Lainansaanti on jo vaikeutunut ja vaikeutuu jatkossa enemmän. Pankit tekevät entistä tarkemmat riskianalyysit asiakkaistaan, kun rahamarkkinat kiristyvät ja talouden tila tulee epävarmemmaksi. Internetissä on jo sivustoja, joissa yksityiset henkilöt hakevat lainaa suoraan toisilta yksityishenkilöiltä. Myös pikavippejä tarjoavat yritykset ovat laajentaneet voimakkaasti toimintaansa. Näillä toisilla lainamarkkinoilla korkotaso on huomattavasti korkeampi kuin pankkimarkkinoilla. Rahaa saa siis edelleen lainaksi, kunhan maksaa tarpeeksi kovan hinnan. Suomessa ja Euroopassa ollaan palaamassa 1980-luvun tyyliin, jossa myös pankit välittivät yksityistä rahaa velallisille ilman pankin omaa riskinottoa. Näihin markkinoihin viranomaiset eivät voi vaikuttaa millään mahtikäskyllä..

Rahamarkkinoiden kiristymisen ovat ensimmäisinä huomanneet sinkut ja pätkätöitä tekevät. Heidän mahdollisuutensa asuntolainaan tai suurempiin kulutusluottoihin on vaikeutunut. Sen jälkeen lainaluukut sulkeutuvat kotitalouksilta, joiden tulonsaajat ovat työttömyysuhan alaisissa työpaikoissa. Rahahanojen kiristyminen ei siis koske vain suuria asuntoluottoja ottaneita perheitä.

Rahapula ja pankkien halu karttaa luottoriskejä ovat tuoneet markkinoille uudet yrittäjät, jotka ovat valmiita luotottamaan myös pankkien hylkäämiä asiakkaita. Pikavippejä tarjoavat yritykset ottavat jopa 25–30 prosentin vuosikoron lyhyistä lainoista.

Internetin verkkopalveluissa luottoja tarjoavat yksityishenkilöt tyytyvät vähän matalampiin korkoihin, mutta nekin ovat moninkertaisia verrattuna pankkien tarjoamiin luottoihin. Pankkien asuntolainojen korkotaso pyörii 2-4 prosentissa. Pankkimarkkinoiden ulkopuolella korot liikkuvat yli 10 prosentissa.

Pankkien ulkopuolisten markkinoiden korkoihin on leivottu asiakasriski, joka arvioidaan lainakohtaisesti. Kyseessä on aito neuvottelutilanne, jossa velanantaja arvioi asiakirjojen ja jopa silmämääräisen katsastuksen perusteella luottoriskin suuruutta.

Yritysten väliset velkamarkkinat tulevat takaisin

Rahan niukkuus tuntuu myös yritysten lainamarkkinoilla. Runsaita kassavaroja hallinnoivat yritykset ovat alkaneet luotottaa toisia yrityksiä lainoilla, joista peritään selvästi pankkiluottoja korkeammat korot.

Vastaavat rahamarkkinat toimivat vilkkaasti 1980-luvulla ennen kuin suomalaiset pankkimarkkinat kehittyivät nykyiseen muotoonsa. Näillä ns. notariaattiluottojen markkinoilla yritys saa toiselta yritykseltä luoton, jonka yleensä pankki välitti ja antoi luotolle pankkitakauksen. Velkasuhde syntyi kahden yrityksen välille (http://www.taloussanomat.fi/porssi/sanakirja/termi/markkinaraha/0 ).

Vastaavia lainajärjestelyjä tehtiin myös yksityishenkilöiden välillä ns, talletustodistusten kaupassa 1980-luvun lopulla.

Asuntoluottoa halunnut henkilö osti talletustodistuksen (http://www.taloussanomat.fi/porssi/sanakirja/?page_id=45&offset=0&A=tall... ) päivän hintaan yksityishenkilöltä ja antoi sen pantiksi pankille, joka myönsi luoton todistuksen ostamista varten. Talletustodistuksen tehnyt henkilö oli tallettanut rahansa johonkin pankkiin määräajaksi, jonka päättyessä hänelle suoritettaisiin sovittu korko ja pääoma palautettaisiin.

Päivän hinta määräsi kuinka suuren koron todistuksen myyjä sai rahoilleen etukäteen ennen kuin todistuksen virallinen juoksuaika päättyi

Rahapulan aikana talletustodistusten kauppa oli vilkasta ja tuottoisaa. Talletustodistuksen ostaja maksoi rahasta ensi myyjän haluaman koron ja sen lisäksi vielä pankin perimän luottokoron sekä järjestelymaksut. Näin asuntoluoton hinta kohosi varsin korkeaksi. Järjestelmä kuitenkin varmisti rahan saatavuuden.

Notariaattiluottojen markkinat merkitsivät pankeille rahoituskeinoa, johon ei liittynyt luotonoton riskiä. Pankki sai käyttöönsä lainarahaa muualta kuin toisilta pankeilta lainaamalla. Pankkien ei myöskään tarvinnut kirjata välittämiään luottoja omaan taseeseensa, mikä vähensi pankkien tarvitsevan puskuripääoman määrää.