Vihjailevia katseita
Miehen vietteleminen on maailman yksinkertaisin asia.
Esileikiksi riittää sohvalle tarjoiltu kylmä olut ja tuhti voileipä.
Hamettakin voi heilautella, mutta vasta miehen hyvin ansaitun ruokalevon jälkeen.
Naistenlehdissä tämäkin asia tehdään jotenkin monimutkaiseksi. Johtunee naisen tikapuuhermostosta, joka on koukeroisempi kuin miehen putkijärjestelmä.
Naistenlehdissä on vaikka minkälaisia ohjeita siitä, miten mies syttyy parhaiten.
Bensa olisi tietysti helppo vaihtoehto, mutta siitä puuttuu romantiikka.
Tarvitaan kuulemma oikeaa tunnelmaa: kynttilöitä, suitsukkeita, hempeää musiikkia ja katseita, joita mies ei voi tulkita väärin.
Naistenlehtien mukaan jäyhäkin mies tajuaa tässä vaiheessa, että uunilenkin sijasta on tarjolla rakkauden hedelmiä.
Naisen pitää kuitenkin meikata itsensä nätiksi. Tai ainakin ottaa papiljotit päästä pois.
Huh huh. Miksi tehdä asiat turhan hankaliksi?
Sitä paitsi luin verkosta, etteivät mitkään romanttiset elkeet viritä miestä naisen taajuudelle.
Tätä mieltä on tunnettu konsultti, joka on käynyt useita naisten ja miesten tunne-elämän eroavuuksiin liittyviä kirjekursseja.
Varsin oppinut mies siis.
Naisille on myös tarjolla erilaisia testejä, joihin vastaamalla heille selviää rakastavatko he oikeasti kumppaniaan.
Asian voi helposti selvittää ilman monivalintatehtäviä.
Rakkaus on todellista, jos nainen alkaa heti laittaa ruokaa – kun mies palaa kotiin oltuaan pari viikkoa viemässä roskia ulos.
Satunnainen herrasmies seuraa arjen ilmiöitä ja purkaa hämmentyneen miehen tuntoja omalla suoraviivaisella tavallaan.
Tämän blogin kirjoitukset
Blogit
Uusimmat
- Robinin kesä kuluu merellä ja keikkaillessa
- Tältä näyttää Bon Jovin hulppea lava sunnuntaina Suomessa
- Lämpötilaveikkauksessa oli peräti 27 oikeata arvausta
- Valtuutetut myös kiittelivät metropolilausuntoa: ’Aloitteet pidetään omissa käsissä’
- ’Vihti ei tue hätää kärsivää Länsi-Uuttamaata’
- PÄÄKIRJOITUS 23.5: Rivit tiivistyivät
- Pesisliikkarin suosio yllätti järjestäjät
- TUUMITTUA 23.5: Telemarkkinointia
Päivän kysymys
Uusimmat blogit ja kolumnit



Liity Vihdin Uutisten nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.
Ruoka
Mihin ammattilainen satsaisi kesäjuhlissa? Ruokiin... ja juomiin.
– Olipa kyseessä häät, syntymäpäivät, valmistujaiset tai grillijuhlat, jo alkumaljalla toivotat vieraasi tyylikkäästi tervetulleeksi, W Wine & Delin vuoropäällikkö Terhi Elsilä sanoo.
Tee oma uutinen Vihdin Uutisiin
Näitkö jotain mielenkiintoista? Tapahtuiko kotikadullasi tai läheisessä leikkipuistossa jotain sellaista, josta muidenkin olisi hyvä tietää? Onnistuitko nappaamaan kuvan yllättävästä sääilmiöstä tai hauskasta tapahtumasta?



