Paikalliset

Yrittäjät pääsivät esille Hiiden Hurmoksessa

Antti Taipaleen Sheila-showssa vaatteet vaihtuivat sermin takana vastaamaan suomalaisten muusikoiden habitusta.

Elisa Grönholm

Lauantaiaamuna Vihdin kirkonkylälle alkoi kerääntyä ihmisiä Vihdin ensimmäiseen Hiiden Hurmos-tapahtumaan. Eläintarvikepuoti My Murusta kauppias Virpi Hållfast oli lähtenyt kiertelemään rantaan vaaleanpunaisen kärryn ja koirapukuisen maskotin kanssa heti kymmeneltä tapahtuman alettua.

– Täältä on löytynyt myös uusia tuttavuuksia, vaikka olemme olleet kirkonkylällä jo viisi vuotta, Hållfast kertoi. Hän pitääkin tärkeänä, että Vihdissä järjestettävässä Hiiden Hurmoksessa pääsivät yrittäjät esille.

– Meillä on kaunis kirkonkylän raitti. Toivottavasti sitä alettaisiin käyttää vielä enemmän, hän tuumaa. Myös Kauneushoitola Shantyn Jaana Täckenström on sitä mieltä, että samankaltaisia tapahtumia pitäisi olla Vihdissä enemmänkin.

– Vihdissä on kuitenkin paljon yrittäjiä, hän sanoo. Täckenströmiä jännitti etukäteen, oliko tapahtuman mainonta ollut tarpeeksi kattavaa, mutta hän kertoo, että Facebookissa oltiin saatu tavoitettua hyvin ihmisiä.

Henna-Mari Hirvonen on ollut aktiivisesti mukana tapahtuman järjestelyissä ja suunnitellut tapahtuman virallisen logon.

– Merkin symboliikka liittyy uhrilehtoon ja kyläkeskukseen eli hiiteen, Hirvonen kertoi. Hän toivoi, että kaikilla olisi mukava päivä ja vihtiläinen osaaminen tulisi esille siinä sivussa.

Anne Riikonen, Eila Siikanen ja Marja Myyrä olivat vasta saapuneet rantaan puolen päivän aikaan.

– Jos kirkonkylällä tapahtuu, kannattaa tulla paikalle, he totesivat. He ovat samaa mieltä siitä, että paikkana Kirkonkylän ranta on hieno tapahtumille.

– Ihana, kun Hiidenvesi näkyy taustalla.

Kolmikko kertoi tulleensa katsomaan erityisesti vihtiläisen viihdetaiteilija Antti Taipaleen Sheila-hahmoa. Naisille tuli yllätyksenä, että väkeä tuntui vielä olevan harvakseltaan.

– Olisiko tapahtuma liian hajaantunut vai vieläkö ihmiset ovat kesälomilla?

HiidenHurmoksen lava sijaitsi rannassa ja lähiruokakojut Kirkonkylän torilla, jossa ihmisiä laulatti tasatunnein Lamp Factor-yhtye.

– Tapasimme mielenterveyskuntoutuksessa viisi vuotta sitten ja nyt haluamme tuoda itua elämään, kertoo yhdistyksen vetäjä Mira Teräväinen.

Kannattaako Hiiden Hurmos järjestää uudelleen?

Kyllä
71% (10 ääntä)
Ei
29% (4 ääntä)
Ääniä yhteensä: 14

Hiiden Hurmos

Hiiden Hurmos järjestettiin ensimmäistä kertaa Vihdin kirkonkylällä 29.7. klo 10-14.

Hiiden hitit -rantalavalla esiintyi DJ Eimpa, Vihti kvartetti, Ilkka Uksila scenes ja draq-artisti Sheila.

Kirkonkylän rannassa oli myös erilaisia kojuja. Mahdollisuus oli esimerkiksi taiteilla maahan väriliiduilla tai ratsastaa ponilla.

Hiiden herkku-lähiruokatori sijaitsi kirkonkylän torilla. Paikan päällä pääsi ihastelemaan traktoria.

Tapahtuman ajan kirkonkylän yrittäjät pitivät ovensa avoinna.

Aktiiveja tapahtumaan osallistui kymmeniä.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat