Arvostamani parlamentaarikko kehotti kollegojaan eduskunnassa ja vaalikentillä kertomaan kansalaisille rehellisesti ja heitä mielistelemättä, millainen matokuuri suomalaisilla on edessään ensi vuodesta lähtien. Puhe oli vankkaa ja vaikuttavaa. Odotan tietenkin hänen näyttävän esimerkkiä.

Ymmärrän toki, miksi ohjeen noudattaminen on vaikeaa. Poliitikot ja me olemme syyttäneet liian hölläkätisiä pankkiireja ahneiksi, kun rahaa on lainattu valtiolle, jonka tiedetään eläneen yli varojensa. Korkeita korkoja ahnehtineet pahat sijoittajat ovat luottaneet, että konkurssivaltiot ja niille annetut lainat pelastetaan eurooppalaisten veronmaksajien rahoilla. Eivätkä he erehtyneet siinä.

Mutta samaa ahneuden vikaa taitaa olla meissä itsessämmekin. Vaaleissa eniten ääniä saavat äänestäjälleen bonuksia lupaavat ehdokkaat. Harvoin menestyy poliitikko, joka puhuu rehellisesti ja mielistelemättä myös ikävistä asioista.

Eniten veronmaksajien apua tarvitsevat ja saavat nyt ne maat, jotka ovat saaneet hölläkätisimmät EU:n avustukset. Näiden oliivipuuvaltioiden pelastamisesta hyötyvät puolestaan löysimmin rahaa lainanneet saksalaiset ja ranskalaiset pankit.

Mutta ei Suomi ole velkatiellä näiden hätätilavaltioiden vuoksi, vaan ihan omaa hyvyyttään. Meillä on aina hyväksytty se, että tuleva kasvu käytetään etukäteen. Viime vaalien jälkeen eduskunnan väkevin keskustelu käytiin siitä, kuinka suuri on vaalikauden kasvuvara. Lopputuloksena taisi olla, että kasvuvaraksi arvioitiin neljä miljardia.

Tuo neljä miljardia on käytetty ja tuplattukin, vaikka kasvua ei syntynytkään. Kasvu muuttui velaksi, jonka maksamista nyt joudutaan miettimään. Sitä ei voikaan siirtää tuleville sukupolville. Mutta valtion menojen leikkaamista kauhistelevien sopii muistaa, että elettiinpä vielä vuonna 2007 kohtuullisesti neljä miljardia pienemmällä valtion budjetilla.

Valtiovarainministeriön pahan ilman lintu, valtiosihteeri Raimo Sailas muistuttikin kovista faktoista ja palautti mieleen, miten vuonna 2007 valituille kansanedustajille kerrottu alijäämä jalostui 4 miljardin euron jakovaraksi.

Hän kysyi myös, ovatko äänestäjät isoja lapsia, jotka mankuvat lisää tikkunekkuja, vaikka velkojat kopistelevat porstuassa.

Politiikan isot lapset kiirehtivätkin vastaamaan hänelle, ettei hätä ole tämän näköistä. Ei todellakaan ole, se on pahempaa.

Millään mahdollisilla veronkorotuksilla ei 10 miljardin velkavajetta kateta, sen puolueiden johtokin tietää, vaikka puhuu veronkorotuksista ja talouskasvun vauhdittamisesta lämpimikseen. Arvolisäveron kolmen prosenttiyksikön korotuksella saadaan yhtenä vuotena 1,8 miljardia euroa valtion kassaan. Pääomaveron korotuksista ja suurituloisten lisäveroista ei saada sitäkään. Onko siis tarkoitus korottaa näitä veroja joka vuosi yhtä paljon, jotta vaje saadaan umpeen?

Johannes Koroma

johannes.koroma@welho.com