Paikalliset

'Suomi on menestystarina'

Kansanedustajat jalkautuivat. Eerikki Viljanen puhui seitsemällä koululla.

Vihtiläiskansanedustaja Eerikki Viljanen on viimeisen parin viikon aikana ollut useilla Vihdin kouluilla Suomi 100 -kiertueella.

Vesa Valtonen

Kansanedustajien vierailu suomalaiskouluilla on eduskunnan tärkeimpiä Suomi100 –tapahtumia.

Vihtiläiskansanedustaja Eerikki Viljanen kiersi parin viikon aikana yhteensä seitsemällä koululla kertomassa nuorille, että Suomi on uskomaton satavuotias menestystarina.

– Menestys perustuu siihen, että täällä on asiat tehty yhdessä, yhteisvastuullisesti. Raha käytetään yhteiseen hyvään. Toki meillä on ollut nälkää, sotaa ja kurjuutta, mutta nyt Suomi on maailman kärkipään valtioita useilla mittareilla mitattuna, Viljanen iloitsi Nummelanharjun koululla keskiviikkona.

Viljanen piti Nummelanharjun koulun oppilaille kolme oppitunnin mittaista esittely- ja kyselytuntia. Esimerkiksi näistä keskimmäisellä tunnilla oppilaat esittivät runsaasti kysymyksiä.

– Mitä mieltä olet USA:n presidentistä Donald Trumpista?

Eerikki Viljanen mietti hetken ja vastasi: "Melkoinen mies. Hänet valittiin virkaansa rehdissä ja avoimessa vaalissa. Tämän kanssa meidän on nyt toimeen tuleminen", Viljanen muotoili.

Samalla hän kuitenkin muistutti, että tilanteesta saattaa syntyä Suomelle vaikea, sillä Suomi on viennistä elävä maa.

Maailmanmenosta yleensä Eerikki Viljanen totesi, että hänen omassa nuoruudessaan maailma oli paljon yksinkertaisempi kuin nyt samanikäisillä.

– Silloin mentiin kirjastoon ja etsittiin vastauksia uusimmasta mahdollisesta tietosanakirjasta. Silloin ei ollut nettiä!

– Tiedon määrä on kasvanut, mutta ei välttämättä tiedon tarkkuus. Teidän nykynuorten pitää osata arvioida mikä on totta ja mikä ei, Viljanen herätteli.

Politiikasta hän totesi esimerkkinä, että koulutusleikkauksista huolimatta Suomessa panostetaan koulutukseen.

Yhdessä

Eduskunta avasi Suomi 100-juhlavuoden kansanedustajat kouluissa –tapahtumalla kun kansanedustajat vierailivat kouluissa parin viikon aikana.

Tapahtuman ja koko juhlavuoden teemana on Yhdessä.

Tapahtuman aikana kansanedustajat vierailivat noin 500 koulussa, Ahvenanmaalta Enontekiölle.

Valtaosa kansanedustajista vieraili oman kotiseutunsa tai vaalipiirinsä kouluissa ja oppilaitoksissa.

Näin teki muun muassa vihtiläiskansanedustaja Eerikki Viljanen. Hän vieraili viidellä koululla Vihdissä ja kahdella koululla Karkkilassa.

Kouluvierailujen ohjelmassa oli muun muassa kansanedustajan kyselytunti. Kansanedustajat kertoivat omasta työstään, mutta ennen kaikkea oppilailla ja opiskelijoilla oli mahdollisuus esittää kysymyksiä.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat