Vaalikoneemme on nyt avattu!

Paikalliset

Kierrätyskeskus loppukesällä Vihtiin

Vihtiin perustetaan tänä vuonna kierrätyskeskus. Kunnanhallitus myönsi maanantaina täyttöluvan kierrätyskeskuksen toiminnanjohtajan toistaiseksi voimassa olevaan työsopimussuhteiseen tehtävään kesäkuun alusta alkaen. Kierrätyskeskukseen voitaisiin työllistää kerrallaan noin 20 työtöntä työnhakijaa.

Kunnanhallitukselle tehdyn selvityksen mukaan työpaikat on tarkoituksenmukaista varata ennen kaikkea sellaisille työttömille työnhakijoille, jotka ovat saaneet työmarkkinatukea vähintään 300 päivää ja joiden osalta työllistyminen tarjoaa sellaista olennaista työkokemusta, joka helpottaa työllistymistä avoimille työmarkkinoille kierrätyskeskuksessa työskentelyn jälkeen.

Toimintaan on mahdollista ottaa kerrallaan myös muutama kuntouttavan työtoiminnan asiakas.

Kierrätyskeskuksen toiminta-ajatuksena on korjata ja myydä kierrätyskelpoista, luovutettua materiaalia sekä tarvittaessa tarjota kuljetuspalveluita sekä koneiden ja laitteiden vuokrausta. Kierrätyskeskuksessa on tarkoitus ylläpitää myös pienimuotoista kahvilatoimintaa.

Kierrätyskeskuksen työntekijät hakevat tarvittaessa kierrätyskelpoisen materiaalin asiakkaalta tai huolehtivat sen vastaanotosta kierrätyskeskuksessa. Korjattavat esineet ja laitteet kunnostetaan, hinnoitellaan ja laitetaan myyntiin joko kierrätyskeskuksen toimitilassa tai mahdollisesti myös verkkokaupassa.

Kierrätyskeskuksen puitteissa on mahdollista harjoittaa myös pienimuotoista kuljetustoimintaa sekä mahdollisesti muuttoja. Suurempia laitteita ja koneita voidaan myös vuokrata asiakkaalle.

Kierrätyskeskuksen arvioidut kustannukset ensimmäiseltä elokuun alussa käynnistyvältä toimintavuodelta ovat 315 000 euroa. Kunnan työmarkkinatukimenoja säästyy arvion mukaan vastaavana aikana noin 136 000 euroa. Lisäksi kunnan on mahdollista saada työllistämiseen palkkatukea noin 40 000 euroa.

Siten kierrätyskeskuksesta aiheutuisi ensimmäisen toimintavuotensa aikana kustannuksia noin 140 000 euroa. Toisen vuoden nettokustannus olisi noin 217 000 euroa ja siitä eteenpäin noin 200 000 euroa vuodessa.

Kustannukset on mahdollista kattaa myyntituotoilla, ja saada siten kierrätyskeskuksen toiminta kunnan kannalta kannattavaksi. Tarvittaessa ensimmäisten toimintavuosien ajalta voidaan kunnanhallituksen linjauksen mukaan esittää lisämäärärahaa kierrätyskeskuksen kulujen kattamiseksi, jos työmarkkinatuen kuntaosuuksiin varattu määräraha on ylittymässä.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat