Paikalliset

Pulpetin takana istuminen ei ole ainoa tapa oppia

Välillä rennommin. Johannes Jalasti (oik), Samu Kulta, Pasi Pyykönen ja Jiri Kalho käyvät Jopo-luokkaa. Kun hommat on hoidettu, joskus voi ottaa rennomminkin.

Anne Vilenius

Vihdin Yhteiskoulun Jopo-luokalla opiskelee tällä hetkellä yhdeksän oppilasta.

– Jopo eli joustavan perusopetuksen luokka on tarkoitettu nuorille, joiden taustalla on ollut alisuoriutumista, ja joilla itsellä on halu muutokseen, kertoo opettaja Liisa Hämäläinen.

Hämäläisen lisäksi luokassa työskentelee ohjaaja Juha Kannas.

– Kahdella aikuisella on enemmän aikaa kaivaa esiin oppilaiden vahvuuksia ja kykyjä.

Joustavan perusopetuksen tavoitteena on muun muassa ehkäistä syrjäytymistä.

– Haluamme varmistaa, että jokainen nuori saa peruskoulun päättötodistuksen sellaisilla arvosanoilla, joilla pääsee opiskelemaan toivomalleen alalle, Hämäläinen kertoo.

Jopo-luokka alkoi viime elokuussa perusopetuksen pysyvänä rakenteena.

– Aiemmin joustavaa perusopetusta toteutettiin hankkeena, Hämäläinen sanoo.

Tällä hetkellä kaikki Jopo-luokan opiskelijat ovat yhdeksäsluokkalaisia, mutta myös kahdeksannelle menevä oppilas voi hakea luokalle.

Jopo-luokalle voi hakeutua kaikista Vihdin yläkouluista.

– Tiedotteet ovat lähteneet 7. ja 8. luokan oppilaiden huoltajille Wilman kautta. Lisäksi kierrämme kouluissa kertomassa Joposta, ja tietoa saa myös omalta opinto-ohjaajalta.

Ensi syksynä alkavaan ryhmään voi hakea 21.3. asti. Ensimmäisenä vuonna hakijoita oli 15.

– Valitettavasti kaikki eivät mahtuneet mukaan, Hämäläinen sanoo.

Jopo-luokalla opetellaan myös elämänhallintataitoja, kuten täsmällisyyttä. Keskeisessä roolissa on myös perheiden kanssa tehtävä yhteistyö.

Hämäläisen mukaan melkein kaikki oppilaat ovat jo korottaneet arvosanojaan.

– He itsekin sanovat, että koulunkäynnin säännöllisyys on löytynyt. Monella oli takana paljon poissaoloja, Hämäläinen kertoo.

Jopo-luokan oppilaat suorittavat myös neljä työssäoppimisjaksoa, jotka ovat neljän viikon mittaisia.

– Pyrimme siihen, että jaksot suoritettaisiin eri aloilla, Kannas sanoo.

Työpaikalla ollaan kolmena päivänä viikossa.

– Kaikille nuorille perinteinen pulpetin takana istuminen ei ole luontevin tapa oppia, vaan toiminnallinen tekeminen on tehokkaampaa, Hämäläinen huomauttaa.

Oppilaat etsivät itse harjoittelupaikkansa. Työssäoppimisjakson aikana suoritetaan myös opetussuunnitelman sisältöjä.

– Esimerkiksi jos oppilas on töissä autokorjaamolla, hän voi vaikka fysiikantehtävänä tutkia kitkaa, Hämäläinen sanoo.

Työssäkäynti voi välillä tuntua rankalta.

– Olisi aikuisellekin haaste mennä neljään uuteen työpaikkaan vuoden aikana, Hämäläinen muistuttaa.

Kaikki työtehtävät eivät välttämättä ole nuorelle mieluisia.

– On ollut kuitenkin hieno huomata, miten hyvin työnantajat ovat suhtautuneet oppilaisiin. Puolin ja toisin on joustettu, Hämäläinen kiittelee.

Osalle työharjoittelu onkin poikinut myös kesätöitä.

Jiri Kalho aloitti syksyllä opinnot Jopo-luokalla.

– Jostain syystä en jaksanut vanhaa luokkaa ja koulua. Opiskelu täällä on rennompaa ja helpompaa kuin normaalilla luokalla, hän sanoo.

Jopo-luokan oppilaat tekevät läksyt kouluaikana.

– Silloin kirjat eivät unohdu kotiin, Kalho sanoo.

Kalhon mukaan on myös selkeämpää, kun koko ajan on sama opettaja.

– Asiat eivät mene sekaisin, hän sanoo.

Vaikka oppilaat pitävät luokkaa rentona, on tekemistä paljon.

– On kuitenkin hyvä muistaa, että Jopo-luokka on tarkoitettu ammatillisiin opintoihin suuntaaville. Ero tekemällä oppimisesta lukio-opintoihin on aika kova, Hämäläinen muistuttaa.

Kahdella ensimmäisellä tet-jaksolla Kalho suoritti painoalan yrityksissä jälkikäsittelytöitä.

– Seuraavaksi menen intialaiseen ravintolaan, Kalho kertoo.

– Tet-jakso on näyttänyt, mitä työnteko todellisuudessa on, hän jatkaa.

Kalho kertoo pitäneensä työharjoittelujaksoista, ja yhdestä paikasta onkin jo tarjottu keikkatöitä. Tulevaisuudenkin suhteen sävelet alkavat olla selviä.

– Haluaisin opiskella datanomiksi, Kalho kertoo.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat