homekertymiä ja kosteutta joka rakenteessa. Jo nyt meillä on paljon aikuisia, jotka ovat niin herkistyneet mm homeelle ja sädesienille, ettei työ- ja kotipaikkaa tahdo enää mistään löytyä. Missään ei pysy oireet kurissa. Seuraava sukupolvi sairaita kypsytetään kouluissa parhaillaan. Pilleriteollisuus voi hyvin. Ei vaan ole vielä keksitty allergioita salpaavaa lääkettä, vain oireita lievittäviä.
Homeesta sairastuneita, tai muuten rajusti allergisia ihmisiä on ihan turha syyllistää väärästä syömisestä, väärästä siivoamisesta, varmaan hengitämmekin väärin. Isoäitini, joka olisi nyt jo reilusti yli 100v vanha oli erittäin allerginen mansikalle. Toisesta sukuhaarasta löytyy höyhenille ja heinäpölylle allergisia. Mites on, Rambo ja muut järjen jättiläiset, oliskohan sittenkin niin, että geeniperimässä löytyy vahva sukurasite?
Mitenkäs te järjestitte geeniperimänne ennen syntymäänne, jotta voitte nyt täydellisinä yli-ihmisinä veivata ja syyllistää ongelmissa, joista ette mitään tiedä???
Geeniperimä on todella yksi rasite, siitä voimme olla samaamieltä.
Lainaan tähän vanhoja viisauksia: "luulo ei ole tiedon väärti".
Kun tarpeeksi luulottelee, alkaa itsekkin uskomaan luuloihinsa, joka johtaa hysteriaan.
Nykytekniikalla voidaan homepitoisuudet mitata helposti, se ei ole ollenkaan ongelma.
Ongelma on se, mistä tekijöistä altistuminen oikein johtuu. Ruuan osuus jo tiedetään ja liikalihavuus. On väläytelty jopa koulukiusaamista ja mielenterveyshäröjäkin, mahdolliseksi laukaisutekijäksi astmaan.
Koulujen homeongelma on yksi sellainen syy.
Nyt tutkitaan luomuruuan osuutta, tähän kokonaisuuteen. Luomuruoka kun lannoitetaan pelkästään, eläimien lannalla. Tästä lannasta pääsee kasvustoon, ulosteperäisiä bakteereja.
Kemiallisessa lannoituksessa, on ongelma ympäristömyrkyt.
Ongelmia on todella paljon, mut kasvissyöjillä on isompi riski sairastua ja tupakoitsijoilla.
Kaupunkilaisilla on paljon enemmän allergioita, kuin maaseudulla.
Mistähän mahtaa johtua.
Täällä ei vielä kukaan ole antanut yhtäkään järkevää ajatusta vanhojen koulujen rakenteellisista vioista. On lisäksi typerää olettaa, että kymmeniä vuosia sitten olisi tiedetty rakentamisesta se, mitä tänä päivänä tiedetään ja hallitaan. Eikai kenellekään tulisi mieleenkään haukkua 80-luvun matkapuhelininsinööriä, kun ei osannut 41 pix kameraa rakentaa kapulaan. Tieto ja taito kehittyvät tutkimuksen ja kokemuksen kautta.
Se ei ole aina mikään helppo tehtävä päättää, puretaanko rakennus vai tehdäänkö siihen peruskorjaus. Rahaakin on vain hyppysellinen käytettävissä. Näyttää kuitenkin siltä, että alati tiukkenevat energiatehokkuusvaatimukset tukevat uudisrakentamista ja siten vanhan purkamista. Esimerkiksi Jaakkolan koulu Keravalla olisi syytä poistaa koulukäytöstä ja rakentaa uusi yläkoulu parempaan sijaintiin lähemmäksi Talmaa. Entinen Viron koulu, nykyinen Kalevan koulu saattaa olla jopa lähes purkukuntoinen.
"On lisäksi typerää olettaa, että kymmeniä vuosia sitten olisi tiedetty rakentamisesta se, mitä tänä päivänä tiedetään ja hallitaan."
Mun mummolassa, pikkukylässä, on useita yli 100v. vanhoja taloja... eivätkä ne tasan ja takuuvarmasti ole homeessa.
Homepäiväkodeissa ja homekouluissa tehdään kyllä pieniä korjaustoimenpiteitä,
mutta jos kattoeristeet ja alapohja ovat ihan mätiä ei asia enää ole korjattavissa.
Tutkimuksia ei tehdä, jotta mitään ei paljastuisi. Jos tutkimuksia tehdään ne salataan systemaattisesti. Rakennuksessa oleilevat työntekijät ja lapset ja näiden huoltajat eivät saa tietää mitään asiasta kuin arvailla mikä mahtaa olla kellarinhaju rakennuksessa.
Noita on hyvä ja mainitsee Keski-Uudeltamaalta yhdenkin homekoulun, jota on tutkittu, mutta kuntokartoitusraportti ilmoittaa sen olevan puhdas, vaikka vastakkaisia todisteita olisi olemassa.
Joitakin vuosia sitten kevätkummun koulussa todettiin kosteusongelmia ja tehtiin remonttia. Sitten rakennettiin laajennusosa talvityönä ja rakennusmies sanoi tekevänsä homelaajennusta, koska työ tehtiin talvella ja lunta oli rakennettavan osan sisällä. Sitten ensimmäisen talven aikana uudessa osassa alkoi pulpetille tippumaan vettä ja oppilaat muuttivat liikuntasaliin. Sitten taas alkoi remontti.
Kevätkummun päiväkotia rakennettaessa ammuttiin kallioon monttu ja se täytettiin sepelillä, jonka päälle rakennettiin hieno rakennus. Kuitenkin kävi niin, että pohjavettä tuli sepelimonttuun ja kosteus alkoi irroittamaan lattiamattoja. Urakoitsija sitten ampui kalliota alemmaksi ja teki salaojat syvemmälle ja kuivatteli pari kuukautta rakenteita.
Yllämainitulla rakennustavalla saadaan homerakennuksia.
Kevätkumpu on Porvoossa eikä siellä ole mitään rakennusvirheitä tehty.
Keski-Uudellamalla ei ole yhtään homekoulua?
Mielenterveyshäröt astman syy? No joo tokkiinsa. Se, että allergioita ja astmaa pidetään mielenterveyshäiriönä on 1900-luvun alkupuolen harhoja.
Luomuruokaa on allergialääkärit suositelleet allergialapsille mahdollisimman paljon käytettäväksi jo ainakin 20 vuotta. Tietosi - Rambo - ovat todellakin vanhenneita ja hatusta temmattuja.
Tilaa vaikka allergia- ja astmaliiton lehti, niin saat tuoretta ja ainakin hetkellisesti oikeaa tietoa. Syyllisen metsästys on sekin vanhanaikaista. Nykyään painotutaan hoitoon ja ennaltaehkäisyyn.
Esim "hyvien bakteerien" syönti jo raskauden loppupuolella on ihan rutiiniohje, joka neuvolasta annetaan. Kaikkemme olemme yrittäneet ja vähän päälle, luontais- ja lääketieteen hoitoja tutkien ja yhdistäen milloin minkäkin trendin mukaan. Välillä piti imettää mahdollisimman pitkään (allergian ehkäisyksi), sitten käskettiin lopettaa imetys viimeistään lapsen ollessa 4kk jne jne.
Mitäs Rambo tästä tuumaat, että haimme Saksasta asti "hyviä" ja "huonoja" bakteereita pulloissa, joita lapsille vuoropäivin annettiin. Näillä erittäin hankalat ruoka-allergiat helpottuivat jo 12 vuotta sitten! Jääpuikkoja ja hiekkalaatikon hiekkaa on lapset saaneet maistella mielensä mukaan. Kerta viikossa on pidetty perinteinen viikkosiivous, vain etikkaa käytetään WC-tilojen pesuun jne jne...
Voitaisko nyt sopia, ettei sinun - Rambo - tarvitse opettaa viimeistä totuutta allergioista?
Jospas kertoisin vielä yhden totuuden. 90-luvulla tv:ssä, oulun isot pojat tekivät kunnon ruokaa, hyvää ja terveellistä. Silloin kateellinen Kati Nappa hermostui ja sai ohjelman loppumaan, teki sen vielä vääryydellä.
Oulunpojat pistivät paistamiseen kunnolla voita, joka on nyt todettu terveelliseksi, sillähän suorastaan "skarpataan" tänäpäivänä. Meille on yllättäin muodostunut, todellinen voipula, kaupoissa hyllyt loistaa tyhjyyttään.
Pekka Puska on ollut aina sairaan-näköinen mies, joten en anna minkäänlaista painoarvoa.
Pula-ajat ovat tulleet jäädäkseen, pääsiäisenä odottaa munapula.
Sä sekotat kaikki asiat autuaan ihanasti keskenään. Voipulan aiheutti monopoli-Valio myymällä vientituella voita ulkomaille tuplakatteilla. Munapula on peruja EU:n häkkikanalakiellosta. Pekka Puska, olkoon minkä näköinen on, on kuitenkin tehnyt merkittävän terveystyön Pohjois-Karjalassa.
+
Voista, suolasta ja kermasta ynnä Oulun poikien eväsrepusta ja Kati Nappasta voimme olla samaa mieltä. Loppuihan sen Ruotsin-Tiinankin keittiöohjelma tv:stä kun hän laittoi kaikkiin ruokiin "smöör o grrrädde o oksåå salt till" :-) ...mutta Oulun eväsreppu jatkuu... ja hyvä niin :-)
+
http://yle.fi/alueet/oulu/evasreppu/
Joo sovitaan näin, naisille olen aina antautunut ja sanonut viimeisen sanan.
Asiat muuttuvat, dogmit vaihtuvat, hypoteesit laitetaan uusiksi uusien tutkimusten valossa, mutta yksi on muuttumaton: ymmärtämättömän tapa katsoa putken läpi norsua, jolloin tähtäyksestä riippuen näkee joko kärsän, hännän tai pelkkää harmaata.
Todellisuus ei ole niin yksioikoinen kuin te väitätte, astma ja allergia on autoimmuunisairaus ja mielenterveysongelmat yhtä yleisiä kuin ennenkin. Nykyään niitä vain osataan tunnistaa ja hoitaa. Ennen niitä podettiin, oltiin hankalia tai ärsyttäviä ja kuoltiin ennenaikaisesti. Nykyään hankaluutta ja ärsyttävyyttä voidaan huomattavasti vähentää lääkehoidolla ja terapialla, mutta ennenaikaisesti nämä potilaat kuolevat yhä.
Eikä tyhmästä tule viisasta vaikka se söisi pelkkää voita ja läskiä. Hamstraus sen pulan aiheutti eikä vientitulojen hankkiminen. Kukaan ei voi ennustaa ja varautua siihen, mitä kyläyksinkertaiset seuraavasti keksivät ryhtyä perusteettomasti pitämään niin terveellisenä, että sitä ostetaan 50 kg ja annetaan joululahjoiksi.
Sisäilmaongelmista johtuvista syistä Ojakkalan päivähoito siirtyy parakkeihin.
Mielenilmaus maanantaina 16.4. klo 17.00 kunnantalolla. Tule osoittamaan tukesi jo luvattujen Ojakkalan päivähoitoparakkien sijoittamiselle Ojakkalaan eikä Nummensyrjään, Nummelaan. Ojakkalan päivähoito säilytettävä Ojakkalassa!
Kaikki mukaan tukemaan lapsiperheiden asiaa!
Heh heh eihän nyt Viranomaisen mukaan home elämistä haittaa ja vessan puuttuminen.Riippuu minkä kansalaisen keuhkoilla sitä ilmaa hengittää ja kenen naapurissa. Suomessa on taito rakentaa noita Hometaloja.Taitaa olla että rakennustarkastajat ovat suorittaneet opintonsa kirjekursseilla.
Rakennustarkastajat eivät ole henkilökohtaisesti syypäitä ilmaston lämpenemiseen (kosteus), kaiken rakentamisen huonoon laatuun ja tätäkautta homehtumiseen.
Turha Bresneviläinen asioiden hidastaminen, virka-intoisuus ja silkka ymmärtämättömyys sairaiden ihmisten huonosta voinnista sensijaan on pääsyvaatimus kunnan töihin.
Ilmeinen pakko on ohjata verovarojen käyttöä ylhäältä käsin, varmaan suorittava porras voisi homekoulut ja -päiväkodit mielelllään korjata. Näyttää vaan siltä, että miljoonia maksaneet homeremontit ovat vain silmänlumetta, eikä ongelma poistu pysyvästi kuin uutta rakentamalla. Mistä rahat?
Eikös homeongelmat johdu pullotaloista, joissa ilma ei vaihdu kunnolla ilman koneellista ilmastointia? Ilmastointikanaviin jää aikojen mittaan pölyä, jota ei raskita puhdistaa, koska puhdistusfirma on niin kallis. Pöly on sopivaa ravintoa esim. homeelle.
Sitäpaitsi pullotaloista kosteus ei pääse kunnolla seinistä poistumaan.
Yli puolet henkilökunnasta on Kyrölän koulullakin sairastunut. Ties kuinka moni lapsi myös. Asiaa ei oteta vakavasti vaan henkilökunta vaihtaa työpaikkaa vähin äänin. Asiaa on "tutkittu" jo vuosia. Kenellä on viime käden vastuu ihmisten terveyden menettämisestä?
Mielenilmaus maanantaina 16.4. klo 17.00 kunnantalolla. Tule osoittamaan tukesi jo luvattujen Ojakkalan päivähoitoparakkien sijoittamiselle Ojakkalaan eikä Nummensyrjään, Nummelaan. Ojakkalan päivähoito säilytettävä Ojakkalassa!
Kaikki mukaan tukemaan lapsiperheiden asiaa!
Nimimerkki "Pullotalo" elää vielä 1700-luvulla. Silloin seinän raoista näkyi niittyvainiot.
"Pullotalosta" puhuminen on täydellisen tietämättömyyden kouluesimerkki. Ja näitä heinäkenkiä on tässä maassa satoja tuhansia. Onneksi myös nämä ovat sopivaa ravintoa esim. homeelle.
Onks kaikki inkkarit kanootissa... häh... eli puutaloo ei voi, pidä eikä saiskaa rakentaa ku se homehtuu... mee maate.
On toi home kumma ilmiö. Siis melkein joka uudessa hirsitalossa on ulkoseinässä hometta jos-
sain vaiheessa. Riippumatta onko pintakäsittelyä tai ei. Myös polttopuissa on homeprikkuja
jossain vaiheessa kun kuivuvat. Oli sitten klapit sisällä tai ei.
Eri juttu on tämä sisäilman homehtuminen. Kumma kyllä se ilmaantui vasta kun keksittiin tä-
mä koneellinen ilmanpoisto. Siihen liittyvine suodatuksineen. Joita kai ilmastoinniksi kutsu-
taan. Kun esim. Lohjan valtuustosalissa joku pitää luentoa, niin voisi lyödä vaikka vetoa, koska
luennoitsija turvautuu pastilleihin tai veteen. Alle puoli tuntia yleensä ja apua löytyy huonosti.
Kröhä jatkuu.
Tuo hirsitalojen ilmavuus myös hieman arveluttava. Jos eristeet lasi-vuorivillaa, niin joka oven avauksella alipaine tuo villapölyä sisään. Se siitä ilmavuudesta. Makuasia, mitä seinistä
sisään tulee. Tämä ei tietysti ole hometta?
Kaikenkaikkiaan riittävä lämmitys poistaa homeen. Erityisesti lattialämmitys talossa toimii näin. Alakertojen (betoni) lämmitys ja tuuletus on hyväksi. Vielä kun käyttää puhaltimia
ongelmakohteissa, niin homeet häviää.
Puutalon voi rakentaa väärin myös näiden nykyajan mallien mukaan. Rakennusmääräykset
vaativat edelleenkin liian tiivistä rakentamista. En pidä hyvänä, että tuuletus hoituu väljien
ikkunoiden kautta. Se aiheuttaa vetoa. Pientaloissa tuuletus hoituu aivan luonnonmenetelmäl-
lä. Jokaisen pitää vain huomioida, että liesituuletin on vain tilapäiskäyttöön. Se juuri aiheuttaa
alipainetta talouteen. Eli puukiuas tai takka ei vedä tuolloin.
KAR-AIR puhuu ilmanvaihdosta pääosin puutaheinää. Pelkkää arvailua ja loput tietämättömyyttä.
Samaa porukkaa ovat päättäjät, joten ei ihme, että kaikki on homeessa kuin mummon hillopurkki.
Kerropa, Poskeenpussuttaja, mikä oli tekstissäni väärin-puutaheinää? Heitä mikä väite vaan nurin? Tieteellisesti todistettuna. Mummon hillopurkistakin ne vahat yms. kerättiin pois.
Ja Hamsteri söi iloisesti.
Tietysti nyt vaikea arvioida, mikä on Hamteri vaiko Hamsteri? Kirjaimistossa on vasemmalla
isot kirjaimet. Mutta tuota s, kirjainta eli ässää ei siitäkään saa. Pitää vaan opetella kotona.
Ennenkuin lähtee tänne viisaita kirjoittamaan.
No eihän koneellinen ilmanvaihto itsessään mitään sisäilmaongelmaa aiheuta.
Hengitettävä sisäilma tulee metalliputken läpi ja poistuu eri metalliputkea pitkin. Jos suodattimet on baskaiset, niin silloin on niiden filtterien vaihdon paikka.
Samoin pullotaloista ja "hengittävistä" seinärakenteista puhuminen on vajakkien hommaa.
Ensinnäkin höyrynsulkumuovin oikeaoppisesta käytöstä ei ole aiheutunut yhtään homeongelmaa (tekniikan väitöskirja; Juhani Pirinen) ja toisekseen kuka tomppeli haluaa sisäilmaa rakenteiden läpi? Ainoastaan talokoni-tohtorit.
Sisäilman kuuluu tulla tilaan johdetusti ja samoin poistua. Jos käytetään "seka"järjestelmää - eli esim. painovoimaiseen järjestelmään lisätään koneellinen poisto (esim. märkätilat tai liesituuletin) niin jos ei samalla huolehdita tuloilman saannin riittävyydestä, niin rakennus imee ylialipaineisena korvausilman rakenteiden läpi ja esim. kaikissa purueristeissä on homerihmastoa.
Siis kunnollinen höyry-, ilma- ja mieluiten myös kaasutiiveys rakenteissa on ehdottomasti vain hyvästä (niin energia- kuin sisäilmanaspektien kannalta) ja "väljät ja hengittävät" rakenteet romuja.







