Paikalliset

Tunnin juna toisi elinvoimaa myös päätepysäkkien väliin

Helsingin ja Turun välisen nopean ratayhteyden suunnittelu jatkuu. Hallitus sopi tiistaina julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017−2020. Noin 700 miljoonan euron liikennehankepotista Tunnin juna -työnimeä kantavalle hankkeelle lohkesi jatkosuunnitteluun 40 miljoonaa euroa.

Tunnin juna kulkisi Turusta Salon, Lohjan ja Espoon kautta Helsinkiin. Uuden ratayhteyden yleissuunnittelun on arvioitu kestävän kolme vuotta. Moottoritien linjausta noudattaessaan uusi rata kulkisi eteläisen Vihdin poikki.

Vihdin kunta onkin ajanut radan kehittämistä useaan otteeseen.

Ratayhteys voitaisiin toteuttaa osissa EU:n TEN-T- rahoitusta hyödyntäen. Vihti on jättänyt aiheesta kesällä 2014 kannanoton Liikenne- ja viestintäministeriölle ja Liikennevirastoon yhdessä Espoon, Lohjan Salon ja Turun kaupunkien sekä Uudenmaan liiton ja Varsinais-Suomen Liiton kanssa. Tuolloin kunnat ja liitot esittivät, että Suomi ottaa tavoitteeksi Helsinki-Turku-ratayhteyden kehittämisen ja esittää ratayhteyttä ydinverkkokäytävän työsuunnitelmaan.

Vihtiläiskansanedustaja Eerikki Viljanen iloitsee suunnittelupäätöksestä ja uskoo Turun ja Helsingin välisen ratayhteyden luovan elinvoimaa koko alueelle myös päätepysäkkien väliin.

Kansanedustaja uskoo, että tunnin junan myötä myös paikallisliikenteen junille avautuu uusia mahdollisuuksia.

– On erittäin tärkeää, että kokonaisuus suunnitellaan tarkasti ja perinpohjaisesti. Joustava ja tarkoituksenmukainen paikallisliikenne tukee tätä kokonaisuutta, oli sitten kyse opiskelijoista, työssä käyvistä tai vaikkapa harrastusten vuoksi liikkuvista, Viljanen korostaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat