Paikalliset

Eerikki Viljanen: Sysäys kasvuun ja liikenteen sujuvuuteen

Eerikki Viljanen oli maanantai-iltana Vihdin kunnanvaltuuston kokouksessa.

Vesa Valtonen

Kansanedustaja Eerikki Viljanen (kesk) pitää liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin torstaina esittelemää rahoituspakettia hyvänä piristysruiskeena Uudenmaan maakunnalle. Yhdessä edellisen rahoituspaketin kanssa koko Suomen väyliä korjataan nyt melkein miljardin euron edestä.

– Näillä hankkeilla edistetään liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta sekä tuetaan elinkeinoelämän kasvua ja kilpailukykyä, kiittelee vihtiläinen Viljanen. Erityisen hyvänä Länsi-Uudellemaalle hän pitää Tynninharjun eritasoliittymän rakentamista Lohjalla.

– Tämä on hyvin tärkeä työmatkaliikenteen, raskaan liikenteen ja erikoiskuljetusten reitti. Jokainen tuota tietä ajanut tietää, että liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden kannalta eritasoliittymä on hyvin tärkeä, Eerikki Viljanen linjaa.

Rahoituspaketissa on lisäksi varattu määrärahaa esimerkiksi Klaukkalan ohikulkutiehen ja Tuusulanväylän Koskenmäen kiertoliittymään. Myös Kehä III:lla ja Kehä II:lla vaihtuvat nopeusrajoitukset ja lisäkaistat parantavat työmatkaliikenteen sujuvuutta.

Ratahankkeiden puolella rantaradan päällysrakenteen ja tunneleiden korjaukset parantavat liikenteen toimivuutta. Myös sähkö- ja turvalaitteiden kunnostaminen parantavat junaliikenteen sujuvuutta.

– Kun lisäksi kehysriihessä keväällä sovittiin tunnin juna -hankkeen eteenpäinviemisessä pidän näitä ratkaisuja kokonaisuutena alueemme kannalta erittäin tärkeinä. Ne ovat vahva ja määrätietoinen viesti maan hallitukselta Uudenmaan elinvoimaisuuden, talouskasvun ja ihmisten liikkuvuuden tärkeydestä.

– Nykyinen työ- ja yrityselämä vaatii verkostoitumista eikä työpaikka tai asiakkaat enää välttämättä sijaitse yhdessä kiinteässä pisteessä. Siksi kaikki tämänkaltaiset ratkaisut antavat tulevaisuudenuskoa ja kasvua jo suunnittelu- ja toteutusvaiheessa, toteaa Eerikki Viljanen

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat