Lukijan uutinen

Maastopalon alku Moksissa

Kommentoi 1

Maastopalon alku Moksissa

Ulkoilleessaan lauantaina aamupäivällä Friidu-koiransa kanssa Konian luonnonsuojelualueella, Päivi Euramo ja Ilkka Ora havaitsivat savua ja käryä Moksjärven suunnalla.

Myös Friidu oli havainnut ilmiön ja ilmoitti siitä haukunnalla käryn suuntaan. Päivi ja Ilkka lähtivät kulkemaan polkua pitkin Friidun perässä kohti järven rantaa savun suuntaan.

Aivan rantaviivasta löytyikin kanervaisen metsäkankaan alla kytevä maastopalon alku, joka oli ehtinyt leviämään muutaman neliön alalle. Alkavaa liekehdintää oli nähtävissä siellä täällä. Sää oli tuulinen ja metsäkasvusto kuivaa. Olosuhteet olivat siis varsin otolliset pahalle roihulle.

Ilkka Ora soitti 112:een ja lähti opastamaan pian saapuvaa Vihdin Vpk:aa paikalle. Päivi Euramo jäi paikalle tekemään alkusammutusta paikalta löytyneellä kattilalla. Paikasta löytyi myös rikottu pullo ja oluttölkki.

Päivi sai tehtyä alkusammutuksen mallikkaasti ja Vihdin Vpk:n miesten tehtäväksi jäi palopesäkkeiden etsintä, maan kääntely, loppusammutus ja valvonta.

Tapahtumassa oli erittäin paljon onnea mukana, sillä Päivillä ja Ilkalla ei ollut mitään aikomusta kääntyä rantaa kohti kyseisessä paikassa. Ripeä ja oikeanlainen toiminta ja Vpk:n nopea saapuminen paikalle saattoivat estää suuren vahingon syntymisen.

1 kommentti Kommentoi
ilkkaora@gmail.com  

Kommentit

25.8.2011 17:05

nähty maasto palo paikalta poistuvan polkupyörällä partasutinen mies,
mies oli sama jota epäilty monesta tulipalosta,
kai poliisi otti sormen jäljet olut tölkistä.
Sen henkilön sormen jäljet löytyy poliisin rekisteristä niin epäillään.
rapumerrat jäi varmaan perään.
t myyrintien asukas

Osallistu keskusteluun

Emme ota kommentteja vastaan viikonloppuisin. Voit osallistua keskusteluun jättämällä kommenttisi maanantain klo 8.00 ja perjantain klo 16.00 välisenä aikana.